Romanien holokaustin muistopäivä

Romanien holokaustin unohdetut tarinat

Romanien kansanmurha, joka tunnetaan myös nimillä "Samudaripen" tai "Porajmos", on yksi toisen maailmansodan historian vähiten tunnetuista luvuista. Arvioiden mukaan Natsi-Saksa surmasi jopa 1–1,5 miljoonaa romania keskitysleireillä ja teloituspaikoilla ympäri Eurooppaa.

2. elokuuta 1944 on erityisen merkittävä päivä romaniyhteisölle. Tämä päivä tunnetaan nimellä "Zigeunernacht" eli "Mustalaisten yö", jolloin tuhansia romaneja murhattiin yhdessä yössä Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä. Tämä tragedia on jäänyt monilta huomaamatta, mutta sen muisto elää vahvana niissä, jotka selvisivät, ja heidän jälkeläisissään.

Romanivastaisuus eli antigypsyismi

Romanivastaisuus, eli antigypsyismi, on ideologia, joka pohjautuu rotujen erotteluun ja ylivertaisuuteen. Tämä rasismin muoto on ollut Euroopan lainsäädännössä ja kulttuurissa jo 1300-luvulta lähtien, ja sen ilmenemismuotoja ovat romaneihin kohdistuva väkivalta, vihapuhe ja syrjintä. Euroopan neuvoston Rasismin vastainen komitea (ECRI) on määritellyt ilmiön erityisen vaaralliseksi ja se vaatii torjumista kaikilla tasoilla.

Antigypsyismin torjunta on jokaisen vastuulla ja muistopäivä on keskeinen osa tätä prosessia. Romanien kansanmurhan muistaminen ei ole vain historian ymmärtämistä, vaan myös sitoutumista oikeudenmukaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen nykyisessä yhteiskunnassa, sanoo Miranda Vuolasranta, erityisasiantuntija, Euroopan Romani Foorumi (ERTF) ja HUM hallituksen perustajajäsen.

Kansainvälisen holokaustin muistoliittouman (IHRA) suositukset

IHRA pääsihteeri Kathrin Meyer totesi tänä vuonna ilmestyneen romanien kansanmurhan muistamista koskevan koulutussuosituksen alussa: "Romanivastainen syrjintä heikentää demokraattisten yhteiskuntiemme perusarvoja. Meidän on varmistettava, että nuoret oppivat romanien kansanmurhasta kunnioittaakseen uhreja ja auttaakseen torjumaan nykyäänkin jatkuvaa syrjintää."

Euroopan parlamentti suosittelee, että jäsenmaat muistavat romanien kansanmurhaa vuosittain 2. elokuuta ja edistävät tiedotusta ja koulutusta aiheesta. Nuorten keskuudessa tiedon jakaminen romanien kansanmurhasta on elintärkeää. Se ei ainoastaan kunnioita uhreja, vaan myös auttaa tulevia sukupolvia ymmärtämään ja torjumaan syrjintää.

Osallistuminen ja kutsuvieraat

Tilaisuus on avoin kaikille ja ilmainen. Tervetuloa yhdessä muistamaan ja osoittamaan kunnioitusta. Yhdessä voimme rakentaa tulevaisuuden, jossa historia ei unohdu, vaan toimii meille oppina ja kannustimena parempaan huomiseen. Lisätietoja tapahtumasta löydät verkkosivuiltamme romanomissio.fi

Dikhe na bister – katso, äläkä unohda
Romanien holokaustin muistopäivä 2.8.2024
Päivämäärä ja aika: 2.8.2024 klo 12:00–15:30
Paikka: Oodi Maijansali, 1. kerros

Ohjelma: 

• 12:00 – 13:00: Tutustumista Suomen romanien historiaan yli 100 vuoden ajalta – tutustumista tilan historian kuviin
• 13:00 – 13:10: Alkusanat – HUM
• 13:10 – 13:45: Holokaustin historian havinaa – erityisasiantuntija Miranda Vuolasranta
• 13:45 – 14:00: Musiikkia
• 14:00 – 14:45: Syväsukellus Suomen romanien kulttuuriin ja historiaan – Älä oleta, älä luule. Kysy! – Romano Mission toiminnanjohtaja Mertsi MEDI Ärling
• 14:30 – 14:45: Musiikkia
• 15:20 – 15:30: Päätössanat

Dikh he na bister – katso äläkä unohda.

"Holokaustin muistaminen on tärkeä askel kohti oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta. Suomessa romanien yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet ovat parantuneet huomattavasti ja maata pidetään romanipolitiikan mallimaana. Kuitenkin muualla Euroopassa romanien tilanne on edelleen vaikea ja heidän kohtaamansa syrjintä ja väkivalta vaativat kiireellisiä toimia." sanoo Mertsi Ärling, Romano Missio ry toiminnanjohtaja ja HUM hallituksen jäsen.

Taustatietoa romanien kansanmurhasta

Romanit ja juutalaiset ovat Euroopan yhteisiä etnisiä vähemmistöjä, jotka kokivat toisen maailmansodan aikana holokaustin kauhut. Romaneiden kokema kansanmurha on kuitenkin pitkään ollut unohduksissa. Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnin asiakirjoista maininnat romaneiden kohtalosta poistettiin, ja vasta 1980-luvulla Saksa tunnusti arviolta 500 000 romanin tuhoamisen. Uusien tutkimusten mukaan kansanmurhassa tuhottujen romaneiden lukumäärä on saattanut olla jopa 1–1,5 miljoonaa. Heitä ei laskettu edes sen arvoiseksi, että heidät olisi numeroitu. He muuttuivat vain tuhkaksi, ja osa kuoli lääketieteen nimissä tehdyissä kokeissa ja loput tapettiin vain urheilun ja huvin vuoksi.

Keskiviikkona 2. päivä elokuuta Euroopassa muistetaan erikseen romaniuhreja, sillä tasan 80 vuotta sitten 2.8.1944 huomattava määrä romaneja surmattiin Auschwitzin keskitysleirillä. Päivästä on tullut romanien kansanmurhan muistopäivä, jota usein kutsutaan myös Zigeunernachtiksi. Se on tilaisuus muistaa natsivallan aikana murhattuja romaneita ja sintejä. Sintit ovat lähinnä Benelux-maissa elävien romanien ryhmä. Euroopan parlamentti julisti vuonna 2015 tuon päivän romanien kansanmurhan eli holokaustin muistopäiväksi.

Holokausti, rasisimi ja syrjäyttäminen, miltä ne tuntuvat?

Mitä tunteita ja ajatuksia tämä oman kansani murhaaminen herättää minussa, joka tänään istun työpöytäni ääressä arvostetussa ja Suomen vanhimmassa romanijärjestössä - Romano Missio ry - toiminnanjohtajana yhdenvertaisuuden edistäjänä? Ajatukset ovat moninaiset ja silmiin nousee yksittäinen kyynel.

Ensimmäisenä mieleeni nousee kiitos siitä, että Suomessa romanien yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet ovat selvästi lisääntyneet ja Suomesta voidaan sanoa sen olevan jopa romanipolitiikan mallimaa. Mutta samaan aikaan näen suurena epäkohtana sen, että yksistään Euroopassa oleva 1,5 miljoonan romanikerjäläisjoukko huutaa ratkaisuja. Monellakaan heistä ei ole minkään maan kansalaisoikeuksia, ja Suomessakin he joutuvat kohtaamaan huonointa kohtelua ja jopa väkivaltaa. Antigypsismi on nostamassa kiihtyvällä vauhdilla päätään etenkin oikeistovoittoisissa valtioissa. Yksistään Ukrainassa maansa romanit ovat joutuneet monenlaisen häpäisyn ja väkivallan kohteeksi jo ennen sotaa Venäjää vastaan mutta myös sen jälkeenkin. Minusta on vähintäänkin häpeällistä ja kaksinaismoralistista, että auttaessamme ukrainalaisia – mikä itsessään on oikein – katsomme karsaasti ja eväämme jopa kokonaan avun saman maan romaneilta. He ovat myös sodan uhreja.

Usein pohdin myös sitä, miten hyvinvointia tihkuvassa Euroopassa liikkuu vielä 2023 paperittomia ihmisiä, joilla ei ole puhdasta juomavettä, eikä saniteettitiloja ja jotka joutuvat asumaan kadulla tai hökkeleissä. Niin kuin tiedämme, köyhyys tuottaa osattomuuden lisäksi monia lieveilmiöitä, joista moni Euroopan romani kärsii. Syrjäyttämisen ja sen mukana tulleen syrjäytymisen kiro on kestänyt useita sukupolvea. Tämä on samanlainen poliittinen tahtotilakysymys kuin Afrikan nälänhädän poistaminen.

Romanilasten tulevaisuus

Euroopan tulevaisuutta ajatellessani erityinen huoli sydämelleni nousee niistä romanilapsista ja -nuorista, joiden vanhemmat käyvät kerjäämässä kaukana kotoa. Nämä lapset kokevat konkreettista turvattomuutta, he syrjäytyvät ja ajautuvat muita herkemmin rikollisuuteen sekä ihmiskaupan hyväksikäytön uhreiksi. Löytyykö Euroopasta ja sen yhteiskunnista sekä poliittisesta keskustelusta paikkaa romanien tai muiden vähemmistöryhmien oikeuksien esille ottamiselle?

Historia muistuttaa jälleen tänään meitä ja minua siitä, ettei yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja syrjimättömyys ole automaattisesti olemassa olevia asioita vaan niiden eteen pitänee tehdä jatkuvasti työtä ja rohkeasti haastaa ne, jotka hyökkäävät näitä perusarvoja vastaan. Juhlapuheiden sijaan olisi jo aika Euroopan unionin jäsenvaltioiden päättää, miten monenlaisen köyhyyden ja syrjäyttämisen keskellä elävien romanien tilanne hoidetaan – aikuisten oikeasti!

Tänään siinä, missä sytytän kynttilän holokaustissa surmatulle kansani jäsenien muistoksi, sytytän sen myös veljeskansani, juutalaisten muistoksi. Lausun hiljaisen rukouksen, jossa kiitän elämästä ja mahdollisuudesta antaa anteeksi.