KHO:n ennakkopäätös, joka koskee psykiatriseen sairaalahoitoon määräämistä
Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan Auroran sairaalan apulaisylilääkäri oli 23.5.2023 tekemällään päätöksellä määrännyt A:n mielenterveyslain 8 §:n ja 11 §:n nojalla tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon.
A oli otettu sairaalassa tarkkailtavaksi 19.5.2023 ja tarkkailulausunto hänestä oli annettu 23.5.2023. Tarkkailuaikana lääkärit eivät olleet tavanneet A:ta henkilökohtaisesti viikonlopun 20.5.–21.5.2023 aikana, vaan lääkärien mainittuina päivinä tekemät kirjaukset tarkkailun jatkamisesta olivat perustuneet muun hoitohenkilökunnan tekemiin havaintoihin A:n terveydentilasta. Muutoksenhakijana olleen sairaalan ylilääkärin mukaan kysymys oli sairaalan tavanomaisesta käytännöstä, jossa sairaalan moniammatillinen työryhmä oli vastannut viikonlopun aikana A:n suorasta tapaamisesta ja kirjannut tapaamisista kliinisen arvionsa potilaskertomukseen, mihin psykiatrian erikoislääkäri oli oman päätöksensä tarkkailujakson jatkamisesta kokonaisarviossaan perustanut.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A:n tarkkailuun ottamisessa ja tarkkailun jatkamisessa ei ollut tapahtunut hallinto-oikeuden toteamaa menettelyvirhettä, vaikka mainittuina kahtena päivänä tapahtuneet lääkärien kirjaukset tarkkailun jatkamisesta eivät olleet perustuneet lääkärien henkilökohtaiseen tapaamiseen A:n kanssa vaan muun hoitohenkilökunnan tekemiin havaintoihin A:n terveydentilasta ja niiden kirjaamiseen potilaskertomukseen. Hallinto-oikeuden päätös, jolla apulaisylilääkärin tekemä hoitoonmääräämispäätös oli kumottu, kumottiin korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä tarkemmin ilmenevin perustein.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Kort referat på svenska
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.m.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n muu päätös, joka koskee purkamisluvan myöntämistä (Loviisa, vuosina 1859 ja 1904 valmistuneet rakennukset)12.7.2024 09:21:04 EEST | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus myönsi purkamislupaa koskevassa asiassa valitusluvan ja tutki asian. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike ry:n valitus hylätään. Loviisan rakennus- ja ympäristölautakunnan päätös saatetaan voimaan.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee linnustovaikutusselvitysten riittävyyttä asemakaava-asiassa10.7.2024 09:14:12 EEST | Päätös
Asemakaavamuutos mahdollisti yhden tuulivoimalan rakentamisen jätteenkäsittelyalueella, joka näiden toimintojen vuoksi oli maakunnallisesti tärkeä lokkien esiintymispaikka niiden ruokailualueena ja jolla oli havaittu myös kierteleviä petolintuja.
KHO:n muu päätös, joka koskee sähkömarkkina-asiaa28.6.2024 09:47:59 EEST | Päätös
Korkein hallinto-oikeus on antanut tänään päätöksensä asiassa, joka koskee markkinapohjaisen jakamisprosessin menetelmän perusteita alueiden väliseen kapasiteetin jakamiseen Nordic-kapasiteetinlaskenta-alueella. Muu päätös -kategoriassa julkaistu päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 28.6.2024 T 1927
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee vammaispalvelua28.6.2024 09:45:05 EEST | Päätös
Asiassa oli kysymys siitä, millainen merkitys kehitysvammalain perusteella tehdylle valvotun liikkumisen päätökselle voitiin antaa arvioitaessa vaikeavammaisen henkilön oikeutta vammaispalvelulain mukaiseen henkilökohtaiseen apuun.
HFD gav för första gången sin tolkning av de nuvarande bestämmelserna om skatteförhöjning28.6.2024 09:37:27 EEST | Tiedote
Högsta förvaltningsdomstolen (HFD) tog för första gången ställning till tolkningen av de nuvarande bestämmelserna om skatteförhöjning i två prejudikat HFD 2024:93 och HFD 2024:94 som meddelades idag. I det ena av ärendena borttogs skatteförhöjningen helt. I det andra nedsattes skatteförhöjningens belopp.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme