KHO:n ennakkopäätös, joka koskee asiakirjajulkisuutta (tieto mahdollisesta sairaalassaolosta)
Poliisi oli pyytänyt suorittaessaan poliisilain 1 luvun 1 §:n 2 momentin mukaista tehtävää kadonnen henkilön löytämiseksi HUS-kuntayhtymältä tiedon siitä, oliko kadonneeksi ilmoitettu ikääntynyt ja muistisairas henkilö mahdollisesti sairaalassa. Pyydettyä tietoa ei annettu ja hallinto-oikeus hylkäsi poliisilaitoksen valituksen.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tieto henkilön olosta sairaalassa oli julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohdan perusteella salassa pidettävä. Kun kysymys oli poliisin oikeudesta saada salassa pidettävä terveystieto tai sellaiseen verrattavissa oleva tieto esimerkiksi kadonneen henkilön olinpaikasta tämän hengen ja terveyden suojelemiseksi, tiedon luovuttamiseen poliisille henkilön mahdollisesta olinpaikasta liittyi sekä painava yleinen etu, mutta myös painava yksityinen etu. Yleisen edun näkökulmasta tiedon saaminen oli tarpeen kadonneen henkilön etsintätoimien oikeaksi kohdentamiseksi ja niiden tehokkaaksi toteuttamiseksi. Samalla tiedon antaminen palveli myös kadonneen henkilön hengen ja terveyden suojaamista. Kokonaisuutena arvioituna korkein hallinto-oikeus katsoi, että poliisin lakisääteiseen tehtävään liittyvää tiedonsaanti-intressiä oli tällaisessa tapauksessa pidettävä painavampana kuin tarvetta suojata asianomaisen henkilön yksityiselämää ja yksityisyyttä.
Koska kysymys oli poliisille kuuluvan tehtävän kannalta tarpeellisesta tiedosta, poliisilla oli poliisilain 4 luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesti lähtökohtaisesti oikeus saada pyytämänsä tiedot julkisuuslain ja potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain salassapitosäännösten estämättä. Asiassa oli kuitenkin lisäksi arvioitava, rajoittiko tiedon antamista se, että poliisilain mukaan tiedon käyttö todisteena olisi rajoitettua tai kiellettyä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n mukainen todistamiskielto ei rajoittanut poliisin tiedonsaantioikeutta asiassa.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Kort referat på svenska
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.m.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n muu päätös, joka koskee purkamisluvan myöntämistä (Loviisa, vuosina 1859 ja 1904 valmistuneet rakennukset)12.7.2024 09:21:04 EEST | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus myönsi purkamislupaa koskevassa asiassa valitusluvan ja tutki asian. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike ry:n valitus hylätään. Loviisan rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös saatetaan voimaan.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee linnustovaikutusselvitysten riittävyyttä asemakaava-asiassa10.7.2024 09:14:12 EEST | Päätös
Asemakaavamuutos mahdollisti yhden tuulivoimalan rakentamisen jätteenkäsittelyalueella, joka näiden toimintojen vuoksi oli maakunnallisesti tärkeä lokkien esiintymispaikka niiden ruokailualueena ja jolla oli havaittu myös kierteleviä petolintuja.
KHO:n muu päätös, joka koskee sähkömarkkina-asiaa28.6.2024 09:47:59 EEST | Päätös
Korkein hallinto-oikeus on antanut tänään päätöksensä asiassa, joka koskee markkinapohjaisen jakamisprosessin menetelmän perusteita alueiden väliseen kapasiteetin jakamiseen Nordic-kapasiteetinlaskenta-alueella. Muu päätös -kategoriassa julkaistu päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 28.6.2024 T 1927
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee vammaispalvelua28.6.2024 09:45:05 EEST | Päätös
Asiassa oli kysymys siitä, millainen merkitys kehitysvammalain perusteella tehdylle valvotun liikkumisen päätökselle voitiin antaa arvioitaessa vaikeavammaisen henkilön oikeutta vammaispalvelulain mukaiseen henkilökohtaiseen apuun.
HFD gav för första gången sin tolkning av de nuvarande bestämmelserna om skatteförhöjning28.6.2024 09:37:27 EEST | Tiedote
Högsta förvaltningsdomstolen (HFD) tog för första gången ställning till tolkningen av de nuvarande bestämmelserna om skatteförhöjning i två prejudikat HFD 2024:93 och HFD 2024:94 som meddelades idag. I det ena av ärendena borttogs skatteförhöjningen helt. I det andra nedsattes skatteförhöjningens belopp.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme