Pintarakenteiden korjaus sulkee Vaajakosken moottoritieltä pohjoiseen menevän liikenteen ramppisillan Tourulan kohdalla välillä 12.8.–19.8.
Vaajakosken suunnalta pohjoiseen menevän liikenteen ramppisilta Tourulan kohdalla suljetaan liikenteeltä välillä 12.8.2024 klo 7.00 – 19.8.2024 klo 21.00. Syynä sulkuun on ramppisillan pintarakenteiden korjaus. Liikenne ohjataan sulun aikana kolmea eri kiertoreittiä pitkin. Sulusta aiheutuu merkittävää haittaa liikenteelle.
![Ilmakuva moottoritiealueesta, jossa näkyy punaisella merkitty rampit ja laatikko, jossa lukee "Ramppisilta suljettu 12.-19.8."](/data/images/public/69817879/70399609/2639a367-2105-4c95-9ef3-33da60ac9bb9-w_720.png)
Ramppisilta suljetaan liikenteeltä maanantaina 12.8. klo 7. Silta on tarkoitus avata liikenteelle seuraavana maanantaina 19.8. klo 21. Esimerkiksi sääolosuhteet voivat kuitenkin aiheuttaa muutoksia aikatauluun. Tiedotamme mahdollisista aikataulumuutoksista mahdollisimman pian.
Liikenne ohjataan ramppisillan sulun aikana kolmea eri kiertoreittiä pitkin
- Vaajakoskelta Leppäveden kautta Tikkakoskelle (Mt 638)
- Vaajakosken moottoritieltä Akkalan rampista Vaajakoskentielle ja edelleen Tourulan eritasoliittymään
- Vaajakosken moottoritieltä Tourulan Nesteen kulmalle ja edelleen Tourulan eritasoliittymään
Kiertotiet on merkitty tarkemmin liitteenä olevaan karttaan. Maastoon sijoitetaan näkyvät opasteet kiertoreiteille.
Urakoitsijana toimii Oteran Oy.
Pintakorjauksella vältetään siltojen rakenteiden vaurioituminen
Monet sillat ympäri Suomen ovat saavuttaneet iän, jossa niiden ensimmäiset mittavat korjaukset alkavat olla ajankohtaisia. Maanlaajuisesti Suomen valtion omistamista n. 15 000 maantiesillasta yli 800 on luokitukseltaan huonokuntoisia.
Pintarakenteiden korjaustöiden tarkoituksena on estää siltojen kantavien rakenteiden vaurioituminen. Näillä korjaustöillä pyritään varmistamaan, että sillat palvelevat alueen asukkaita ja muuta liikennettä turvallisesti myös tulevaisuudessa.
Tällä hetkellä vastaavanlaista korjausta Keski-Suomen pääteillä odottavat mm. seuraavat sillat: Vaajakosken silta (Jyväskylä, Vt 4/Vt 9), Vaasankadun risteys ja ylikulkusilta (Jyväskylä, Vt 9) ja Heinäjoen silta (Pihtipudas, Vt 4).
Siltojen korjaustyöt ovat luonteeltaan sellaisia, että niistä syntyy väistämättä haittaa yleiselle liikenteelle. Toivomme tienkäyttäjiltä kärsivällisyyttä korjausten aikana, sillä työt ovat välttämättömiä siltojen turvallisuuden ja pitkäikäisyyden takaamiseksi. Pahoittelemme sulusta aiheutuvaa haittaa.
Tiedotamme urakan etenemisestä X-tilillämme @elyliiks.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari MikkonenYksikön päällikkö, siltainsinööriKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:+358 295 024 703jari.mikkonen@ely-keskus.fiHarri RinneTyönjohtajaOteran Oy
Puh:0445879753harri.rinne@oteran.fiTeemu SaastamoinenProjektipäällikköKeski-Suomen ELY-keskus
Tavoitettavissa 12.8. alkaen.
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Ison Pörrin sillan liikuntasaumalaite vaurioitui viikonloppuna – vauriokorjaus toteutetaan mahdollisimman pian13.8.2024 15:49:11 EEST | Tiedote
Ison Pörrin sillan monielementtinen liikuntasaumalaite vaurioitui sunnuntaina 11.8.2024. Katkennut ja osittain irronnut liikuntasaumalaitteen teräsosa nousi ylös ajoradan pinnasta ja vaurioitti samalla raskasta ajoneuvoa. Vaurion vuoksi sillan toisessa päässä on toisella kaistalla liikenteeltä suljettu osuus. Toinen kaista on kuitenkin käytössä.
Lomautukset ja vuokratyö tuovat keskisuomalaisille yrityksille joustoa suhdanteisiin – Keski-Suomen työllisyystilanne odottaa edelleen kohenemista12.8.2024 08:19:08 EEST | Tiedote
Keski-Suomen työllisyystilanne jatkuu haasteellisena. Kesäkuussa työttömien määrä tyypillisesti kasvaa kausivaihteluiden takia, kun koulut ja työllistymistä edistävät palvelut päättyvät kesäksi. Toukokuuhun verrattuna kasvua oli 1880 työnhakijan verran, painottuen Jyväskylään (989). Yksinomaan kausivaihtelu ei kuitenkaan selitä tilannetta, sillä kesäkuussa oli 1092 työtöntä enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa.
Maanteiden päällystysohjelma on täydentynyt uusilla kohteilla (Keski-Suomi)2.8.2024 09:46:18 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskuksen alueella on alkukesän aikana kilpailutettu uusi päällystysurakka. Päällystysohjelman pituus kasvaa lisäkohteiden (12,9 km) myötä noin 216 kilometriin.
Ensimmäinen kiertoliittymä avataan liikenteelle kantatien 58 parantamisurakassa Keuruulla31.7.2024 11:47:01 EEST | Tiedote
Kantatien 58 parantaminen välillä valtatie 23–Samuli Rantasentie on edennyt sopimuksen mukaisessa aikataulussa. Niilontien-Keuruuntien kiertoliittymä avataan liikenteelle tiistaina 6.8. Aktiivisen työmaan ohittava ajoneuvoliikenne ohjataan edelleen kulkemaan kiertoteitse Tervantien kautta.
Työttömyys kesäkuussa 13,3 prosenttia23.7.2024 08:00:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli kesäkuun lopussa yhteensä 16 781 työtöntä työnhakijaa. Se on 985 (6,2 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 1 808 henkilöä enemmän kuin kuukausi aiemmin. Iso nousu kuukauden takaiseen selittyy mm. koulujen päättymisellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme