Kustannusosakeyhtiö Otava

Suomalaista romantasiaa: lausumattomia salaisuuksia ja demonista lumoa esikoiskirjailijalta

Jaa

Saara Rostedtin teos antaa eskapistille siivet ja tarjoaa purtavaa romantasiannälkään

Puoliverisen Moornan arki ihmisten hovin maksettuna seuralaisena on ankeaa – siitä huolimatta, että hän on päätynyt kruununprinssin suosikiksi. Hän saa ihmisen ja haltian jälkeläisenä jatkuvia muistutuksia toisenlaisuudestaan. Samalla huhut pelottavien demonien paluusta leviävät. Eräänä juhlailtana hovissa herätetään henkiin vanha väkivaltainen uhriperinne. Julma, demoninen seremonia sytyttää Moornassa ahdistuksen, jonka syytä hän ei osaa nimetä. Outoja tunteita aiheuttaa myös Caidas, röyhkeä ja komea haltia.

Kohtalo ajaa Moornan ja Caidaksen yhteiselle matkalle. Joutuessaan eroon tutusta ja turvallisesta Moornalle paljastuu asioita, joita hän ei olisi voinut odottaa koskaan omalle kohdalleen. Samaan aikaan koko maailmaa ravisuttava katastrofi on puhkeamaisillaan.

Saara Rostedt tarjoaa lukijoilleen koukuttavan maailman, johon on helppo upota. Ihmissuhteet ovat teoksen keskiössä, fantasia lisää tarinaan mahdollisuuksia ja väriä. Samalla hän kirjoittaa ahdistuksesta ja ulkopuolisuuden tunteesta sekä yhteiskunnan toteuttamasta syrjinnästä. Tuntemattoman pelko lisää vihaa myös haltioiden ja demonien maailmassa.

Kahden veren tytär aloittaa Moorna-sarjan.

S. K. Rostedt eli Saara Rostedt (s. 1993) on Suomen kirjapääkaupungissa Sastamalassa kasvanut romantasian suurkuluttaja ja markkinoinnin ammattilainen. Hänellä on suositut kirjatok- ja kirjagram-kanavat, joilla hän kertoo kirjoittamisestaan ja lukukokemuksistaan​. Teini-iässä lukemisen jättänyt Rostedt löysi takaisin kirjojen maailman parikymppisenä romantasian avulla. Saara tunnetaan kirjasomessa nimellä @skrostedt.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye