HUS

Vuoden 2025 talousarviovalmistelu: HUS käynnistää koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut

Jaa

HUSin yhtymähallitus päätti yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä osana vuoden 2025 talousarviovalmistelua. Neuvotteluilla tavoitellaan 50 miljoonan euron säästöjä. Kaiken kaikkiaan HUSin sopeutustarve vuodelle 2025 on 140 miljoonaa euroa. Yhtymähallitus päätti myös Raaseporissa ja Lahdessa sijaitsevien toimintojen siirroista liikkeenluovutuksena hyvinvointialueille.

Meilahden kampusalue
Meilahden kampusalue Mikko Hinkkanen HUS

Yhtymähallitus kokoontui 19.8. käsittelemään vuoden 2025 talousarviovalmistelua ja talouden sopeuttamista vuosina 2025–2027. Vuoden 2025 sopeutustarve on yhteensä 140 miljoonaa euroa.

Yhtymähallitus päätti hyväksyä esittelijän päätösesityksen yhdellä lisäyksellä, ja käynnistää HUSin koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena on 50 miljoonan euron vuosittaiset säästöt, mikä tarkoittaa enintään noin 990 henkilötyövuoden vähennystä. Neuvottelujen piiriin kuuluu noin 28 000 henkilöä.

Yhtymähallitus korostaa, että sopeutusohjelmissa potilasturvallisuus varmistetaan. Lisäksi yhtymähallitus edellyttää, että HUSin johto käynnistää välittömästi tarvittavat neuvottelut Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kanssa siitä, että vuoden 2025 talousarviokehystä voitaisiin vielä tarkistaa yhtymähallituksen 6.5.2024 esittämälle tasolle.

Yhtymähallitus edellyttää edelleen HUSin johdon esittämään valtiolle, että:

  • HUSin alijäämän kattamiseen saataisiin vuosi lisäaikaa,
  • valtio osoittaisi erillismäärärahan hoitojonojen saamiseksi lainmukaiselle tasolle ja että
  • yliopistosairaalarahoitus osoitettaisiin suoraan HUSille eikä se olisi osa hyvinvointialueiden ja Helsingin kautta tulevaa rahoitusta. Samalla valtakunnallinen yliopistosairaalarahoitus nostetaan nykyisestä 300 miljoonaan euroon vuodessa.


Raaseporissa ja Lahdessa sijaitsevien toimintojen liikkeenluovutuksista päätettiin

Kokouksessa päätettiin myös HUSin Raaseporin sairaalan vuodeosaston, päivystyksen ja tiettyjen tukipalveluiden toimintojen siirtämisestä liikkeenluovutuksella HUSilta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle 1.1.2025 alkaen.

Raaseporin sairaalan muutokset linjattiin yhtymähallituksessa helmikuussa ja ne ovat osa HUSin laajempaa palveluverkkotyötä.  

Lisäksi päätettiin HUSin Lahdessa sijaitsevan sädehoitoyksikön siirtämisestä liikkeenluovutuksella Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle 1.1.2025 alkaen.

Muut asiat hyväksyttiin esityslistan mukaan.

Kokouksen päätökset julkaistaan pöytäkirjan tarkistamisen jälkeen sivulla https://hus-julkaisu.tweb.fi/ktwebscr/pk_tek_tweb.htm 

Yhtymähallituksen kokous pidettiin 19.8.2024. Yhtymähallituksen seuraava kokous on 2.9.2024.

Yhteyshenkilöt

yhtymähallituksen puheenjohtaja Risto Rautava, p. 040 504 5851
toimitusjohtaja Matti Bergendahl, HUS, yhteydenotot viestintäpäällikkö Laura Arho 040 653 5537
liikkeenluovutuksia koskevat yhteydenotot: HUSin mediapalvelu puh. 050 427 2875, viestinta@hus.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

hus.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Korrigerat meddelande: Beredningen av budgeten för 2025: HUS inleder samarbetsförhandlingar som gäller hela personalen19.8.2024 12:09:47 EEST | Tiedote

I meddelandet som nyss skickades ut fanns felaktigheter, nedan den korrigerade versionen. HUS-sammanslutningens styrelse beslutade att inleda samarbetsförhandlingar som en del av beredningen av budgeten för 2025. Genom förhandlingarna är målet att uppnå besparingar på 50 miljoner euro. Totalt har HUS ett anpassningsbehov på 140 miljoner euro för 2025. Sammanslutningens styrelse beslutade också om överföringen av verksamheten i Raseborg och Lahtis som en överlåtelse av rörelse till välfärdsområdena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye