SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Marjojen poiminnan ehtona ei voi olla työntekijöiden oikeuksien polkeminen

Jaa

Kansanedustaja Piritta Rantanen ihmettelee perussuomalaisen Tuukka Saimen näkemyksiä siitä, että vakaviin ongelmiin marjanpoimijoiden kohtelussa ei tulisi puuttua. Pimeä työ ja laiton toiminta on jatkunut marja-alalla jo vuosia ja on todella tärkeää, että viranomaiset valvovat työoloja tarkoin.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

– Nyt on viimein aika puuttua pitkään jatkuneeseen ongelmaan. Jos työtä ei voida teettää reilusti ja työntekijöiden oikeuksista huolehtien, marjat saavatkin jäädä metsään. Yrittäjän tulos ei voi syntyä poimijoiden oikeuksia polkemalla, huomauttaa Rantanen.

Työsuojelutarkastajan toimesta on vahvistettu Helsingin Sanomille, että viime vuonna tehdyssä 28:ssa marjalain mukaisessa tarkastuksessa on havaittu jokaisessa lainvastaista toimintaa, muun muassa ulkomaalaisten marjanpoimijoiden työaikojen ja poimijoiden oikeudelliseen asemaan perehdyttämisen osalta. Työsuojeluviranomainen valvoo työsuhteen vähimmäisehtoja, jossa määrätään muun muassa vähimmäispalkasta. Saimen nosti omassa kirjoituksessaan määrätyn takuupalkan olevan ongelma marjayrittäjille.

– Onko tämä perussuomalaisten yleinen linja, että työstä ei kuuluisi saada kohtuullista korvausta? Työolojen ja palkkion ollessa kunnossa, poimijoita luulisi riittävän. Marjat tulevat kyllä kerätyiksi, kunhan kohtuulliset työehdot täyttyvät, muistuttaa Rantanen.

Yhteyshenkilöt

Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja

Puh:050 545 1123

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye