Pirkanmaan liitto

Sport Suomi -verkosto luo lisäarvoa, jota ei rahalla saa

Jaa

Sport Suomi on edennyt verkoston rakentamisesta työpajoihin ja kansainvälisiin avauksiin. Toteuttajilla on luja usko, että verkosto ja brändi voisivat resurssien salliessa tarjota pysyvän kodin suomalaiselle liikuntaosaamiselle.

Kansallinen Sport Suomi -verkosto vahvistaa kotimaisen liikunta-, urheilu- ja hyvinvointialan innovaatiotoimintaa liiketoimintalähtöisesti. Tahtotilana on lisätä erityisesti tavallisten ihmisten liikkumista, mutta tukea myös kilpa- ja huippu-urheilua. Kuten projektipäällikkö Santtu Pirskanen Kuopion kaupungilta sanoo, samat innovaatiot soveltuvat yleensä molempiin tarkoituksiin.

Liikunnan ja liikkumisen määrää voidaan lisätä liikuntapaikkapalveluilla, ennaltaehkäisemällä liikuntaelinsairauksia ja houkuttelemalla ihmisiä liikkumaan esimerkiksi pelillistämisen avulla.

Sport Suomi on järjestänyt verkostolle työpajoja työhyvinvoinnin ja pelillisyyden parissa. Syksyllä on luvassa työpaja liikuntapaikkojen datan käytöstä ja kansainvälistymisestä. Kansainvälistymisen työpaja on tarkoitettu niille, jotka haluavat lähteä mukaan World Football Summittiin Espanjan Sevillaan 18.–19.9.2024.

Projektipäällikkö Juha-Matti Haapsaari Lahden kaupungilta muistuttaa, että verkostoja ei pysty rahalla ostamaan.

– Se on etu, joka pitää löytää. Itse rahallinen arvo tulee yritysmaailmaan ja liike-elämälle viiveellä.

Kaupungit ovat hyviä innovaatiotoiminnan vetojuhtia, koska työtä tehdään puolueettomasti. Kaupunkien elinvoimaisuudelle on myös eduksi, että yritykset etenevät tavoitteissaan.

--

Sport Suomi on yksi Pirkanmaan liiton koordinoiman Innokaupunkien (kestävä kaupunkikehittäminen) kuudesta vetovastuuteemasta. Temaattinen yhteistyö tuo kaupunkien voimavaroja yhteen ja edistää hyvien käytäntöjen leviämistä ja kansainvälistä yhteistyötä ja investointeja. Liikunnan ja liikkumisen lisääminen on yhdistävä tekijä.

Yhteyshenkilöt

Alisa Heikkinen
Projektipäällikkö, Sport Suomi -verkosto
Jyväskylän kaupunki
+358 406753066
alisa.heikkinen@jyvaskyla.fi

Juha-Matti Haapsaari
Projektipäällikkö, Sport Suomi -verkosto
Lahden kaupunki
+358 44 482 6904
juhamatti.haapsaari@lahti.fi

Santtu Pirskanen
Projektipäällikkö, Sport Suomi -verkosto
Kuopion kaupunki
044 718 2521
santtu.pirskanen@kuopio.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan liitto koordinoi Suomessa kestävää kaupunkikehittämistä yhteistyössä kaupunkien ja maakuntien liittojen, työ- ja elinkeinoministeriön sekä Etelä-Savon ELY-keskuksen kanssa vuosina 2021-2027.

Pirkanmaan liitto koordinoi ekosysteemisopimuksiin liittyvää toimintaa ja Etelä-Savon ELY-keskus valtakunnallisen innovaatio- ja osaamisverkostot -teeman toteutusta. Koordinaatio käynnistyi vuoden 2022 alussa.

www.pirkanmaa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye