Etelä-Savon ELY-keskus

Pöksönlammen luonnonravintolammikko ennallistetaan

Jaa

Kangasniemellä käynnistetään aiemmin luonnonravintolammikkona toimineen Pöksönlammen ennallistaminen. Kunnostustyöt aloitetaan elokuussa 2024. Nykyinen säätöpatorakenne muutetaan kiinteäkynnyksiseksi padoksi. Samalla lammen lasku-uomaa kunnostetaan ja padon alapuolella olevat kalankeräyslaitteet poistetaan. Hankkeen myötä Pöksönlammen vedenkorkeuden säätelyn mahdollisuus poistuu ja vedenkorkeuden vaihtelu vakiintuu. Lammen vedenpintaa ei nosteta.

Pöksönlammen säätöpato. Etualalla vesistö ja maastoa. Padon takana pitkiä, vaaleita koivuja
Pöksönlammen säätöpato

Hankkeen toteuttavat Etelä-Savon ELY-keskus ja Synsiö Pöyhön osakaskunta. Hankesuunnitelman on laatinut Maveplan Oy vuonna 2022. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vesitalousluvan hankkeen toteuttamiselle vuonna 2023. Synsiö Pöyhön osakaskunta toimi vesitalousluvan hakijana ja vastaa jatkossa padon omistuksesta ja kunnossapidosta. Etelä-Savon ELY-keskus vastaa hankkeen kustannuksista ja toimii hankkeessa tilaajana. Hanke toteutetaan maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella.

Toteutuksen osalta urakoitsijana toimii Rantalatimber Oy. Rakennuttajakonsulttina hankkeessa toimii Welado Oy. Työt aloitetaan viikolla 33 ja arvioitu rakentamisen kesto on 3–4 viikkoa.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

ELY-keskuksen logo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Maatalouden investoinneilla parannetaan hyvinvointia ja ympäristön tilaa Etelä-Savossa27.11.2024 10:01:02 EET | Tiedote

Maatalouden investointien haku on ollut Etelä-Savossa vilkasta tänä vuonna. Lokakuussa päättyneellä hakujaksolla jätettiin 19 investointitukihakemusta, joka on noin 5 % kaikista Suomessa haetuista investoinneista. Hakemusten euromääräinen osuus on 10 % Suomessa haetusta investointituen määrästä. Euromääräisesti hakujaksokohtainen avustusmäärä on suurin 10 vuoteen.

Etelä-Savon elinkeinoelämän näkymät kirjavia29.10.2024 11:35:12 EET | Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi 29.10. syksyn 2024 katsauksen alueellisiin kehitysnäkymiin. Etelä-Savon osalta rakennusalan taantuma jatkuu, mutta alalle on myös syntynyt uutta pienyritystoimintaa. Rakentamisen painopiste on saneerauksissa. Alueen yrityksille tehdyn vientikyselyn tulosten mukaan yritykset hakevat aktiivisesti uusia liiketoiminnan ja viennin mahdollisuuksia. Rakentamisen alavireisyyden jatkuessa toimialalle tuotteita valmistavat joutuvat edelleen sopeuttamaan toimintaansa, kun taas yritys, jonka asiakkaat ovat vihreän siirtymän parissa voivat toimia suhteellisen normaalisti tai jopa maltillisesti kasvattaa toimintaansa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye