Kutsu mediatilaisuuteen 12.6: Saint-Gobainin Architecture Student Contest 2024 -kilpailun voittajien julkistus Ravintola Sipulissa
Saint-Gobain järjestää vuosittain Architecture Student Contest -kilpailun, jossa tuhannet alan opiskelijat ympäri maailman perehtyvät energiatehokkaaseen ja vastuulliseen rakentamiseen aidon arkkitehtonisen haasteen kautta.
Järjestyksessään 19. Architecture Student Contest -kilpailu huipentuu kesäkuussa Helsingissä järjestettävään kolmipäiväiseen finaaliin, jonka kohokohta on kansainvälisen kilpailun voittajien valinta tiistaina 11.6.
Loppuvaiheeseen ovat edenneet kunkin 29:n osallistujamaan parhaat työt, jotka on valittu aiemmin keväällä järjestetyssä kansallisessa vaiheessa. Suomea finaalissa edustaa Oulun yliopiston opiskelijoiden Violet Raitalan ja Riku Repon työ Urban Harvester. Vuoden 2024 kilpailutehtävä sijoittuu Helsingin yliopiston Viikin kampuksen Gardenian ympäristöön.
Saint-Gobain järjestää kilpailun vuosittain eri maissa kilpailun voittajamaiden mukaisesti, ja kehittää kilpailutehtävän yhteistyössä kulloisenkin kaupungin tai muiden sidosryhmien kanssa. Tämän vuoden kilpailussa yhteistyökumppanit ovat Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto, Green Building Council Finland ja OneClickLCA globaalina kumppanina.
Finaalin päätöspäivänä 12.6 järjestetään mediatilaisuus, jossa julkistetaan kansainvälisen kilpailun voittanut opiskelijatiimi ja voittajatyö sekä Architecture Student Contest vuoden 2025 isäntämaa.
Lämpimästi tervetuloa mediatilaisuuteen. Tilaisuus järjestetään englanniksi. Ilmoittauduthan etukäteen anne.kaiser@saint-gobain.com 5.6.2024 mennessä.
Paikan päällä esiintymässä ja haastateltavana:
Saint-Gobainin edustajat: Patrick Dupin, Saint-Gobainin Pohjois-Euroopan johtaja, Pascal Eveillard, Saint-Gobainin vastuullisen rakentamisen johtaja sekä Olli Nikula, toimitusjohtaja Saint-Gobain Finland Oy. Mediatilaisuuteen osallistuvat myös kansainvälisen kilpailun viisi parasta opiskelijatiimiä opettajineen.
Keskiviikkona 12.6. klo 11:00-12:30, Ravintola Sipuli, Kanavaranta 7, Helsinki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne Kaisermarkkinointi- ja vastuullisuuspäällikkö, Saint-Gobain Finland Oy
Puh:040 028 9933anne.kaiser@saint-gobain.comLinkit
- Architecture Student Contest 2024 -sivusto
- Projektien esittelyt (englanniksi)
- Architecture student contest -kilpailun Suomen kansalliseen finaaliin osallistui 10 joukkuetta - tuomarit inspiroituivat kovatasoisista kilpailutöistä
- Opiskelijat ympäri maailman suunnittelevat kestävää ja innovatiivista aluetta Viikkiin – Saint-Gobainin Architecture Student Contest -kilpailu järjestetään vuonna 2024 Helsingissä
Tietoja yrityksestä
Saint-Gobain Suomessa www.saint-gobain.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Saint-Gobain Finland
Saint-Gobains slaggbearbetningsanläggning främjar cirkulär ekonomi i byggbranschen20.11.2024 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Saint-Gobains nya slaggbearbetningsanläggning i Brahestad är under uppbyggnad och färdigställs nästa år. SSAB å sin sida förändrar sin egen slagghanteringsprocess och investerar i relaterade lösningar som kylning och logistik. I företagens gemensamma projekt förädlas slagg som tillverkas som sidoström i stålproduktionen till koldioxidsnåla bindemedel som ersätter traditionell cement.
Saint-Gobainin rakennuttama kuonanjalostuslaitos edistää rakennusalan kiertotaloutta20.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Saint-Gobainin uusi kuonanjalostuslaitos Raahessa on nyt rakenteilla ja se valmistuu ensi vuonna. SSAB puolestaan muuttaa omaa kuonankäsittelyprosessiaan ja investoi siihen liittyviin ratkaisuihin, kuten jäähdytykseen ja logistiikkaan. Yritysten yhteishankkeessa terästuotannon sivuvirtana valmistettavasta kuonasta jalostetaan vähähiilisiä sideaineita korvaamaan perinteisiä sementtejä.
Saint-Gobain’s slag processing plant promotes the circular economy in the construction industry20.11.2024 10:00:00 EET | Press release
Saint-Gobain’s new slag processing plant in Raahe is now under construction and will complete next year. SSAB in turn is transforming its own slag handling process and is investing in the related solutions for this, including cooling and logistics. This joint project between the two companies will turn the slag created as a by-product in steelmaking into low-carbon binders to replace traditional cements.
ISOVER – kiertotalouden pioneeri matkalla kohti nettonollapäästöjä4.7.2024 14:12:11 EEST | Tiedote
Jo vuosikymmenten ajan Isover on ollut merkittävä osa suomalaista rakentamista ja teollisuutta – luoden innovaatioita, joilla kierrätyslasista valmistetaan energiatehokkaita eristeitä kaikkiin eristystarpeisiin. Neitseellisiä uusiutumattomia raaka-aineita säästäen ja hiilipäästöjä vähentäen.
Saint-Gobain Architecture Student -kilpailun 2024 voittajat28.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
224 yliopistoa 29 eri maasta osallistui 19. kerran järjestettyyn Saint-Gobainin arkkitehtiopiskelijoiden kilpailuun. Tänä vuonna kilpailu järjestettiin Suomessa ja kohteena oli Helsingin Viikissä sijaitseva alue, jonne opiskelijat ympäri maailmaa ideoivat ratkaisuja. Voittajat julkistettiin kesäkuussa Saint-Gobainin järjestämässä tapahtumassa Helsingissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme