Sweco Finland Oy

Helen valitsi Swecon EPCM-kumppaniksi Helsingin ensimmäisen vihreän vedyn tuotantolaitoksen toteutukseen

Jaa

Energiayhtiö Helen on tehnyt investointipäätöksen vetylaitoksen toteuttamisesta Vuosaareen. Hanke on Helenin ensimmäinen vetyhanke ja samalla ensimmäinen Helsinkiin rakennettava vedyn tuotantolaitos. Sweco vastaa tuotantolaitoksen toteutusvaiheista kokonaisvaltaisesti EPCM-kumppanina.

Havainnekuva.
Havainnekuva. Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co.

3H2 Helsinki Hydrogen Hub -nimisen pilottilaitoksen teho tulee olemaan noin kolme megawattia ja tavoitteena on käynnistää tuotanto vuonna 2026. Tuotetun vedyn ensisijainen käyttökohde on raskas liikenne. Vedyntuotannon hukkalämpö hyödynnetään Helenin kaukolämpöverkossa, mikä kasvattaa laitoksen energiatehokkuutta. EPCM-kumppanina Sweco vastaa hankkeen alueinfraan liittyvästä suunnittelusta sisältäen muun muassa arkkitehtuuri-, rakennetekniikka- ja laitossuunnittelun sekä projektinjohto-, hankinta- ja työmaanjohtopalvelut. Vedyntuotantoon tarkoitetun elektrolyyserin ja siihen liittyvät laitteet suunnittelee, toimittaa ja asentaa eri kumppani. Sweco on toiminut Helenin EPCM-kumppanina myös Eiranrannan ja Salmisaaren lämpöpumppulaitoshankkeissa.  

“3H2-hanke on ensimmäinen laatuaan maailmassa ja siinä yhdistyy neljä eri sektoria: sähkö, liikenne, lämmitys ja vety sekä joustavuus niiden välillä. Helenille vety on oleellinen osa uutta strategiaamme ja olemme sitoutuneet panostamaan vetyliiketoiminnan kehittämiseen. On hienoa jatkaa hyvin sujunutta yhteistyötä Swecon kanssa rakentamalla yhdessä Helsingin ensimmäinen vihreän vedyn tuotantolaitos”, sanoo Helenin uusista liiketoiminnoista ja vedystä vastaava johtaja Sari Mannonen. 

“Olemme erittäin iloisia, että aiempien yhteisten EPCM-hankkeiden myötä osaamiseemme luotetaan myös vetyasioissa ja pääsemme jatkamaan hyvin sujunutta yhteistyötä Helenin kanssa. Yhteiset, hiotut toimintatapamme ja Swecon kokemus aiemmista vetyhankkeista edistävät myös 3H2-hankkeen toteutusta. On hienoa jatkaa yhdessä kohti Helenin hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamista“, Swecon Teollisuus ja energia -toimialan johtaja Tuomas Salminen iloitsee. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Havainnekuva.
Havainnekuva.
Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co.
Lataa

Euroopan johtava rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija

Sweco suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 22 000 arkkitehtimme, insinöörimme ja muun asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli noin 2,5 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq). www.sweco.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sweco Finland Oy

Selvitys: Euroopan kaupungeissa voitaisiin lisätä luontoalueita jopa 42 prosentilla luontoa uudistavan suunnittelun avulla – Tampere ja Helsinki vertailun kärjessä10.12.2024 09:58:00 EET | Tiedote

Swecon selvityksessä tarkasteltiin siniviheralueiden määrää 22 Euroopan kaupungissa sekä mahdollisuuksia siniviheralueiden lisäämiseksi. Siniviheralueella tarkoitetaan puistoista, metsistä, katujen viherrakenteista sekä vesistöistä ja rannoista koostuvaa kokonaisuutta kaupunkiympäristöissä. Regeneratiivinen suunnittelu tähtää luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye