Los Angelesin päästöt kuriin suomalaisteknologialla – Business Finland tuo ostajat tutustumaan Tampereen älykkäisiin kaupunkiratkaisuihin
Los Angelesin kaupunki tekee mittavia investointeja infrastruktuuriin valmistautuessaan vuoden 2028 kesäolympialaisiin. Business Finlandin Decarbonized Cities -ohjelma tuo 10-14.6.2024 Los Angelesin ostajat Tampereelle ja Helsinkiin tutustumaan älykkäisiin ja kestäviin kaupunkiratkaisuihin ja yrityksiin. Kyseessä on ennennäkemätön mahdollisuus suomalaisyrityksille.
![Susanna Lehto](/data/images/public/69819483/70302348/3ff0c7c6-19fc-42fa-b41b-1ee04afaefa6-w_720.jpg)
Los Angeles on hiljattain saanut lähes 900 miljoonan dollarin rahoituksen kriittisen infrastruktuurin vahvistamiseen, metron laajennukseen sekä lähiöiden yhteyksien parantamiseen. Kaupunki on toiminut ennakoivasti edistääkseen sähköisen liikenteen käyttöönottoa sekä yksityisautoissa, linja-autoissa että raskaassa liikenteessä sääntelyn ja rahoituksen avulla. Los Angeles oli yksi ensimmäisistä kaupungeista Yhdysvalloissa, joka jo vuonna 2018 julkaisi etenemissuunnitelman kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen vuoteen 2028 mennessä.
Business Finland on rakentanut suhdetta Los Angelesin kaupungin kanssa useita vuosia tukeakseen yritysten yhteistyötä kaupungin päätöksentekijöiden kanssa. Los Angelesin kaupungin ja Suomen välillä on maaliskuussa 2024 allekirjoitettu yhteistyösopimus, jonka eräänä keskeisenä teemana on älykäs ja kestävä liikkuminen. Yhteistyösopimus mahdollistaa pitkäjänteisen teknologisen yhteistyön sekä avaa suomalaisille yrityksille uusia vientimahdollisuuksia.
-Tavoitteenamme on, että Suomi tunnistetaan kestävien, hiilineutraalien kaupunkiratkaisujen tarjoajana ja että suomalaiset yritykset löytävät kansainvälisiä yhteistyö- ja liikekumppaneita. Teemme yhteistyötä kansainvälisten partnerikaupunkien kanssa, joilla on kunnianhimoiset hiilineutraalisuustavoiteet. Los Angeles on yksi valituista partnerikaupungeista, kertoo Elina Puszkarzewicz, joka vetää Decarbonized Cities -ohjelmaa Business Finlandilla.
Suomalaiset kaupungit älyliikenteen testialustoina – Tampere vahvoilla
Suomessa älyliikenteen tavoitteena on teknologiaa hyödyntämällä tehdä kaupungissa liikkumisesta sujuvampaa, turvallisempaa ja päästöttömämpää ja luoda edellytyksiä uudelle liiketoiminnalle. Tampere on vahva AI-osaamisen keskus, ja kaupungilla on kokemusta IoT-alustan innovatiivisesta hyödyntämisestä suurtapahtumien yhteydessä tapahtumaturvallisuuden, älykkään valaistuksen sekä liikenteen hallinnan ja ihmisvirtojen ennustamisen kautta. Nämä hankkeet, sekä niiden taustalla oleva poikkeuksellisen vahva julkisen ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö herättävät kansainvälistä kiinnostusta.
-Tampereelta löytyy useita innovaatioita kestävään ja älykkääseen liikkumiseen, joista uusimpia esitellään Imagine the Metaverse -tapahtumassa. On hienoa saada Los Angelesin edustajat tutustumaan Tampereella käytössä oleviin tai parhaillaan kehitettäviin ratkaisuihin sekä kertomaan Los Angelesin tuloksista ja tarpeista, joita he suurkaupunkina tällä hetkellä kohtaavat. Näin myös suurempi joukko pääsee kuulemaan tästä kehityksestä, toteaa ohjelmapäällikkö Outi Valkama Tampereen kaupungilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Puszkarzewicz, Head of Program, Decarbonized Cities
Business Finland
elina.puszkarzewicz(at)businessfinland.fi
+358 40 343 3349
Outi Valkama
Program manager, The City of Tampere
outi.valkama(at)tampere.fi
+358 40 801 6423
Maria Arruda, Head of Communications, Thought Leadership
Business Finland
maria.arruda(at)businessfinland.fi,
+358 40 093 3913
Kuvat
Liitteet
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tampereen kaupunki
255 050:n asukkaan Tampere on tunnettu innovaatioistaan ja rohkeista kehityshankkeistaan. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme sopivan kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Me haluamme laittaa datan, teknologian ja tekoälyn vastuullisesti töihin ihmisten, yritysten ja ympäristön hyväksi. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Suomen saavutettavuus ilman lentämistä: 63 tuntia Madridista, 38 tuntia Pariisista18.6.2024 07:45:00 EEST | Tiedote
Matka Madridista Suomeen kestää parhaimmillaan 63 tuntia, Pariisista 38 tuntia, Berliinistä 29 tuntia ja Kööpenhaminasta 18 tuntia, kun käytetään julkisia liikenneyhteyksiä ilman lentämistä. Maantie- ja merimatkat vievät keskimäärin seitsemän kertaa enemmän aikaa kuin vastaavat lentomatkat. Juna- ja bussimatkustus ovat hitaampia vaihtoehtoja, mutta aiheuttavat vähemmän kasvihuonepäästöjä. Monipuoliset yhteydet ovat tärkeitä myös huoltovarmuuden kannalta.
KORJAUS KLO 18.04 LÄHETETTYYN TIEDOTTEESEEN: BUSINESS FINLANDIN ULKOMAANTOIMINTOJEN INTEGROINTI ULKOMINISTERIÖÖN RISKEERAA YRITYSTEN KASVUN VAUHDITTAMISTA14.6.2024 21:06:42 EEST | Tiedote
Tapa, jolla Business Finlandin ulkomaantoiminnot integroidaan ulkoministeriöön, on vielä hahmottumatta. Päätöstä seuraa pitkä ja hankala prosessi, joka pahimmillaan rapauttaa yritysten saamat palvelut ja riskeeraa viennin kehityksen ja Suomen talouden kasvun.
Ravebileet saunassa ja illallinen Espalla – kansainväliset matkailijat tutustuivat suomalaiseen onnellisuuteen14.6.2024 08:25:54 EEST | Tiedote
Visit Finlandin ja Helsinki Partnersin yhteisen Helsinki Happiness Hacks -kampanjan myötä tällä viikolla 14 matkailijaa ympäri maailman ovat tutustuneet suomalaiseen onnellisuuteen. Viikon ohjelmaan kuului muun muassa jäätelöä Kauppatorilla, skeittausta Suvilahdessa, keramiikkatöitä Arabia135:n tiloissa ja ravebileet saunalautalla.
Giant Forest Industry Delegation from North America – Unprecedented Interest towards Finland10.6.2024 08:01:00 EEST | Press release
Business Finland is organizing a historically comprehensive visit for the forest and wood products industry and the wood construction sector from the United States and Canada to Finland. Over 60 North Americans from nine states and Nova Scotia Canada participate the Finnish visit.
Metsäteollisuuden jättidelegaatio Pohjois-Amerikasta – ennennäkemätön kiinnostus Suomeen10.6.2024 07:58:00 EEST | Tiedote
Business Finland järjestää jo toisen ennätyksellisen laajan metsä- ja puutuoteteollisuuden ja puurakentamissektorin vierailun Yhdysvalloista ja Kanadasta Suomeen 9.-15.6.2024. Suomen vierailuun osallistuu yli 60 pohjoisamerikkalaista kymmenestä osavaltiosta ja Kanadan Nova Scotian provinssista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme