SDP:n Kymäläinen: Hätäkeskusten pystyttävä vastaamaan avuntarpeeseen myös juhlapyhinä
Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on huolissaan siitä, miten hätäkeskuksissa pystytään vastaamaan juhlapyhien ruuhka-aikojen avuntarpeeseen nykyisillä henkilöstöresursseilla. Kymäläinen on eilen jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen Hätäkeskuslaitoksen resurssien turvaamisesta.
![Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP](/data/images/public/66784162/70345887/780ccef0-8cc2-42a6-8e88-5ea9d3f805cc-w_720.jpg)
– Hätäkeskuslaitos on hätätilanteessa ensimmäinen lenkki viranomaisavun ketjussa. Jos hätäpuheluun ei pystytä useisiin minuutteihin vastaamaan, voidaan menettää kallisarvoista aikaa siinä, että ihmishenki saadaan pelastettua. Erityisesti väkivaltatilanteissa ongelma on, jos esimerkiksi hätäkeskusta ei ruuhkautumisen vuoksi saada kiinni ja viranomaisapua ei saada ajoissa paikalle. Tällöin väkivaltatilanne saattaa ehtiä jatkumaan hyvinkin pitkään ja seurauksena voi pahimmassa tapauksessa olla uhrin vakava vammautuminen tai jopa kuolema, Kymäläinen toteaa.
Juhlapyhinä, kuten juhannuksena ja jouluna, saatetaan nauttia paljon alkoholia tai muita päihteitä, ja se näkyy esimerkiksi väkivalta-, liikenneonnettomuus- ja rattijuopumustilastoissa. Hätäkeskus on ensimmäinen viranomainen, joka hätätilanteessa auttaa, ohjeistaa ja neuvoo soittajaa sekä välittää hätäilmoituksen edelleen auttaville viranomaisille, kuten poliisille, pelastuslaitokselle tai sosiaali- ja terveydenhuoltoon.
Hätäkeskuslaitoksen mukaan hätäkeskuksissa voi olla yksittäisiä ruuhkapiikkejä, mutta ne ovat melko harvinaisia. Kymäläinen kysyy kirjallisessa kysymyksessään hallitukselta, miten se varmistaa, että viranomaisapu on saatavilla hätätilanteissa mahdollisimman nopeasti ja miten se turvaa Hätäkeskuslaitoksen riittävät henkilöstöresurssit myös ruuhka-aikoina.
– Hätäpuheluihin vastataan aina soittojärjestyksessä. Soittajaa lähinnä olevan hätäkeskuksen ollessa ruuhkautunut puhelu ohjautuu vapaalle hätäkeskuspäivystäjälle muusta hätäkeskuksesta. Hätätilanteet voivat kuitenkin kehittyä nopeasti, ja pahimmassa tapauksessa vapaan hätäkeskuspäivystäjän tavoittamiseen voi kulua ratkaisevasti liikaa aikaa, jotta esimerkiksi tarvittava poliisi tai ambulanssi pääsee paikalle ajoissa ratkaisemaan esimerkiksi väkivaltatilannetta. Pitäisikin pohtia sitä, voitaisiinko tällaisiin hätätilanteiden kannalta ruuhkaisiksi ennakoitaviin ajankohtiin kuten juhlapyhiin varautua ennakolta paremmin. Voidaankin kysyä, pystytäänkö avun tarpeeseen riittävällä tavalla hätäkeskuksissa vastaamaan nykyisillä henkilöstöresursseilla, Kymäläinen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suna KymäläinenKansanedustaja
Puh:050 512 0526Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Paluun eduskuntaan tekevä Miapetra Kumpula-Natri aloittaa SDP:n kansanedustajana15.7.2024 15:13:33 EEST | Tiedote
Miapetra Kumpula-Natri (sd.) palaa eduskuntaan toimittuaan 10 vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä ja uusien meppien astuttua tehtäviin. Kumpula-Natri valittiin eduskuntaan keväällä 2023 Uudenmaan vaalipiiristä.
SDP:n Piritta Rantanen: Jälleen yksi poliittinen virkanimitys puolueelta, jossa niitä vielä heti sitten kovin sanoin haukuttiin11.7.2024 14:56:12 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen muistuttaa perussuomalaisia puolueen aiemmasta kielteisestä suhtautumisesta poliittisiin virkanimityksiin.
SDP:n Niina Malm: Historiaa ei voi kirjoittaa uusiksi, ei edes Li Andersson10.7.2024 11:24:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton Li Andersson on tiistaina julkaisemassaan blogikirjoituksessa pyrkinyt kirjoittamaan historiaa uusiksi, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, viime vaalikaudella hallintovaliokunnassa varajäsenenä istunut Niina Malm.
SDP:n Mika Kari: Olemme Niinistön vuonna 2016 kuvaamissa uusissa olosuhteissa9.7.2024 10:04:42 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, puolustus- ja tiedusteluvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Mika Kari nostaa esiin entisen tasavallan presidentin tarkkanäköiset sanat muuttuvasta maailmasta ja sen tuomista haasteista.
Hallintovaliokunnan demarit: Rajaturvallisuuslakia korjattiin SDP:n tavoitteiden mukaisesti8.7.2024 19:33:41 EEST | Tiedote
Hallintovaliokunnan demarijäsenet Eemeli Peltonen, Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen ja Paula Werning ovat tyytyväisiä hallintovaliokunnassa saavutettuihin parannuksiin koskien hallituksen esittämää lakia väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Niin sanotussa rajaturvallisuuslaissa on kyse poikkeuslaista, jolla vastataan Venäjän välineellistetyn maahantulon muodossa harjoittamaan painostukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme