Rambollin selvitys: Pohjoismaisissa suuryrityksissä kiertotalous on edelleen jätehuoltoa
Suunnittelu- ja konsultointiyritys Rambollin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa tekemä tuore selvitys kertoo, että Pohjoismaiset suuryritykset arvioivat edistyneensä kiertotalouden teemoista eniten jätehuollossa, kasvihuonekaasupäästöjen ja muiden ympäristövaikutusten vähentämisessä sekä uusiomateriaalien käytössä.
Näihin kolmeen kiertotalouden teemaan yritykset aikovat yleisimmin keskittyä myös seuraavien viiden vuoden aikana. Erityisesti suomalaisyritykset näkevät jätehuollon (75 % suomalaisvastaajista) ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen ykkösprioriteetteinaan (70 % suomalaisvastaajista).
Selvitykseen osallistui 166 yritystä, joiden toimintaa koskee EU:n uusi kestävyysraportointidirektiivi CSRD joko niiden pörssiyhtiöstatuksen, yli 40 miljoonan euron liikevaihdon tai yli 500 työntekijän määrän perusteella. Suomalaisyrityksiä oli mukana 20.
–Yritykset näkevät kiertotalouden edelleen ennen muuta jätehuoltona ja muina tuotteen elinkaaren loppupään toimina, vaikka ne hyötyisivät taloudellisestikin monipuolisemmasta lähestymistavasta. Esimerkiksi syntyvän jätteen määrään vaikutetaan eniten elinkaaren alkuvaiheen valinnoilla, kuten tuotesuunnittelulla tai lisäpalveluna tarjottavina korjaus- tai kunnossapitopalveluilla, sanoo toimialajohtaja Lauri Larvus Rambollilta.
Tärkeimmät syyt yritysten kiertotaloustoimille ovat lainsäädännön vaatimukset (21 % kaikista vastaajista), yritysten omat strategiset prioriteetit (19 %) ja asiakkailta tuleva paine (18 %).
Muissa Pohjoismaissa kehitystä ajaa eteenpäin sääntely ja asiakaspaine, Suomessa taustalla vaikuttavat useimmiten yritysten omat strategiset prioriteetit (70 % suomalaisvastaajista).
Tulevaisuudessa kiertotaloustoimien nähdään liittyvän nykyistä enemmän ansaintamahdollisuuksiin ja nykyistä vähemmän kustannussäästöjen hakemiseen.
Tietojen ja taitojen puute koetaan suurimmaksi esteeksi kiertotalouden toimissa edistymiseen (23 % kaikista vastaajista). Kehitystä hidastavat myös asiakkaiden toiveet ja vaatimukset (15 %) ja lainsäädännön asettamat rajoitteet (15 %). Selvityksen mukaan erityisesti uusiomateriaalien käyttö on haastavin aihe Pohjoismaisille yrityksille.
–Asiakkaat saattavat pitää parempana uutta tuotetta, jos valmistus uusiomateriaaleista kestää pidempään tai jos hinta ei ole yhtä kustannustehokas, kommentoi Rambollin kiertotalouden ja jätehuollon ryhmäpäällikkö Venla Viskari.
EU-sääntely, kuten uusi kestävyysraportointistandardi ESRS puskee yrityksiä tarkastelemaan resurssien käyttöä ja kiertotaloutta entistä monipuolisemmin.
–Yritysten on jatkossa annettava tietoja taloudellisista riskeistä, mahdollisuuksista sekä riippuvuuksista liittyen niiden arvoketjuihin ja käyttämiin materiaaleihin, Viskari jatkaa.
Selvityksen perusteella pohjoismaiset suuryritykset ovat tietoisia uusista EU-vaatimuksista, mutta niiltä puuttuu syvällistä ymmärrystä.
Lähde: Ramboll Groupin tekemä oma selvitys (2024) Pohjoismaisille yrityksille, joita koskee EU:n CSRD-direktiivi. Yritykset olivat seuraavilta viideltä toimialalta: muovipakkausten ja sähkölaitteiden valmistus, rakentaminen ja kiinteistöt, tieto- ja viestintätekniikka, vesihuolto-, jätevesi-, jätehuolto- ja kunnostustoimet ja palveluliiketoiminta. Selvitykseen osallistui 20 yritystä Suomesta, 34 yritystä Tanskasta, 49 yritystä Ruotsista ja 63 yritystä Norjasta.
Ota yhteyttä
Lauri Larvus, toimialajohtaja, Liikkeenjohdon konsultointi, Ramboll Finland Oy, lauri.larvus@ramboll.fi, +358 44 4939077
Venla Viskari, ryhmäpäällikkö, kiertotalous ja jätehuolto, Ramboll Finland Oy, venla.viskari@ramboll.fi, +358 40 1601046
Avainsanat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Ramboll on johtava kestävien kaupunkien ja yhteiskuntien suunnittelu- ja konsultointiyritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee yli 18 000 asiantuntijaa globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 500 asiantuntijan voimin. Palvelujamme ovat innovatiiviset ja kestävät ratkaisut kaupunkien, infrastruktuurin, liikenteen, ympäristön ja rakennusten suunnittelussa, rakennuttamisessa, rakentamisessa ja ylläpidossa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ramboll Finland Oy
72 tunnin liikennehaasteen voittajat tekisivät Tampereen Kaukajärvestä hygge-kaupunginosan31.10.2024 16:10:02 EET | Tiedote
Helsingissä ja Tampereella järjestetyn 72 tunnin liikennehaasteen voitosta kisasi yli 100 opiskelijaa. Kisan voittajajoukkue kehittäisi Tampereen Kaukajärvestä ihmisläheisen hygge-kaupunginosan. Voittajatyötä kiitettiin futuristiseksi, mutta nykytilanteen huomioivaksi.
Mikä on parasta Helsingissä? Matka Tampereelle21.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Kolme neljästä kaukoliikenteen bussien ja junien käyttäjästä Helsingissä ja Tampereella antaa kokemukselleen hymynaaman, suunnittelu- ja konsultointialan yrityksen Rambollin tutkimus kertoo.
Ramboll-konserni hankki datakeskusten konsultointiyrityksen4.9.2024 14:29:12 EEST | Tiedote
Ramboll-konserni on ostanut datakeskusten konsultointiin erikoistuneen i3 Solutions Groupin. Tämä sekä edellinen EYP Mission Critical Facilities -yrityskauppa vuonna 2022 vahvistavat Rambollin asemaa datakeskusten täyden palvelun konsulttina Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa. Tavoitteena on auttaa datakeskusalaa pienentämään ilmastojalanjälkeään.
Rambollin monialatiimi mukana Metson Lokomotion-teknologiakeskushankkeessa3.6.2024 10:22:03 EEST | Tiedote
Metso on valinnut Rambollin uuden teknologiakeskuksensa monialaiseksi suunnittelukumppaniksi sekä vastaamaan rakennuttamisesta ja työmaavalvonnasta.
Rambollin selvitys: Lähes joka toisessa lämpöpumppujärjestelmässä ongelmia15.5.2024 09:41:34 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin asuntotuotannon 15 ensimmäisestä lämpöpumppu-urakasta vain yksi on onnistunut suunnitellusti. Järjestelmät ovat liian monimutkaisia, arvioi Helsingin kaupungin asuntotuotannon LVI-suunnittelupäällikkö Minna Launiainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme