Olli ”Opa” Suominen kertoo, millaista on siirtyä normaalista työelämästä pyörittämään laajamittaista huumekauppaa

Oman tarinansa lisäksi Suominen avaa kirjassa kuuden muun rikos- ja päihdemaailmaan eksyneen ihmisen ajatuksia elämästä ja valinnoista.

Tarinaansa avaavat muun muassa Suomen suurimmassa huumevyyhdissä tuomittu perheenisä:

”Vaikka mä oon aina tehnyt omasta mielestäni asioita hyvin ja perinpohjin, niin nykyään mä teen ne oikein.” 

Adhd:nsa ja musiikkiuransa kanssa taisteleva räppäri:

”Kun sua on piesty ja potkittu. Viiletty puukolla ja tökitty aseella niin pakkohan sen järjen on jossain kohtaa sanoa, että on parempi pysyä kaukana, jos haluaa hengissä pysyä.”

Moottoripyöräkerholainen:

”Äidin katkolle vieminen ja sen hetkellinen raitistuminen on yksi suurimpia juttuja, mitä mä olen kokenut oman raittiuden myötä.”

Kansainvälisen pörssiyhtiön turvallisuuspäällikkö:

”Lapsena kun mä en voinut haaveilla mistään, niin nykyään mä haaveilen.”

Viinapirua vastaan taisteleva palkittu tatuoitsija:

”Vaikeinta tässä kaikessa mulle on ollut sen myöntäminen itselleni, että mä olen addikti ja mä olen sairas.”

Sekä vuosikymmeniä jengirikollisen rinnalla pysynyt vaimo:

”Kyllä mä ymmärrän, että ihmisten on hyvin vaikea samaistua ja ymmärtää tätä, mutta tätä tämä on ollut ja tulee olemaan. Tämä on minun valintani.”

Kirjassa elämästään kertovat henkilöt ovat saaneet itse päättää, kertovatko he tarinansa omilla kasvoillaan vai nimettöminä. Toiset ovat päättäneet pysytellä nimettöminä, koska perhettä, läheisiä ja itseä pitää yhä suojella, jos ei muilta niin itseltä.

Huumekauppiaan arki ei ole Suomisen mukaan pelkkää juhlaa, vaikka juhliakin toki oli: ”Mitä enempi mä oon muistellut menneitä niin sitä surullisempaa musta on ollut huomata, miten stressaantunut ja kaukana olin oikeasta minästäni vuosina, jolloin tein mitä tein.”

Ahdistusta aiheutti myös rahan määrä. ”Parhaimmillaan tai pahimmillaan kotona oli kymmeniä tuhansia euroja käteistä. Jemmasin rahapinoja patterien välin, lattia- ja seinälistojen taakse, liesituulettimen hormeihin ja monenlaisiin koloihin, minne vain keksinkin seteleitä piilottaa. Taisi niitä olla joskus pakkasessakin kalapuikkojen seassa. Luoja, että se ahdisti”

Kirjan tarinoiden tarkoituksena on kertoa eletystä elämästä, onpa se sitten lukijan mielestä hyvä tai huono elämä hänen mittapuullaan.