Nämä ovat Suomen yhteisöllisimmät kunnat - Suomen yhteisöllisin kunta valittiin ensimmäistä kertaa
Ensimmäistä kertaa järjestetty kilpailu nosti esiin hyvien tekojen ja yhteisöllisyyden voiman. Kilpailun finalistit olivat Harjavallan kaupunki, Forssan kaupunki, Ypäjä, Pelkosenniemi, Kristiinankaupunki, Merikarvia, Pälkäne, Karstula ja Isokyrö. Kilpailun tarkoituksena oli löytää kunnat, joissa panostetaan yhteisöllisyyteen ja joissa naapuriapu kukoistaa eniten.
Kilpailun ratkaisevana tekijänä olivat kuntalaisten tekemät hyvät teot, joita tehtiin kevään aikana kotimaisen Commu -naapuriapusovelluksen kautta. Commu-sovelluksen kautta kuntalaiset auttoivat toisiaan monin eri tavoin, esimerkiksi juttuseuraa, kimppakyytejä, lumien kolaamista, lemmikkien hoitoa, ruoka-apua, vertaistukea, muuttoapua, puutarhassa auttamista ja halkojen hakkaamista. Commun perustanut Karoliina Kauhanen on seurannut kevään aikana ilolla, kuinka paljon ja moninaista apua asukkaat ovat antaneet.
“Yhteisöllisyys on yhteinen vastuu. On ollut upeaa nähdä, miten kaikki finalistit panostavat konkreettisesti yhteisöllisyyteen”, Kauhanen kertoo. “Yhteisöllisyyden edistäminen on nykypäivänä äärimmäisen tärkeää. Yksinäisyys on yleistynyt, ja moni kokee vaikeuksia tutustua naapureihinsa. Koronapandemian jälkeen olemme joutuneet uudelleen opettelemaan pyytämään ja antamaan apua, mikä ei ole aina helppoa.”
Suomen yhteisöllisin kunta päätettiin 28. toukokuuta Eurooppalaisena naapuripäivänä, mikä korostaa yhteisöllisyyden merkitystä paitsi kansallisella, myös kansainvälisellä tasolla.
Keväällä 2024 eniten apua annettiin ja pyydetiin Harjavallan kaupungissa. Harjavalta palkittiin 500 euron rahapalkinnolla, jonka kunnan asukkaat voivat käyttää yhteiseen hyvään haluamallaan tavalla. Lisäksi Harjavalta saa Suomen Yhteisöllisin Kunta -tittelin, joka on tunnustus aktiivisesta ja välittävästä yhteisöstä.
Harjavallan kaupungin hyvinvointikoordinaattori Riikka Lammi iloitsee tunnustuksesta ja korostaa yhteisöllisyyttä hyvinvoinnin tukipilarina.
"Yhteisöllisyyteen panostaminen on kunnan tehtävä, sillä se on hyvinvoinnin edellytys. Yksinäisyyttä on tilastollisesti enemmän kuin koskaan, kaikissa ikäryhmissä", Lammi kertoo. "Olemme huomanneet että yhteisöllisyydessä on voimaa. Hyvä on lähtenyt kiertämään auttamisen keinoin niin naapurustoissa, yhdistysten kuin yritystenkin kautta."
Naapuriapu ei kesälomia tunne, vaan kuntalaiset voivat koko kesän ajan pyytää ja antaa apua toisiltaan Commun kautta kautta. Lammi kertoo laittavansa kesällä hyvän kiertämään auttamalla äitiään pihatöissä ja arkiaskareissa.
"Kun autan muita, saan tuotettua heille hyvän mielen", Lammi kertoo. "Ja kun antaa apua toiselle, sitä saa myös tarvittaessa itse."
Kiitämme kaikkia osallistuneita kuntia ja kuntalaisia aktiivisuudesta ja yhteisöllisyyden edistämisestä. Toivomme, että tämä kilpailu innostaa kaikkia suomalaisia kuntia vaalimaan ja kehittämään yhteisöllisyyttä omalla alueellaan. Seuraava Suomen yhteisöllisin kunta -kilpailu alkaa heinäkuussa ja jatkuu Eurooppalaisen inhimillisen solidaarisuuden päivään 20.12.2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina KauhanenCommu
Puh:0403614070karoliina@commuapp.fihttps://commuapp.fi/Kuvat
Linkit
Commu on auttamisen tori
Commu on kolmen nuoren yrittäjän rakentama mobiilisovellus, jossa voi pyytää ja antaa apua. Commussa yksityishenkilöt, yhdistykset ja yritykset kohtaavat toisensa auttamisen, talkoilun ja vapaaehtoistyön merkeissä. Commuun on jo rekisteröitynyt 70,000 käyttäjää ympäri Suomen. Commu tarjoaa yrityksille helpon tavan tehdä vapaaehtoistoimintaa ja osallistaa henkilöstöä hyviin tekoihin, sekä yhdistyksille tavan löytää vapaaehtoisia ja hallinnoida vapaaehtoistoimintaa. Kunnille Commu tarjoaa valmiin naapuriapualustan, jossa asukkaat voivat pyytää ja antaa apua, lisäten yhteisöllisyyttä ja vähentäen yksinäisyyttä. Lataa Commu nyt!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Commu
“Yhdessä auttaminen vahvistaa tiimihenkeä” - Framery teki jälleen hyviä tekoja18.6.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Framery, akustisten työtilojen edelläkävijä, teki jo toistamiseen hyviä tekoja lähiyhteisön hyväksi ympäri Tamperetta. Yhtiön työntekijät jalkautuivat ympäri kaupunkia muun muassa auttamaan ikäihmisiä, nikkaroimaan linnunpönttöjä, luovuttamaan verta ja siivoamaan lähialueita roskista.
Yritysvapaaehtoisuus tekee hyvää niin työyhteisölle kuin lähiyhteisölle - Loimua auttoi löytöeläimiä ja lapsiperheitä13.6.2024 07:14:42 EEST | Tiedote
Yhä useampi yritys haluaa auttaa konkreettisesti lähiyhteisöjä tarjoamalla henkilöstölleen mahdollisuuden tehdä vapaaehtoistyötä työajalla. Kaukolämpöyhtiö Loimua jatkoi aktiivista panostustaan lähiyhteisöjen hyväksi järjestämällä hyvien tekojen tempauksen Hämeenlinnassa. Loimuan tiimit järjestivät paikallisille lapsiperheille metsäkylvyn yhdessä Parasta Lapsille ry:n kanssa sekä auttoivat löytöeläimiä järjestämällä siivoustalkoot Rengossa Hämeenlinnan seudun eläinsuojeluyhdistyksessä.
Pälkäne panostaa yhteisöllisyyteen - asukkaat voivat nyt pyytää ja antaa apua naapuriapusovelluksellla11.6.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Pälkäne ja auttamisen sovellus Commu aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lisätä alueen asukkaiden hyvinvointia. Pälkäneen asukkaat voivat nyt pyytää apua ja tarjoutua auttamaan naapureitaan mobiilisovelluksen avulla. Projekti on osa Yhteinen Pälkäne 2 -hanketta, joka toimii keskeisessä roolissa hankkeen toteutuksessa.
Forssan asukkaat voivat nyt pyytää ja antaa apua naapuriapusovelluksella30.5.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Forssan kaupunki panostaa yhteisöllisyyteen tarjoamalla asukkailleen työkalun naapuriavun pyytämiseen ja antamiseen. Kaupunki aloittaa yhteistyön kotimaisen Commu -sovelluksen kanssa. Sovelluksen avulla kaupunkilaisilla on nyt entistä paremmat mahdollisuudet auttaa toisiaan, tehdä talkootyötä ja osallistua vapaaehtoistoimintaan.
Tuhansia hyviä tekoja - Suomen suurin auttamisen kiertue lähti liikkeelle Tampereelta14.5.2024 07:42:52 EEST | Tiedote
Auttamisen sovellus Commu ja yli 20 kumppania laittoi hyvän konkreettisesti kiertämään Tampere-talolla ja jakoi apua tuhansille tamperelaisille. Lauantaina 11.5. järjestetyssä #1000tekoa -tapahtumassa jaettiin 1000 kassillista ruokaa, tarjottiin 500 maksutonta lounasta ja tuotiin apua ja tukea saman katon alle. Yhteisölliseen tapahtumaan osallistui paljon lapsiperheitä, eläkeläisiä, opiskelijoita, ukrainalaisia ja maahan muuttaneita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme