Sepelkyyhky on syrjäyttänyt vesilinnut metsästäjien suosikkisaaliina
Sepelkyyhkyn metsästys alkaa lauantaina 10.8. Sepelkyyhkysaalis on pitkään ollut kasvussa ja siitä on tullut Suomen runsaslukuisin saalislaji.
Sepelkyyhkysaalis on viime vuosina noussut yli 300 000 lintuun vuodessa. Suurimmat kyyhkysaaliit saadaan Etelä- ja Länsi-Suomessa. Sepelkyyhky on sopeutunut hyvin muuttuneeseen viljely- ja kulttuurimaisemaan ja ne ovat nykyään tavallinen näky myös taajamien pihapiireissä ja puutarhoissa.
-Runsaat kannat ja helpot metsästysjärjestelyt ovat nostaneet sepelkyyhkyn metsästäjien suosikiksi. Jahti ei vaadi laajoja erämaita tai kallista kalustoa. Sepelkyyhky metsästetään peltojen laidoilta tai metsiköistä peltojen läheisyydestä, riistapäällikkö Jörgen Hermansson Suomen riistakeskuksesta sanoo.
Sepelkyyhkyn metsästyskausi on kiivas ja lyhyt, koska suurin osa sepelkyyhkyistä muuttaa etelään jo syyskuun aikana.
Kohdista metsästys parveutuneisiin lintuihin
Sepelkyyhky voi saada useita poikueita kesässä, joten osalla linnuista on pesintä kesken metsästyskauden alkaessa. Metsästys pitääkin kohdistaa sepelkyyhkyparviin, koska ne koostuvat poikasista ja pesinnän lopettaneista linnuista.
Myös lajintunnistuksessa pitää olla tarkkana. Rauhoitettua uuttukyyhkyä voi esiintyä sepelkyyhkyparvissa tai yksittäisinä lintuina. Kooltaan sepelkyyhkyä pienemmältä uuttukyyhkyltä puuttuu siipien valkoiset laikut ja lentotapa on erilainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jörgen Hermanssonvs. Riistapäällikkö, Varsinais-Suomi
Puh:029 431 2342jorgen.hermansson@riista.fiLinkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Ringduvan har tagit över sjöfåglarna som jägarnas favoritbyte6.8.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Jakten på ringduva startar lördagen den 10 augusti. Bytesmängden på ringduva har under en lång tid ökat stadigt och den är nu Finlands talrikaste bytesart.
Stamvårdande björnjakt lagd på is10.7.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Finlands viltcentral har beviljat tio dispenser för jakt på björn i stamvårdande syfte. Det positiva beslutet gäller Lieksa. I fråga om övriga ansökningar fattade viltcentralen negativt beslut.
Kannanhoidollinen karhunpyynti jäissä10.7.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt 10 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Myönteinen ratkaisu on tehty Lieksaan. Muihin hakemuksiin riistakeskus teki kielteisen päätöksen.
En varghybrid avlägsnades från Finlands natur1.7.2024 10:15:00 EEST | Tiedote
I sydöstra Finland avlägsnades en varghundshane från naturen. I området hade det gjorts observationer av två exceptionellt oskygga djurindivider, som utifrån färgsättningen och ett prov som erhållits vid DNA-insamlingen misstänktes vara varghybrider.
Koirasusi saatiin poistetuksi Suomen luonnosta1.7.2024 10:15:00 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomessa poistettiin koirasusiuros luonnosta. Alueella oli tehty havaintoja kahdesta poikkeuksellisen rohkeasti käyttäytyvästä eläinyksilöstä, joita epäiltiin koirasusiksi värityksen ja DNA-keräyksessä saadun näytteen perusteella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme