Hyperrealistiset ihmishahmot valtaavat Tampereen taidemuseon
Tampereen taidemuseon kesänäyttely HYPER on kansainvälinen suurkatsaus hyperrealistisen kuvanveiston historiaan 1970-luvulta nykypäivään. Mukana ovat suuntauksen tunnetuimmat edustajat, ja kaikkiaan näyttelyssä on edustettuna 27 taiteilijaa eri puolilta maailmaa. HYPERissä esillä olevien taiteilijoiden laaja kirjo kertoo hyperrealistisen suuntauksen kansainvälisyydestä ja sen edelleen jatkuvasta kehityksestä ja kasvusta ympäri maailmaa.
Hyperrealistiset veistokset jäljittelevät ihmiskehoa tai sen osien muotoa, piirteitä ja pintaa luoden hätkähdyttävän todentuntuisen illuusion ruumiillisuudesta. Fyysisten yksityiskohtien tarkka toisintaminen synnyttää tunteen, että edessämme on todellisten ihmisten kopioita. Sisällöllisesti veistokset käsittelevät ihmiselämää kaikessa moninaisuudessaan: eksistentiaalisia kysymyksiä, elämän eri vaiheita syntymästä kuolemaan, identiteettejä ja rooleja, tunteita ja kokemuksia, yhteiskunnallisia kysymyksiä ja ihmisluonnon universaalisuutta. Teokset toimivat ihmiselämän peilinä ja näyttävät, miten minäkuvamme on muuttunut 1970-luvulta 2020-luvulle.
Hyperrealistinen kuvanveisto sai alkunsa jo 1960-luvulla, osin vastareaktiona abstraktin taiteen estetiikalle. Suuntauksen alkukodissa Yhdysvalloissa George Segalin ohella esimerkiksi Duane Hanson ja John DeAndrea palasivat veistotaiteessaan ihmishahmon korostetun realistiseen esittämiseen, kuvaustapaan, jonka oli katsottu vanhentuneen ja jääneen ajastaan jälkeen. George Segal oli 1960-luvulla yksi ensimmäisistä taiteilijoista, jotka ottivat ihmishahmon uudelleen aiheekseen. Ihmiskehon tarkasta kuvauksesta tuli taidemaailman ilmiö 1970-luvulla. Kaikki kolme kulkivat omia teitään kohti nykyajan figuratiivista realismia. He sovelsivat perinteisiä tekniikoita, kuten mallintamista, valoksia ja veistoksen pinnan maalaamista eri tavoin, luodakseen teoksia, jotka näyttivät olevan lihaa ja verta. Kaikkien kolmen vaikutus viimeisen kuudenkymmenen vuoden kuvanveistotaiteeseen on ollut mullistava. Myöhemmät kuvanveistäjien sukupolvet ovat omaksuneet heidän lähestymistapansa ja kehittäneet sitä edelleen.
Viiteen osaan jaoteltu HYPER esittelee hyperrealistisen kuvanveiston rajattomia mahdollisuuksia. Tarkastelun kohteena ovat ihmiskloonit, mittakaavalla leikkiminen, muodonmuutokset, kehon osiin keskittyminen sekä monokromaattisuus eli yhden värin eri sävyjen käyttö. Kukin kokonaisuus perustuu teosten muotoon liittyvän käsitteen ympärille. Ihmisklooneja edustaa Duane Hansonin ja John DeAndrean uraauurtavien teosten ohella muun muassa nykytaiteen piiristä taiteilijapari Glaser ja Kuntz, jotka luovat elokuvallisia, projisointia ja ääntä hyväksikäyttäviä puhuvia veistoksia.
Mittakaavan muunnoksia hyväksi varioivia taiteilijoita näyttelyssä ovat mm. Ron Mueck, Zharko Basheski ja Sam Jinks, jotka hahmojen kokoa kasvattamalla tai supistamalla käsittelevät inhimillistä kokemusmaailmaa. Tieteen ja digitaalisen viestinnän kautta avautuneiden uusien näkökulmien ja virtuaalisten todellisuuksien innoittamina puolestaan Evan Penny, Berlinde de Bruckere ja Patricia Piccinini ovat ryhtyneet tutkimaan muodonmuutoksia ja ihmiskehoa vääristyneestä näkökulmasta.
Ihmiskehon osia kuvaavan hyperrealismin edeltäjänä voidaan pitää amerikkalaiskuvanveistäjä Carole A. Feuermania ja hänen maineikkaita uimariteoksiaan. 1990-luvulta lähtien monet hyperrealistit ovat koko kehon kuvauksen sijaan usein keskittyneet yksittäisiin ruumiinosiin. Teosten sisältö on humoristinen ja usein hätkähdyttävä, kuten Maurizio Cattelanin teoksessa Ave Maria, jonka irralliset käsivarret herättävät lähihistoriaan liittyviä mielikuvia. George Segalin, Brian Booth Craigin ja Robert Grahamin kohdalla taas monokromaattisuus tyylikeinona korostaa ihmishahmon estetiikkaa.
HYPER-näyttelyyn valitut eri näkökulmia hyödyntävät teokset tarjoavat tiivistetyn mutta ennennäkemättömän kunnianhimoisen katsauksen hyperrealismin kehitykseen ja osoittavat, kuinka perusteellisesti ihmishahmon esittäminen on vuosikymmenten myötä muuttunut.
Näyttely on toteutettu yhteistyössä saksalaisen Institut für Kulturaustauschin kanssa. Teoksia on saatu lainaksi näyttelyyn taiteilijoilta, gallerioilta, taidesäätiöiltä ja yksityiskokoelmista ympäri maailman.
HYPER
1.6.–29.9.2024
Tampereen taidemuseo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Virpi NikkarinäyttelypäällikköTampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Puh:+358 (0)40 800 4389virpi.nikkari@tampere.fiKuvat
Tampereen taidemuseo
Tampereen taidemuseo järjestää vaihtuvia näyttelyitä taiteen historian teemoista ja esittelee vanhoja mestareita sekä nykytaiteen tuoreimpia tekijöitä. Esille nostetaan niin paikallisia taiteilijoita kuin kansainvälisiäkin tekijöitä. Vuoden kohokohta on Vuoden nuoren taiteilijan julkistus ja palkintonäyttely. Pirkanmaan vastuumuseona taidemuseo tutkii paikallista taidehistoriaa ja tukee alueen toimijoita. Tampereen taidemuseo hallinnoi ja hoitaa Suomen toiseksi suurinta taidekokoelmaa, joka käsittää yli 15 000 teosta.
Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere
puh. 041 730 3104
tampereentaidemuseo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Tampereen taidemuseo järjestää seuraavan Taidevaltakunta-biennaalin 2026 Tampereella ja Pirkanmaalla17.12.2024 13:14:57 EET | Tiedote
Viimekesäinen Taidevaltakunta ’24 -biennaali Hämeenlinnassa saa jatkoa Tampereella kesällä 2026. Tulevan Taidevaltakunta ’26 -biennaalin teemana on Yhdessä, ja sen taiteilijahaku käynnistyy helmikuussa 2025. Tampereen taidemuseo järjestää biennaalin väistötiloissa yhteistyössä Hämeenlinnan taidemuseon, Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan sekä usean pirkanmaalaisen kuvataidelaitoksen kanssa.
Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo julkistavat vuoden 2025 näyttelynsä – surrealismin ja muumien juhlaa6.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Tampereen taidemuseo juhlistaa kansainvälisen surrealistisen taiteen satavuotista historiaa Surrealismi – Jaettu uni -näyttelyllä. Vaikuttavaa mediataidetta nähdään maailmankuulun Marco Brambillan Heaven´s Gate -teoksen ja Hanna Haaslahden vuorovaikutteisen Esivanhemmat-näyttelyn myötä. Vuoden nuori taiteilija 2025 julkistetaan tammikuussa. Muumimuseo osallistuu Muumi 80 -juhlavuoteen museon ainutlaatuisesta Muumi-Talosta kertovalla näyttelyllä.
Kutsu Tampereen museoiden johtajien tarjoamalle aamiaiselle kuulemaan 2025 näyttelyistä31.10.2024 07:30:00 EET | Kutsu
Tervetuloa museonjohtajien tarjoamalle aamiaiselle Sara Hildénin taidemuseoon keskiviikkona 6.11.2024 klo 8.30–10. Aterioinnin lomassa kuullaan, mitä Tampereen museoissa nähdään vuonna 2025. Samalla kuullaan muista museoiden ajankohtaisista asioista.
Tampereen taidemuseon pitkäaikainen johtaja Anneli Ilmonen on menehtynyt25.10.2024 17:15:06 EEST | Tiedote
Tampereen taidemuseon aiempi johtaja Anneli Ilmonen (s. 1940) on menehtynyt Tampereella 24.10.2024. Anneli Ilmonen toimi Tampereen taidemuseon johtajana vuosina 1968–2004. Häntä ennen museonjohtajina toimivat kuvataiteilijat Gabriel Engberg sekä Reino Viirilä.
Tampereen taidemuseo täynnä Vuoden nuoria taiteilijoita – Suvi Sysi sekä Silmänruokaa-kokoelmanäyttely25.10.2024 13:10:59 EEST | Tiedote
Tampereen taidemuseon lauantaina 26.10. avautuvassa syksyn päänäyttelyssä Vuoden 2024 nuoren taiteilijan Suvi Sysin taide ottaa haltuunsa kahden kerroksen lisäksi koko museorakennuksen, sillä ikkunoissa nähdään Sysin sinisävyinen valoteos Enshrine (2024). Alimman kerroksen Silmänruokaa-näyttely esittelee poimintoja taidemuseon Vuoden nuorten taiteilijoiden kokoelmasta 1980-luvulta 2020-luvulle. Tapahtuman 40-vuotista taivalta juhlistava näyttely käsittää maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, media- ja tilataidetta sekä valokuvia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme