Tulli

Tullin haaviin on jäänyt alkuvuonna ennätysmäärät pregabaliinia ja klonatsepaamia – huumelääkkeiden salakuljetusmäärät selvässä nousussa

Jaa

Huumelääkkeiden takavarikkomäärät ovat nousseet merkittävästi kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla selviää tullirikostilastoista. Erityisesti Tullin haaviin on jäänyt huumelääke pregabaliinia ja klonatsepaamia, joiden ensimmäisen vuosipuoliskon takavarikkomäärät rikkoivat jo koko viime vuoden luvut selvästi. Myös muiden huumaavassa tarkoituksessa väärinkäytettyjen lääkkeiden salakuljetukseen on kiinnitettävä huomiota, sillä se voi kertoa yleisemmällä tasolla  huumerikollisuuden muutoksesta.

Huumelääkkeiden takavarikot ovat kasvaneet huomattavasti alkuvuonna. Koko viime vuonna Tulli takavarikoi huumelääkkeitä yhteensä 431 000 kappaletta. Alkuvuoden takavarikoiden määrät ovat jo rikkoneet 500 000 lääketabletin rajan, lisäksi huumelääkkeitä on takavarikoitu myös jauheena.

– Huumaavien lääkkeiden väärinkäyttö on huolestuttava ilmiö, mistä alkuvuoden takavarikkomäärien ennätysmäinen kasvu kertoo karua kieltään, toteaa valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.

Tullirikostilastojen ja Tullin laboratoriotutkimusten mukaan erityisesti huumelääkkeiksi luokiteltujen pregabaliinin, klonatsepaamin ja alpratsolaamin takavarikkomäärät ovat kasvaneet.

–  Olemme alkuvuoden aikana takavarikoineet jo selvästi enemmän pregabaliinia ja klonatsepaamia kuin koko viime vuonna yhteensä. Molempien kohdalla voi puhua jo räjähdysmäisestä kasvusta ja myös alpratsolaamin takavarikkomäärät ovat huomattavassa kasvussa. Pregabaliinia on lääketablettien lisäksi takavarikoitu huomattavia määriä myös jauheena eli ei siis virallisena lääkevalmisteena, kertoo Sinkkonen.

Muutokset lääkkeiden salakuljetuksessa voivat kieliä muutoksesta huumerikollisuudessa

Huumelääkkeiden käytön lisääntymiseen lisäksi myös muita lääkkeitä käytetään huumaavassa tarkoituksessa väärin.  Lääkkeisiin liittyvistä rikoksista annettavat tuomiot ovat huomattavasti lievempiä kuin huume- tai huumelääkerikoksista annettavat tuomiot.

– Huumelääkkeiden laittoman maahantuonnin lisääntymisen lisäksi olemme kiinnittäneet huomiota myös muiden lääkkeiden salakuljetukseen. Viime vuonna esimerkiksi lääkkeeksi luokitellun ja huumaavassa tarkoituksessa väärinkäytetyn ketamiinin takavarikoinnit lisääntyivät huomattavasti aikaisemmasta, mikä on huolestuttavaa, painottaa Sinkkonen ja jatkaa:

– Huumeiden ja huumelääkkeiden sekä näiden huumaavassa tarkoituksessa väärinkäytettyjen lääkkeiden käytön lopputarkoitus on sama, mutta oikeudellisesta näkökulmasta ja rangaistavuuden osalta näitä käsitellään hyvin eri mittakaavassa. Huumaavia, mutta ei huumeiksi luokiteltuja lääkkeitä koskevat rikokset käsitellään joko lääkerikoksina tai salakuljetuksena, jolloin rikosten esitutkinnassa käytettävät pakkokeinot ovat erilaisia ja rangaistusasteikko on paljon matalampi kuin huumerikosten kohdalla.

–  Huumaavien aineiden salakuljetus on vahvasti ammattimaistunutta toimintaa. Lääkkeiden laiton maahantuonti voikin näyttäytyä tulevaisuudessa yhä houkuttelevampana rikoksena niin sanottujen perinteisten huumeiden ja huumelääkkeiden salakuljetukseen nähden, toteaa Sinkkonen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

valvontajohtaja Hannu Sinkkonen, p. 040 332 4389, hannu.sinkkonen(at)tulli.fi

Tietoja julkaisijasta

Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Lisäksi Tullin tehtäviin kuuluvat hiilirajamekanismiin liittyvät viranomaistehtävät. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tulli

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye