Suomen Vahvin Oy

Suomen vahvin nainen ja vahvimmat miehet kruunataan viikonloppuna Lappeenrannassa

Jaa

Uudistuneen Suomen Vahvin Mies ja Nainen -kilpailun osallistujilla on lauantaina ja sunnuntaina edessään kymmenen lajin urakka.  

Vuoden 2024 Suomen Vahvin -finaalit kilpaillaan Lappeenrannassa Katariinan torilla. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy.
Vuoden 2024 Suomen Vahvin -finaalit kilpaillaan Lappeenrannassa Katariinan torilla. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy. Kuva: Mirva Suonenvirta

Joensuulainen Mika ”El Toro” Törrö on huomion keskipisteessä Suomen Vahvin Mies -finaalissa tulevana viikonloppuna Katariinan torilla Lappeenrannassa.

Vuosina 2018-2022 viisi kertaa Suomen vahvimmaksi mieheksi yltänyt Törrö sijoittui viime vuonna vastaavassa kilpailussa kolmanneksi ja pyrkii nyt palauttamaan tittelin itselleen.

”Mika hakee historiallista kuudetta titteliä. Hän on takuulla motivoitunut ja suututettu viime vuoden kolmossijan takia”, sanoo hallitseva Suomen vahvin mies ja tapahtuman pääjärjestäjä Jarkko Mehtälä.  

Naisten kisassa viime vuoden Suomen Vahvin Nainen -titteliä puolustaa niin ikään joensuulainen Salla Romo.

”Salla saa kimppuunsa nälkäisen lauman vahvoja naisia. Miesten alle 105 kilon sarjassa puolustava mestari Antti Uimonen saa kovan haasteen, kun viisinkertainen mestari Jiri Grönman on palannut areenoille parin vuoden tauon jälkeen”, Mehtälä sanoo.    

Kaksi päivää, kymmenen lajia

Finaalin kuhunkin sarjaan on valikoitunut kymmenen urheilijaa kuuden karsintakisan kautta. 

Ohjelmassa on viisi lajia lauantaina ja viisi sunnuntaina. Suomen vahvimmat kruunataan yhteistuloksen perusteella.

”Suomen vahvin -tittelit ovat suurin kunnia, joka lajissa on kansallisesti tarjolla. Miesten voittaja pääsee edustamaan Suomea syksyn aikana kansainväliseen Strongman Champions Leaguen osakilpailuun”, Mehtälä sanoo.

”Miljoonan näyttökerran raja rikottu”

Vuonna 2023 vahvimman miehen tittelin voittanut Jarkko Mehtälä ei enää puolusta voittoaan. Hän siirtyi alkuvuoden aikana kilpailuorganisaation johtoon ja tapahtumien pääjärjestäjäksi.

”Päätös oli vaikea. Kun asiaa katsoo muutamaa vuotta pidemmälle, niin tämä mahdollisuus oli käytettävä. Nyt saan työskennellä mahtavan lajin parissa pitkään”, Mehtälä sanoo.  

Uudistuneen tapahtumaorganisaation myötä kilpailun näkyvyys on kasvanut, Mehtälä sanoo.

”Kilpailijoiden määrä on saatu kasvuun, ja sosiaalisessa mediassa on finaalin alla rikottu jo miljoonan näyttökerran raja. Olemme hyvässä kasvuvauhdissa. Ensi vuonna vauhti tulee vain kiihtymään.”

Info: Suomen Vahvin -finaalit 2024

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suomen vahvin -finaaleissa lajit vaihtuvat. Vuoden 2024 naisten finaalissa lajeina ovat muun muassa tukkipunnerrus, tuulilasin pito ja akselin nosto. Kuva vuoden 2023 finaalista.
Suomen vahvin -finaaleissa lajit vaihtuvat. Vuoden 2024 naisten finaalissa lajeina ovat muun muassa tukkipunnerrus, tuulilasin pito ja akselin nosto. Kuva vuoden 2023 finaalista.
Kuva: Mirva Suonenvirta
Lataa
Mika Törrö tavoittelee kuudetta Suomen Vahvin Mies -titteliään elokuussa Lappeenrannassa.
Mika Törrö tavoittelee kuudetta Suomen Vahvin Mies -titteliään elokuussa Lappeenrannassa.
Lataa

Suomen Vahvin Oy

Suomen Vahvin Oy jatkaa vuonna 1987 perustetun Suomen Vahvin Mies -yhdistyksen jalanjäljissä ja järjestää Suomen Vahvin Mies/Nainen -kilpailuja sekä muita tapahtumia. Lisäksi yhtiö haluaa edistää voimamiesurheilua sekä kannustaa erityisesti nuoria liikunnan pariin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vahvin Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye