Yrittäjät: Alv-alarajaa pitäisi nostaa enemmän
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta esittää arvonlisäveron vähäisen toiminnan rajan nostamista 20 000 euroon. Suomen Yrittäjät pitää hyvänä alarajan nostamista, mutta sitä olisi pitänyt korottaa enemmän. – Tämä nosto on parempi kuin ei mitään, mutta silti valitettavasti riittämätön, Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki sanoo.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta toteaa perjantaina julkistetussa mietinnössään, että arvonlisäveron vähäisen toiminnan rajaa pitäisi nostaa 15 000 eurosta 20 000 euroon.
Liikevaihdoltaan 15 000 ja 30 000 euron välissä olevien yritysten arvonlisäveron liukuva alarajahuojennus poistuu vuoden 2025 alussa EU-direktiivin vuoksi. Suomen Yrittäjät on esittänyt vähäisen toiminnan rajan nostamista 30 000 euroon kompensoimaan alarajahuojennuksen poistumisesta aiheutuvaa arvonlisäverotuksen kiristymistä.
– Yrittäjät on pitkään vaatinut vähäisen toiminnan rajan nostoa, jotta aivan pienimpien yritysten verotus ei kiristyisi alarajahuojennuksen poistumisen myötä. On hyvä, että valtiovarainvaliokunta näkee tarpeen tukea taloudellista toimeliaisuutta ja yrittäjyyttä. Esitys on oikeansuuntainen, mutta kuitenkin valitettavasti riittämätön, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki sanoo.
Valiokuntakäsittelyssä oppositiopuolueet olisivat nostaneet alarajan 20 000 euron sijaan 30 000 euroon.
Edelleen kasvun este
Valiokunnan esitys merkitsisi toteutuessaan edelleen 20 000–30 000 euron liikevaihdon yritysten arvonlisäverotuksen kiristymistä.
– Alarajahuojennuksen poistumisen ja auttamatta vajaaksi jäävän alarajan noston aiheuttama verotuksen kiristyminen voi muodostaa joillekin yrityksille kasvun esteen tai ainakin merkittävästi jarruttaa sitä, Yrittäjien veroasiantuntija Kurki jatkaa.
– Kun tulevia arvonlisäverotuksen muutoksia peilataan nykytilaan, voidaan muutosten nähdä heikentävän yksinyrittäjien ja pienimpien työvoimavaltaisten yritysten kannattavuutta sekä ainakin vähentävän kannusteita päätoimiseksi yrittäjäksi ryhtymiseen.
Lisätiedot: Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki, puh. 050 407 5885
Yhteyshenkilöt
Laura Kurkiveroasiantuntija
Puh:09 2292 2928laura.kurki@yrittajat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Vain vajaa neljännes yrittäjistä tietää yritykselleen jatkajan9.7.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Kolme neljästä pk-yrittäjästä ei tiedä yritykselleen jatkajaa, jos yrittäjä luopuisi yrityksestään. Omistajanvaihdos on nyt ajankohtainen yli 50 000 yrittäjälle. Samaan aikaan noin 40 000 yrittäjää etsii ostettavaa yritystä. – Toinen yrittäjä on usein potentiaalinen jatkaja ja yrityksen ostaja, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen muistuttaa.
Yrittäjägallup: Yrittäjien kesälomat hieman pidentyneet6.7.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Pk-yrittäjät pitävät tänä vuonna lomaa hieman enemmän kuin viime vuonna, kertoo tuore Yrittäjägallup. – On hyvä asia, että yhä useampi yrittäjä kokee voivansa pitää riittävästi lomaa. Osuus on kasvanut tuntuvasti viime vuodesta ja on nyt korkein tällä vuosikymmenellä. Tämä on myönteinen kehitys, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Yli puolet pk-yrityksistä kaipaa täsmäkoulutuksia5.7.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Pienet ja keskisuuret yritykset tarvitsevat koulutustarpeisiinsa ylivoimaisesti eniten täsmäkoulutusta, joka koostuu pienemmistä osaamiskokonaisuuksista, selviää tuoreesta Yrittäjägallupista.
Yrittäjägallup: Englannista ei haluta virallista kieltä4.7.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Vain joka kymmenes pk-yrittäjä haluaa englannista virallisen kielen Suomeen, kertoo tuore Yrittäjägallup.
Yrittäjägallup: Pk-yritysten työvoimapula on hellittänyt2.7.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Osaajapula on alimmillaan sitten vuoden 2020 alun, kertoo tuore Yrittäjägallup.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme