VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto

Eurovaalien suurin kampanja oli 243 900 euroa ja pienin 0 euroa

Jaa

Kaikki europarlamentaarikot ja varaedustajat tekivät ajoissa vaalirahoitusilmoituksensa.

Kuva: Gettyimages
Kuva: Gettyimages

Tämän hetken tiedoilla vuoden 2024 europarlamenttivaalien suurin kampanja maksoi 243 900 euroa. Pienin kampanja, jolla pääsi europarlamentaarikoksi tai varaedustajaksi europarlamenttiin oli 0 euroa. Tiedot pohjautuvat vaalirahoitusilmoituksiin, joiden viimeinen palautuspäivä oli eilen maanantaina 12.8.

Ilmoitukset ovat katsottavissa Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) verkkopalvelussa Vaalirahoitus.fi

Kaikki 29 europarlamenttiin valittua edustajaa ja varaedustajaa tekivät tällä kertaa ajoissa vaalirahoitusilmoituksensa.

”Lisäksi näissä vaaleissa oli ilahduttavaa, että kaikista ehdokkaista 55 prosenttia teki myös vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen jo ennen vaalipäivää. Läpinäkyvä vaalirahoitus tukee avointa hallintoa ja demokratiaa”, johtava tilintarkastaja Pontus Londen tarkastusvirastosta sanoo.

Europarlamenttivaalien 2024 vaalirahoituksen määrä kokonaisuudessaan on tämänhetkisillä tiedoilla noin 2,2 miljoonaa euroa, mutta luku täsmentyy, kun kaikki vaalirahoitusilmoitukset on tarkistettu.

VTV on lisäksi yhteydessä kaikkiin ilmoitusvelvollisiin ja pyytää näitä toimittamaan kampanjatiliotteet tai muut vastaavat selvitykset vaalikampanjastaan.

Europarlamenttivaalien 2024 vaalirahoitusilmoitukset

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan osoittamiin kohteisiin tuloksellisesti lakeja ja sääntöjä noudattaen. Lisäksi VTV tukee toiminnallaan läpinäkyvää päätöksentekoa ja demokratiaa.

VTV tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valvoo finanssipolitiikkaa, puolue- ja vaalirahoitusta ja avoimuusrekisterin käyttöä. VTV on ylin riippumaton tarkastusviranomainen. Se toimii eduskunnan yhteydessä, ja sen asema ja tehtävät on säädetty perustuslaissa.

VTV.fi

Statens revisionsverk säkerställer att statens tillgångar används i enlighet med riksdagens beslut, effektivt och med efterlevnad av lagar och regler. Med sin verksamhet stödjer revisionsverket dessutom ett transparent be-slutsfattande och demokrati.

Revisionsverket granskar lagligheten och ändamålsenligheten i skötseln av statsfinanserna, övervakar finanspo-litiken och användningen av öppenhetsregistret samt utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Revis-ionsverket är den högsta oberoende revisionsmyndigheten. Revisionsverket fungerar i anslutning till riksdagen och dess ställning och uppgifter föreskrivs i grundlagen.

VTV.fi/sv

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye