Hyväkuntoisella soratiellä on parempi ajettavuus kuin pahasti vaurioituneella päällystetyllä tiellä
Sorateiden osuus koko Suomen maantieverkosta on suuri – noin 35 prosenttia. Lounais-Suomessa sorateiden osuus maantieverkosta on keskimääräistä pienempi. Tyypillisellä soratiellä ajaa vain alle sata ajoneuvoa päivässä, mutta silti sorateillä on edelleen oleellinen merkitys esimerkiksi maa- ja metsätaloudelle ja huoltovarmuudelle. Vaihtelevat sääolosuhteet, vauriot ja pölyäminen kuitenkin kiusaavat sorateitä. Myöskään soratien leventyminen ei ole hyvä asia.
![Kunnossapitoauto soratiellä kesällä päivällä.](/data/images/public/69817888/70379457/98ab8a46-9f50-4902-86cb-aba6d5b3cc8b-w_720.jpg)
Suuri osa sorateistä on vanhojen kapeiden kulkureittien päälle vähitellen paranneltuja teitä. Vauriot ovat sorateillä yleisiä erityisesti runsaiden sateiden ja maan sulamisen aikaan keväisin. Aina sorateiden kunto ei vastaa tienkäyttäjien odotuksia. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että hyväkuntoisella soratiellä on huomattavasti parempi ajettavuus kuin pahasti vaurioituneella päällystetyllä tiellä.
Sorateillä on taipumus leventyä ajan kuluessa, kun murskeita siirtyy ojan luiskaan. Sorateiden yleinen ongelma onkin tien liian suuri leveys, joka johtaa siihen, että tie alkaa olla hankalasti hoidettavissa mitoissa. Liikaa levinneitä sorateitä kavennetaan takaisin uuteen tavoiteleveyteen ja tien muoto palautetaan tasaisen kaltevaksi hoitotoimenpiteiden yhteydessä. Tien pinnan oikea sivukaltevuus takaa veden johtumisen ojiin, sillä tiellä makaava vesi aiheuttaa kuoppaisuutta ja epätasaisuutta.
Ylileveällä soratiellä on usein myös ongelmana liian jyrkkä luiskakaltevuus, joka entisestään edesauttaa tien leventymistä, kun tien reunaa kuormitetaan. Leveämpi tie ei ole turvallisempi, sillä usein nopeudet suurenevat samassa suhteessa tien leventyessä.
Ylileveät tiet vaikuttavat suoraan myös teiden sorastuksen materiaalikulutukseen. Jos tie on ylileveä, jää kulutuskerros ohuemmaksi, sillä hoitourakoihin on määritelty tietty määrä soratonneja. Kustannukset vaikuttavat siis tehtäviin hoitotoimiin. Esimerkiksi sorateiden päällystämiseen tai rakenteen parantamiseen ei ole olemassa rahoitusta. Lisäksi on hyvä huomioida kestävä luonnonvarojen käyttö. Mitä enemmän materiaaleja tarvitaan, sitä enemmän kulutetaan kallioalueita.
Sorateiden osuus Lounais-Suomen teistä on 25 prosenttia, mutta liikenteestä niillä ajetaan vain kaksi prosenttia. Kilometreissä mitattuna sorapintaisia maanteitä on Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa noin 2 000 kilometriä ja koko Suomessa noin 27 000 kilometriä.
Sorateiden pinta elää jatkuvasti – laatuvaatimukset sallivat myös virheitä
Lähtökohtaisesti liikennettä vaarantavia puutteita ei saa esiintyä soratieverkolla. Ajomukavuutta haittaavia puutteita saa esiintyä yksittäisillä lyhyillä jaksoilla, jos pääosa tiestöstä on laatuvaatimusten mukaisessa kunnossa ennen toimenpidetarpeen rajaa. Tienkäyttäjää saattaakin ihmetyttää, kun annettu palaute ei aina johda toimenpiteisiin, vaan soratien todetaan olevan laatuvaatimusten mukaisessa kunnossa.
Laatuvaatimukset sallivat melko paljon laatuvirheitä sorateillä. Sorateiden kuntoarvo kolme (3) on tavoitearvo, jossa tienpinta on suurimmaksi osaksi tasainen, ajourat ovat kiinteät, mutta ajourien ulkopuolella on irtonaista ainesta, etenkin kunnostustoimenpiteen jälkeen.
Soratien ei tarvitse olla aina tasainen ja siellä on käytännössä aina kuoppia, mutta ne eivät saa olla syviä, eikä niitä saa olla paljon. Ajoneuvolla pitäisi päästä liikkumaan omaa kaistaa myöden. Liikennettä vaarantavaa tai ajoneuvoa rikkovaa kohtaa ei saa olla.
Soratiet pitävät sopivassa suhteessa kuivasta ja kosteasta
Sorateiden rakenteellinen kunto on monien tekijöiden summa. Soratiet kestävät liikennekuormitusta päällystettyä tietä heikommin. Lisäksi rankat sateet, kuivat kesät ja routa vaurioittavat sorateitä.
Soratielle iso haaste on, jos vettä tulee kerralla paljon. Runsaat sateet pehmittävät soratiet. Tienkäyttäjille se tuntuu pinnan epätasaisuutena ja liejuuntumisena. Toisaalta jatkuva kuivuuskin aiheuttaa ongelmia, koska tie tarvitsee myös kosteutta pysyäkseen hyvässä kunnossa. Vuodenaikojen ja sääolosuhteiden vaihdellessa soratiet tarvitsevat monenlaisia toimenpiteitä liikennöitävässä kunnossa pysyäkseen.
Kuivina kesinä soratien pölyämistä on vaikea estää
Sorateiden peruskunnostus tapahtuu keväisin, jolloin suoritetaan sorateiden kevätmuokkaus ja pölynsidonta. Pölynsidonta tehdään pintakelirikon loputtua tien ollessa kostea.
Pitkien poutajaksojen aikana soratien pintakerros kuivuu liiaksi, ja tie alkaa pölytä. Pölyämisen ehkäisemiseksi tien pinnalle levitetään vesiliukoista kalsiumkloridia tai magnesiumkloridia eli suolaa ja vettä. Suola sitoo itseensä kosteutta, ja se hidastaa tien pinnan kuivumista. Suolaus ei kuitenkaan tehoa kovin hyvin, jos takana on ollut pitkä sateeton jakso. Tällöin tien pinnassa ei ole tarpeeksi kosteutta, jonka suola voisi sitoa. Näissä tilanteissa on odotettava pidempijaksoista sadetta, jotta pölyäminen saadaan hallintaan.
Soratien pölyämistä arvioidaan ajamalla tietä henkilöautolla 60 km/h nopeudella. Tällä nopeudella ajettaessa pölyäminen saattaa olla laatuvaatimusten mukaista, eli pöly ei juurikaan leviä pientareiden ulkopuolelle. 80 km/h ajettaessa pölyäminen voi olla jo selvästi haitallisempaa. Jokainen tienkäyttäjä voi myös ajonopeudella vaikuttaa tien pölyämisen määrään.
Kärrypoluista nykypäivän huoltovarmuuden varmistajiksi
Soratiet ovat erittäin merkittäviä tien varren asukkaille, huoltovarmuudelle, elinkeinoelämälle ja kuljetusketjuille. Myös maa- ja metsätaloudelle ympärivuotinen liikennöitävyys sorateillä on hyvin tärkeää. Esimerkiksi Lounais-Suomessa maatalous on merkittävä elinkeino, ja maatalouden kuljetukset keskittyvätkin juuri vähäliikenteiselle tieverkolle.
Lue lisää: Millä periaatteilla sorateitä hoidetaan? (palautevayla.fi)
Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, maanteiden hoidon projektipäälliköt, yhteydenotot Liikenteen asiakaspalvelun kautta, p. 0295 020 600
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Päällystykset viikolla 29 Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa12.7.2024 15:47:37 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomessa päällystystyöt jatkuvat Raisiossa Vantontiellä ja Vanton rampeissa. Lisäksi työt alkavat Turussa Hirvensalossa ja Kakskerrassa ja Loimaalla Niittukulman rampeissa. Satakunnassa päällystystyöt jatkuvat kantatiellä 44. Lisäksi työt alkavat Kankaanpäässä Jämintiellä ja Harjavallassa jalankulku- ja pyöräilyväylällä välillä Pirkkala ja Vinnari.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Neoen Renewables Oy:n suunnitteleman Saartennokan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta, Mynämäki12.7.2024 15:35:38 EEST | Tiedote
Neoen Renewables Finland Oy on toimittanut 6.5.2024 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Saartennokan tuulivoimahanketta.
Uusia jalankulku- ja pyöräilyväyliä avataan liikenteelle Maskussa ja Mynämäellä12.7.2024 13:18:55 EEST | Tiedote
Perjantaina 12. heinäkuuta avataan liikenteelle uudet jalankulku- ja pyöräilyväylät Kustavintiellä ja Mietoistentiellä. Uudet väylät kuuluvat Turun kaupunkiseudun maankäyttöä, asumista ja liikennettä tukeviin hankkeisiin.
Turun Yliopistonmäen rakennuksista on tehty rakennussuojelupäätös10.7.2024 13:28:49 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tehnyt 10.7.2024 päätöksen Yliopistonmäen rakennussuojeluasiassa, joka otettiin vireille ELY-keskuksen omasta aloitteesta rakennusperinnön suojelusta annetun lain (rakennusperintölaki, 498/2010) mukaisena asiana 11.12.2014.
Uudessakaupungissa Kalannin keskustassa Pankkitie suljetaan rakennustöiden vuoksi – liikenne siirretään kiertotielle 12. heinäkuuta9.7.2024 13:18:17 EEST | Tiedote
Uudenkaupungin kaupunki rakennuttaa yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa Kalannin keskustassa Pankkitien ja Pruukintien kohdan parannushanketta. Pankkitiellä kulku välillä kantatie 43 ja Mannersuontie katkaistaan rakentamistöiden ajaksi, ja liikenne ohjataan kiertotielle. Kiertotie kantatie 43:lta Pankkitielle kulkee Valintien ja Mannersuontien kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme