HUS

Jorvin sairaalan pääovi poistuu käytöstä 1.9. alkaen noin 1,5 vuodeksi

Jaa

Jorvin sairaalan yhteyteen rakennettavan uuden vuodeosastorakennuksen työmaa laajenee elokuun 2024 lopussa niin, että vanhan sairaalarakennuksen pääovi poistuu käytöstä. Pääovelle vievä ajoramppi puretaan pois ja kulku Jorvin sairaalaan ohjataan tammikuuhun 2026 asti muiden reittien kautta.

Jorvin sairaalan pääovi ja ajoramppi poistuvat käytöstä.
Jorvin sairaalan pääovi eli A-ovi sairaalan 2. kerroksessa poistuu käytöstä elokuun lopussa ja sinne vievä ajoramppi puretaan pois. Kulku sairaalaan ohjataan muun muassa kerrosta alempana kulkevan ajoväylän kautta 1. kerroksen B-ovelle. Kuva: HUS

Pääoven eli A-oven sulkeutuessa sairaalaan saavutaan sunnuntaista 1.9.2024 alkaen pääosin Jorvin sairaalan 1. kerroksen B-oven kautta tai Espoon sairaalasta kulkuputkea pitkin. Jorvin sairaalan pääaulan toiminta sairaalan 2. kerroksessa jatkuu ennallaan koko rakentamisen ajan, vaikka pääovi ei ole käytössä.

Väliaikaiset kulkureitit ovat käytössä tammikuuhun 2026 asti, jolloin uusi pääsisäänkäynti avataan. Työmaa aiheuttaa muuttuvien liikennejärjestelyiden lisäksi valitettavasti myös melu-, pöly- ja tärinähaittaa lähiympäristöön.

Saapuminen Jorvin sairaalaan 1.9. alkaen

Pääovelle vievä ajoramppi poistuu käytöstä elokuun lopussa. Sen purkaminen alkaa heti syyskuussa.

Kulkureitit muuttuvat seuraavasti:

  • Henkilöautot, mukaan lukien taksit, ajavat Karvasmäentien kautta Espoon sairaalan maanalaiseen pysäköintihalliin P1 tai Jorvin sairaalan 1. kerroksen B-ovelle. B-ovelle voi ajaa vain saattoliikenne eli henkilön voi jättää oven edustalle, mutta lyhytkään pysäköinti oven edustalla ei ole mahdollista. Auton voi pysäköidä Espoon sairaalan P1-pysäköintihalliin.
  • Kävellen saapuvat henkilöt kulkevat Jorvin sairaalan 1. kerroksen B-ovelle.
  • Ambulanssipotilaskuljetukset ohjataan Turuntien puolelle päivystysrakennuksen ovelle A3, josta pääsee hisseillä 2. kerrokseen, ja siitä vuodeosastoille ja pääaulaan. Reitti on esteetön.
  • Espoon sairaalan pääovelle pääsee ajamaan normaaliin tapaan koko työmaan ajan.

Ilmoittautuminen vastaanotoille:

  • Jorvin sairaalan 1. kerroksen B-oven aulassa on mahdollisuus ilmoittautua. Aulaan tulee selkeä opastus ja reitti hisseille, joilla pääsee 2. kerroksen pääaulaan, kahvilaan ja Espoon sairaalan P1-pysäköintihalliin. Reitti on esteetön.
  • Ilmoittautumisautomaatit löytyvät myös edelleen Jorvin sairaalan vanhasta pääaulasta.

Uusi pääsisäänkäynti avataan vuonna 2026

Jorvin sairaalan uusi vuodeosastorakennus rakennetaan kiinteästi kiinni vanhaan sairaalarakennukseen. Uudisrakennukselle ja vanhalle sairaalalle tehdään yhteinen pääaula, jonne saavutaan jatkossa uuden pääoven kautta. Uusi pääsisäänkäynti avautuu tammikuussa 2026 ja se tulee sijaitsemaan uudisrakennuksen puolella, hyvin lähellä vanhaa pääovea.

Valmiiseen osastorakennukseen tulee sijoittumaan erikoissairaanhoidon vuodeosastoja ja tilat synnytykselle, kuvantamiselle sekä naisten ja lasten poliklinikoille. Toiminta uudisrakennuksessa alkaa kesällä 2026.

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

hus.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Korrigerat meddelande: Beredningen av budgeten för 2025: HUS inleder samarbetsförhandlingar som gäller hela personalen19.8.2024 12:09:47 EEST | Tiedote

I meddelandet som nyss skickades ut fanns felaktigheter, nedan den korrigerade versionen. HUS-sammanslutningens styrelse beslutade att inleda samarbetsförhandlingar som en del av beredningen av budgeten för 2025. Genom förhandlingarna är målet att uppnå besparingar på 50 miljoner euro. Totalt har HUS ett anpassningsbehov på 140 miljoner euro för 2025. Sammanslutningens styrelse beslutade också om överföringen av verksamheten i Raseborg och Lahtis som en överlåtelse av rörelse till välfärdsområdena.

Beredningen av budgeten för 2025: HUS inleder samarbetsförhandlingar som gäller hela personalen19.8.2024 11:31:08 EEST | Tiedote

HUS-sammanslutningens styrelse beslutade att inleda samarbetsförhandlingar som en del av beredningen av budgeten för 2025. Genom förhandlingarna är målet att uppnå besparingar på 50 miljoner euro. Totalt har HUS ett anpassningsbehov på 140 miljoner euro för 2025. Sammanslutningens styrelse beslutade också om överföringen av verksamheten i Raseborg och Lahtis som en överlåtelse av rörelse till välfärdsområdena.

Vuoden 2025 talousarviovalmistelu: HUS käynnistää koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut19.8.2024 11:31:08 EEST | Tiedote

HUSin yhtymähallitus päätti yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä osana vuoden 2025 talousarviovalmistelua. Neuvotteluilla tavoitellaan 50 miljoonan euron säästöjä. Kaiken kaikkiaan HUSin sopeutustarve vuodelle 2025 on 140 miljoonaa euroa. Yhtymähallitus päätti myös Raaseporissa ja Lahdessa sijaitsevien toimintojen siirroista liikkeenluovutuksena hyvinvointialueille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye