Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Luonnonmarjojen sesongit alkavat – huomioi nämä asiat marjaretkelle lähdettäessä

Jaa

Vuoden 2024 marjasato kypsyy ympäri Suomea ja esimerkiksi odotettua mustikkasatoa päästään laajalti keräämään jo heinäkuussa. MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen kertoo, mitä kaikkea luonnonmarjakauteen valmistautuvan kannattaa painaa mieleen.

Mustikan torimyyntiä.
Mustikan torimyyntiä. Markku Peltola

Muu maa mustikka, oma maa mansikka. Marjat tekevät tietä suomalaisiin suihin ja pakastimiin keskikesän taittuessa kohti syksyä. Viljellyn mansikan sesonki on kuumimmillaan, mutta useiden luonnonmarjojen osalta satokaudet ovat vasta aluillaan. 

”Suomen metsiin mahtuu marjanpoimijoita ja valitettavan suuri osa marjasadosta jää poimimatta. Luonnonmarjat ovat suomalaista superruokaa ja ei olekaan ihme, että pyrimme säilömään niitä pimeän talven varalle mahdollisimman paljon”, MTK:n asiantuntija Heidi Siivonen muistuttaa.

Metsässä kasvavien luonnonmarjojen kerääminen kuuluu jokaisenoikeuksiin, eli marjojen poimimiseen ei tarvita erikseen maanomistajan lupaa. Muutama asia kannattaa kuitenkin marjaretken osalta pitää muistissa.

”Ihmisten pihapiiriin ei saa marjoja mennä etsimään. Hyvä nyrkkisääntö on, että metsä tulisi jättää mahdollisimman koskemattomaan kuntoon. Esimerkiksi puun oksien tahallinen katkominen ja saunavihdan tekeminen marjaretken ohella ei jokaisenoikeuksiin kuulu. Autolla metsään suuntaavan tulee muistaa, että auto pitää pysäköidä niin, ettei se haittaa tai estä muita kulkijoita.”

Luonnonmarjat ovat monipuolinen raaka-aine, joista reseptejä riittää loputtomasti. Uusi satokausi onkin hyvä hetki tarttua kauhaan, vispilään ja reseptivihkoon.

”Kesäinen satokausi on Suomessa hyvän ruuan ystävän juhlaa! Nyt on oiva hetki herkutella. Pakastimen vanhemmat marjat sopivat mainiosti esimerkiksi hilloihin ja mehuihin. Metsämarjat kannattaa puhdistaa heti retken päätteeksi, ja säilyttää jääkaapissa, jossa ne säilyvät hyvänä ainakin muutaman päivän.”

Marjat ovat herkkua sinällään, mutta maistuisiko esimerkiksi vadelmajäädyke  tai marjapiirakkasmoothie ?

Vinkkejä marjareissulle

  • Varaa marjareissuun mukaan juotavaa, pitkähihaiset, mukavat vaatteet, auringolta suojaava päähine ja hyttysmyrkkyä.
  • Hyvä marja-astia on esimerkiksi muutaman litran kannellinen ämpäri, jossa marjat eivät liiskaannu. Tosi harrastaja varaa mukaan poimurin, joka on hyvä koville marjoille kuten puolukalle, ja isompia astioita.
  • Nauti luonnosta, metsästä ja kesästä, vaikka koko perheen kesken. Marjasaalis voi olla pienikin, mutta elämys taatusti iso.
  • Puhdista marjat heti ja säilytä kylmässä. Jäähdytä pakastettavat marjat jääkaapissa ennen pakastusta.
  • Ota ilo irti satokaudesta: luonnonmarjojen lisäksi terveellisiä herkkuja löytyy ympäri Suomen palvelevilta marjatiloilta.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

EU-parlamentti hyväksyi vuoden lisäajan metsäkatoasetukselle - Meppien vaatimat muutokset tuomassa epävarmuutta toimeenpanoon14.11.2024 14:42:10 EET | Tiedote

Euroopan parlamentti hyväksyi komission esityksen 12 kuukauden lisäajasta metsäkatoasetuksen toimeenpanoon ja puolsi niin kutsutun neljännen riskiluokan luomista. Tämä tarkoittaa, että tähän luokkaan kuuluvissa jäsenmaissa ei katsota olevan metsäkadon riskiä, joten niiden tuottamien tuotteiden taustatietovaatimukset olisivat lievemmät. EPP:n laatimista ja EU-parlamentin hyväksymistä esityksistä aloitetaan nyt neuvottelut. Nyt on kiire saada Brysselin päätökset valmiiksi vielä ennen vuoden vaihdetta, sillä muuten voimassa oleva asetus astuu voimaan 1.1.2025. Samalla tarvitaan kansallisesti, ministeriön johdolla, yhteinen tulkinta alalle, jotta pitkään pysähdyksissä olleet investoinnit saadaan vihdoin liikkeelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye