Suomen nouseva työttömyys on poikkeus EU-maissa
EU-maiden työttömyys on viime vuosina pysynyt entisellä tasollaan ja työllisyys jopa kohentunut. Suomessa työttömyys on viimeksi kuluneen vuoden aikana kuitenkin kasvanut EU-maista toiseksi nopeimmin Liettuan jälkeen, kirjoittaa Tilastokeskuksen asiantuntija Pertti Taskinen Tieto&trendit-artikkelissaan.
20–64-vuotiaiden työllisyysaste nousi EU-maissa vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä keskimäärin 75,7 prosenttiin. Työllisyysasteen nousu on tasaantunut koronakriisistä toipumisen jälkeen, mutta se on kuitenkin jatkunut, Taskinen toteaa artikkelissa.
Työttömyydestä on saatavissa tietoa kesäkuuhun saakka, ja 15–74-vuotiaden kausitasoitettu työttömyysaste on pysytellyt EU:ssa jo kaksi vuotta 6,0–6,1 prosentissa.
”Ainoa yli 10 prosentin työttömyysaste oli Espanjassa, 11,5 prosenttia. Seuraavana oli Kreikka, ja sen jälkeen tilastossa komeili jo Suomi kolmanneksi korkeimmalla työttömyysasteella. Suomessa myös työttömyysasteen nousu vuoden sisällä oli EU:n toiseksi suurinta Liettuan jälkeen”, Taskinen kirjoittaa.
Taskinen lisää, että Suomessa pitkäaikaistyöttömien määrä on pysytellyt suunnilleen vakaana, kun koko EU:ssa heidän määränsä on laskenut kahdessa vuodessa 5,5 miljoonasta 4,5 miljoonaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pertti TaskinenYliaktuaari
Puh:029 551 2690pertti.taskinen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Työllisyys laskee, mutta johtajien määrä on kasvanut roimasti kahdessa vuodessa11.2.2025 07:51:16 EET | Tiedote
Työllisten määrä on viimeisten kahden vuoden aikana laskenut. Erityisesti työt ovat vähentyneet asiantuntijoilla ja erityisasiantuntijoilla. Johtajien luokassa työllisten määrä on kuitenkin kasvanut jopa yli 50 prosentilla eli 33 000:lla vuoden 2022 loppuun verrattuna.
Kutsu: Maahanmuuttajat Suomessa – Hybridiseminaari 14.2.10.2.2025 08:37:54 EET | Kutsu
Maahanmuutto on tällä hetkellä keskeinen yhteiskunnallinen kysymys. Miten maahanmuutto on kehittynyt viime aikoina? Ketkä tulevat Suomeen ja mitä maahanmuuttajat täällä tekevät? Tulevatko he toimeen ja miten he voivat? Maahanmuutto kehittyy ilmiönä jatkuvasti. Pysyykö tieto muutoksen perässä? Seminaari tuo esille, mitä tilastotietoa maahanmuutosta tällä hetkellä on saatavilla ja mitä puutteita tietopohjassa on.
Ulkomaan merikuljetukset vähenivät vuonna 2024 – erityisesti vienti hiipui7.2.2025 08:01:37 EET | Tiedote
Ulkomaan merikuljetusten määrä väheni viime vuonna 1,5 % vuoteen 2023 verrattuna. Koko vuonna meriliikenteessä kuljetettiin yhteensä 86 miljoonaa tonnia tavaraa.
Kutsu: Suomen talouden kehitys 2024 – tiedotustilaisuus 28.2.20255.2.2025 10:32:41 EET | Kutsu
Suomen kansantalous painui taantumaan vuoden 2023 jälkipuoliskolla. Jatkuiko talouden alamäki myös vuonna 2024, vai kasvoiko bruttokansantuote? Miten toimialat kehittyivät? Vetikö vienti? Tule kuulemaan tuoreimmat tiedot ja analyysit!
Lapin hotellit joulukuussa ennätyksellisen kalliita – taustalla ulkomaisten matkailijoiden lisääntyminen30.1.2025 08:00:56 EET | Tiedote
Hotelliyö Lapissa maksoi joulukuussa lähes kaksinkertaisesti koko maan keskiarvoon verrattuna. Majoituksesta sai maksaa Lapissa keskimäärin 282 euroa yöltä, kun taas esimerkiksi Uudellamaalla huoneen sai 119 eurolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme