Niinimäen tuulivoimahankkeen voimalakuljetukset käynnistyvät elokuun lopulla – aloitus siirtyy kolme viikkoa

Jaa

Pieksämäelle rakentuvan Niinimäen tuulipuiston voimalakuljetukset siirtyvät kolme viikkoa ennakoitua myöhemmäksi. Kuljetukset käynnistyvät 26.8. alkavalla viikolla. Voimalaosat kuljetetaan Haminan satamasta kahta eri reittiä pitkin Mikkeliin, josta reitti jatkuu Pieksämäelle. Kuljetukset voivat ajoittain hidastaa ja haitata muuta liikennettä.

Kuljetuksia on siirretty myöhemmäksi voimalaosien toimitusaikataulujen tarkentumisen vuoksi. Siirron myötä kuljetus- ja pystytysaikataulut saadaan yhteensovitettua mahdollisimman hyvin. Niinimäen tuulipuistoon tuodaan yhteensä 22 tuulivoimalan osat. Kuljetettavia torniosia, siipiä, napoja ja konehuoneita on kaikkiaan 352.

Kuljetukset käynnistyvät Lappeenrannan kautta kiertävällä reitillä, jolla voimalaosia kuljetetaan elokuun lopulta lokakuun alkupuolelle. Kouvolan ja Heinolan reitillä on kuljetuksia syyskuun lopulta joulukuun loppupuolelle.

”Tiedotamme tarkemmasta kuljetusaikataulusta vielä ennen kuljetusten käynnistymistä. Uskomme, että kaikki osat saadaan työmaalle tämän vuoden aikana”, kertoo hankkeesta vastaava OX2:n projektipäällikkö Ville Häkkinen.

Voimalapystytykset käynnistyvät kuljetusten kanssa samanaikaisesti, ja tuulipuiston on määrä valmistua vuonna 2025.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö Ville Häkkinen, OX2 Suomi, +358 40 660 7117, ville.hakkinen@ox2.com

Liitteet

Linkit

OX2 kehittää, rakentaa ja myy suuren mittakaavan uusiutuvan energian ratkaisuja. Lisäksi OX2 hallinnoi valmiita tuuli- ja aurinkopuistoja. OX2:n hankekehitysportfolio koostuu yhtiön itse käynnistämistä sekä muilta toimijoilta hankituista, eri vaiheissa olevista maa- ja merituulivoimahankkeista, aurinkovoimahankkeista sekä energian varastointihankkeista. Yhtiö kehittää aktiivisesti myös muihin uusiutuvan energian teknologioihin, kuten vedyn tuotantoon, perustuvia hankkeita. OX2 toimii Euroopassa yhdellätoista markkina-alueella: Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Kreikassa ja Ahvenanmaalla. Vuodesta 2023 yhtiö on toiminut myös Australiassa. Vuonna 2023 liikevaihto oli noin 7,8 miljardia kruunua. Yhtiöllä on noin 500 työntekijää ja sen pääkonttori on Tukholmassa, Ruotsissa. OX2 on noteerattu Nasdaq Tukholmassa vuodesta 2022 lähtien. www.ox2.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland

Suomen suurimman tuulipuistohankkeen kuljetukset käyntiin 15.5. – voimalaosia siirretään Kokkolasta Lestijärvelle ensi vuoden alkupuolelle saakka13.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Uusiutuvan energian yhtiö OX2:n rakennuttaman Lestijärven tuulipuiston voimalakuljetukset alkavat keskiviikkona 15.5.2024. Reitti Kokkolan satamasta tuulipuistoon kulkee valtatie 13:sta, josta jatketaan Sillanpään risteyksestä Halsuan kautta Lestijärvelle. Kuljetukset voivat ajoittain haitata ja hidastaa muuta liikennettä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye