Sweco Finland Q2 2024: Hyvä tuloskehitys jatkui kaksijakoisessa markkinassa
Sweco julkaisi tänään osavuosikatsauksensa vuoden 2024 toiselta neljännekseltä. Sweco Finlandin liikevaihto pysyi samalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna ja tulos kehittyi positiivisesti.
Sweco Finlandin toisen vuosineljänneksen liikevaihto pysyi samalla tasolla edelliseen vuoteen nähden ollen 84,4 miljoonaa euroa. Vuosineljänneksen liikevoitto (EBITA) oli 7,9 miljoonaa euroa, kun se vuoden 2023 vastaavalla ajanjaksolla oli 6,4 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentti jatkoi hyvää kehitystä ollen 9,4 jossa nousua edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden oli 1,8 prosenttiyksikköä. Kvartaalilla kirjattiin noin 1,3 miljoonan euron kertaluonteiset kulut liittyen organisaation tehostamistoimenpiteisiin. Henkilöstön määrä kesäkuun lopussa oli 3000.
Aktiviteetti talonrakentamisen markkinassa pysyi vuoden toisella neljänneksellä matalalla tasolla, minkä vuoksi siihen liittyvä liikevaihto supistui edelliseen vuoteen nähden. Kasvu muilla liiketoiminta-alueilla nosti kuitenkin kokonaisliikevaihdon samalle tasolle edelliseen vuoteen verrattuna.
”Olemme tyytyväisiä kannattavan kasvun myönteiseen kehitykseen valituilla kasvualueillamme, etenkin energiamurroksen sekä kestävien kaupunkien ja liikenteen alueilla. Olemme tyytyväisiä myös talonrakentamisen ja arkkitehtien positiiviseen tuloskehitykseen haastavana jatkuvassa markkinassa”, Sweco Finlandin toimitusjohtaja Thomas Hietto kertoo.
Sweco Finland voitti vuoden toisen neljänneksen aikana useita merkittäviä toimeksiantoja.
Energiayhtiö Helen on tehnyt investointipäätöksen vetylaitoksen toteuttamisesta Vuosaareen. Kyseessä on ensimmäinen Helsinkiin rakennettava vihreän vedyn tuotantolaitos, joka on myös ensimmäinen laatuaan maailmassa. Hankkeessa yhdistyy neljä eri sektoria: sähkö, liikenne, lämmitys ja vety sekä joustavuus niiden välillä. Vedyntuotannon hukkalämpö hyödynnetään Helenin kaukolämpöverkossa, mikä kasvattaa laitoksen energiatehokkuutta. 3H2 Helsinki Hydrogen Hub -nimisen pilottilaitoksen tavoitteena on käynnistää tuotanto vuonna 2026. Sweco vastaa EPCM-kumppanina kokonaisvaltaisesti tuotantolaitoksen toteutusvaiheista.
Sweco on kehittänyt yhdessä Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n kanssa hiilijohtamisen mallin, jolla varmistetaan hiilipäästöjen vähentäminen rakennushankkeissa esimerkiksi materiaaleista syntyvien päästöjen tietoisella vähentämisellä. Malli on ensimmäistä kertaa käytössä Koskelan varikon mittavassa uudistushankkeessa.
Swecon suunnittelukohde, Katajanokan Laituri, huomioitiin kunniamaininnalla Tekla BIM Awards -kilpailussa, jossa palkitaan vuosittain parhaiten mallinnettua tietoa käyttäneet rakennusalan projektit. Kunniamaininnan lisäksi kohde palkittiin yleisöäänestyksen voittajana. Arkkitehtoninen toimisto- ja hotellikohde toimii Stora Enson pääkonttorina ja tuo esiin innovatiivisia ratkaisuja vähähiiliseen rakentamiseen. Sweco toimi kohteen rakennesuunnittelijana ja vastasi myös puu- ja betonielementtisuunnittelusta.
”Haluan kiittää asiakkaitamme hyvästä yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä henkilöstöämme erinomaisesta työstä alku vuoden aikana, ja toivottaa kaikille hyvää kesää ja loma-aikaa”, Thomas Hietto sanoo.
Swecon osavuosikatsaus huhti-kesäkuu 2024
Tiedustelut:
Thomas Hietto, toimitusjohtaja, Sweco Finland, puh. 040 047 4093, thomas.hietto@sweco.fi
Sanna Huopio, viestintäjohtaja, Sweco Finland, puh. 050 302 8898, sanna.huopio@sweco.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Thomas HiettoToimitusjohtaja
Puh:0400 474 093thomas.hietto@sweco.fiSanna HuopioViestintäjohtaja
Puh:050 302 8898sanna.huopio@sweco.fiKuvat
Linkit
Euroopan johtava rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija
Sweco suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 22 000 arkkitehtimme, insinöörimme ja muun asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli noin 2,5 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq). www.sweco.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sweco Finland Oy
Sweco ostaa Sipti-yhtiöt9.1.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Sweco on tehnyt sopimuksen Sipti-yhtiöiden ostamisesta. Yrityskaupan myötä Sweco kasvattaa merkittävästi geoteknisen suunnittelun ja konsultoinnin osuutta palvelutarjonnassaan ja vahvistaa samalla ympäristökonsultointipalveluitaan.
Sweco acquires Sipti companies9.1.2025 09:00:00 EET | Press release
Sweco has signed an agreement to acquire Sipti companies. With the acquisition, Sweco will significantly increase geotechnical engineering and consulting services in its offering, and also strengthen its environmental consulting services.
Selvitys: Euroopan kaupungeissa voitaisiin lisätä luontoalueita jopa 42 prosentilla luontoa uudistavan suunnittelun avulla – Tampere ja Helsinki vertailun kärjessä10.12.2024 09:58:00 EET | Tiedote
Swecon selvityksessä tarkasteltiin siniviheralueiden määrää 22 Euroopan kaupungissa sekä mahdollisuuksia siniviheralueiden lisäämiseksi. Siniviheralueella tarkoitetaan puistoista, metsistä, katujen viherrakenteista sekä vesistöistä ja rannoista koostuvaa kokonaisuutta kaupunkiympäristöissä. Regeneratiivinen suunnittelu tähtää luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen.
Sweco sitoutuu kiertotalouden green dealiin4.12.2024 10:43:29 EET | Tiedote
Sweco on sitoutunut kiertotalouden edistämiseen liiketoiminnassaan. Swecon kiertotalouden green deal -sitoumus ja tavoitteet on hyväksytty ympäristöministeriössä 28.11.2024.
Koskelan varikon toteutusvaihe käynnistyy, Sweco mukana suunnitteluosapuolena3.12.2024 09:03:00 EET | Tiedote
Koskelan uutta varikkoa rakennuttava Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy on tehnyt päätöksen edetä hankkeessa toteutusvaiheeseen. Toteutusvaiheen allianssisopimus allekirjoitettiin 2.12.2024 Helsingissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme