Museovirasto

Ulkolaudoituksen päivitetty korjauskortti julkaistu – näin säilytät rakennuksen alkuperäisen ilmeen

Jaa

Museovirasto on päivittänyt ulkolaudoituksen korjauskortin. Kortti opastaa ulkolaudoituksen korjaamiseen säilyttävällä tavalla ja on hyödyllinen ohje niin suunnittelijalle, urakoitsijalle kuin omatoimiselle korjaajallekin.

Punamullalla maalattu tallin seinä, jossa on pystysuuntainen laudoitus. Lumi peittää maata rakennuksen edustalla.
Seurasaareen 1920-luvulla siirretyssä Keski-Pohjanmaalaisessa kirkkotallissa on ajalleen erittäin tyypillinen pystysuuntainen peiterimalaudoitus, joka on maalattu punaisella keittomaalilla, punamullalla. Kuva: Museovirasto

”Päivityksessä lisättiin ohjeita erityisesti kuntoarvion tekemiseen ja laudoituksen uusimiseen”, kertoo päivitystyön tehnyt Jan-Philip Schauman, joka toimii restaurointimestarina Seurasaaren ulkomuseossa. ”Sen lisäksi kuvitus uudistettiin lähes täysin.”

Ulkolaudoitus on yksi yleisimpiä julkisivumateriaaleja vanhoissa rakennuksissa. Sen historia juontaa 1600-luvulle asti, jolloin lautaverhoilua alettiin käyttää hirsipinnan suojana ja vaurauden merkkinä. 1800-luvulla ulkolaudoituksen yleistyttyä laudoitus mahdollisti hirsitalon julkisivun räätälöinnin kulloinkin vallalla olevan tyylisuunnan mukaiseksi. Myös toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakennus ja rintamamiestalot vuorattiin ulkolaudoituksella.

”Ulkolaudoitus on se, mitä talosta näkyy”, Schauman sanoo. ”Sen vuoksi on tärkeää, että korjaamisessa säilytetään sekä rakennuksen alkuperäinen ilme että koristeet, yksityiskohdat ja materiaali. Se toteutuu parhaiten, kun vältetään turhaa uusimista.”

Mielenkiintoinen yksityiskohta ulkolaudoituksessa on tuuletusrako, johon uusi kortti antaa perusteellista tietoa.

”Vanhoissa taloissa sitä ei ole lainkaan, eikä vielä rintamamiestaloissakaan”, Schauman kertoo. ”Kun talo maalataan hengittävällä maalilla, kuten pellavaöljymaalilla, tuuletusrakoa ei tarvita. Sen teki välttämättömäksi vasta kosteutta läpäisemättömien muovimaalien yleistyminen.”

Tietoa ja käytännön ohjeita

Ulkolaudoituksen korjauskortti on osa Museoviraston korjauskorttien sarjaa. Korjauskortit ovat maksutta kaikkien saatavilla korjaustaito.fi-sivustolla. Museoviraston korjauskortit tarjoavat tietoa ja käytännön ohjeita rakennusta säilyttävään korjaamiseen rakennuksen omistajalle ja korjaajalle.

Museovirasto on keskeinen kulttuuriympäristön asiantuntijaviranomainen valtionhallinnossa. Se tuottaa tietoa ja näkökulmia kulttuuriperinnön arvoista, käytöstä, hoidosta ja mahdollisuuksista osana kestävää yhteiskuntaa. Korjauskorttien aiheina on Suomessa vakiintuneita, kestäväksi ja korjattaviksi osoittautuneita rakenteita ja rakennustapoja. Ohjeet opastavat hoitamaan, kunnostamaan ja korjaamaan vanhaa rakennusta kestävästi ja taloudellisesti, sen arvoja vaalien. Olemassa olevan rakennetun ympäristön arvostus, kunnossapito ja korjaaminen on välttämätön avain ekologiseen, taloudelliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jan-Philip Schauman, restaurointimestari, jan-philip.schauman@museovirasto.fi, 0295 33 6292
Robin Landsdorff, yliarkkitehti, robin.landsdorff@museovirasto.fi, 0295 33 6419

Kuvat

Punamullalla maalattu tallin seinä, jossa on pystysuuntainen laudoitus. Lumi peittää maata rakennuksen edustalla.
Seurasaareen 1920-luvulla siirretyssä Keski-Pohjanmaalaisessa kirkkotallissa on ajalleen erittäin tyypillinen pystysuuntainen peiterimalaudoitus, joka on maalattu punaisella keittomaalilla, punamullalla. Kuva: Museovirasto
Lataa

Linkit

Museovirasto Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Museovirasto

Museovirasto aloittaa lähes koko henkilöstöään koskevat yhteistoimintaneuvottelut22.8.2024 15:30:00 EEST | Tiedote

Museovirasto aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena on 3,2 miljoonan euron toimintamenojen alentaminen vuodelle 2025. Viraston toiminnan nettomenojen budjettiarvio ensi vuodelle on ollut 27 305 000 euroa. Alijäämä muodostuu pysyvästä kehysvajeesta, virastolle osoitetusta vuoteen 2025 kohdistuvasta kertaleikkauksesta sekä siitä, että jo laajentuvaan Kansallismuseo-rakennukseen liittyvän toiminnan rahoitusta ei ole vielä myönnetty. Museovirasto neuvottelee enintään 30 henkilötyövuoden irtisanomisesta, enintään 150 henkilön lomauttamisesta, ja lisäksi leikkaus- ja sopeutustavoitteen ratkaisuja etsitään muista kustannuksista. Museoviraston henkilötyömäärä on noin 315 henkilötyövuotta, joista vakituisia vakansseja on noin 220. Lisäksi virasto työllistää kymmeniä määräaikaisia projektityöntekijöitä sekä vuosittain yli sata kausityöntekijää.

Museovirasto avusti kulttuurireittejä - mukana sauna, runonlaulu ja Alvar Aalto20.6.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Avustusta Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaa edistäviin yhteistyö- ja kehittämishankkeisiin myönnettiin yhteensä 118 000 euroa. Avustuksella vahvistetaan kulttuurireittitoimintaa ja edistetään Euroopan neuvoston kulttuurireittisopimuksen toimeenpanoa Suomessa. Sopimuksen tavoitteena on muun muassa lisätä tietoisuutta eurooppalaisesta monimuotoisesta kulttuuriperinnöstä ja kehittää kestävää kulttuurimatkailua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye