Oma Häme

Aluehallitus pohti seminaarissaan hyvinvointialueen strategisia tavoitteita

Jaa

Seminaarissa puntaroitiin myös Oma Hämeen päätöksenteko-organisaatiota.

Kokouspapereita pinossa pöydällä.

Kanta-Hämeen aluehallitus kokoontui maanantaina syksyn ensimmäiseen seminaariinsa Ahveniston luentosaliin Hämeenlinnassa. Aluehallitus käsitteli päivän aikana hyvinvointialueen talouden ja tasapainottamisohjelmien toteumaa. Pohdinnassa oli, miten ohjelmille voisi tavoitella positiivista kehitystä vielä tämän vuoden aikana. Tuottavuuden kehittäminen nähtiin yhtenä, tärkeänä keinona taloudellisten tavoitteiden saavuttamisessa ja palveluiden turvaamisessa.

Seminaarin asialistalla oli myös palveluverkkopäätösten toteutussuunnitelma. Aluevaltuusto hyväksyi keväällä palveluverkkomuutokset, joiden myötä sosiaali- ja terveyspalveluja tarjotaan lähivuosina asukkaille uusilla tavoilla. Palveluverkkomuutosten toimeenpano aloitetaan Forssan seudulta ja lähipalvelukonseptia pilotoidaan Tammelassa. 

Lounais-Hämeen asukkaiden sote-palvelujen turvaamiseksi Oma Häme ottaa käyttöön lähipalvelukonseptin. Vuoden 2026 alusta käyttöön otettava palvelu on suunniteltu sille väestönosalle, jonka palveluiden saanti, hoidon jatkuvuus tai hoitoon hakeutuminen voi merkittävästi vaarantua etäisyyksien tai julkisen liikenteen puutteiden tai muun vastaavan seikan vuoksi. Tätä palvelumuotoa on tarkoitus tarjota asiakkaille ensisijaisesti nykyisten terveysasemien tiloissa, jos se on mahdollista. Toissijaisesti palvelua tarjotaan liikkuvana palveluna tai jossakin muussa toimipisteessä.

Strategisista tavoitteista pitää pitää kiinni

Yksi aluehallituksen seminaarin isoista asiakokonaisuuksista oli strategian toimeenpanoon liittyvien tavoitteiden pohdinta ja niiden valmistelun kehittäminen vuodelle 2025. Hyvinvointialueella ollaan ottamassa laajasti käyttöön OKR-mallia (objectives and key results), jonka avulla määritellään valtuustotasolla sitovat tavoitteet ja avaintulokset vuosittain. Ideana on määrittää yhteisesti tavoitteet, jotka kertovat, mitä kohti mennään sekä lukita avaintulokset, jotka puolestaan kertovat, ollaanko maaliin päästy toivotulla tavalla.

Aluehallitus keskusteli tavoiteasetannan realistisuudesta, seurannasta ja yksiköiden kyvystä reagoida tarvittaviin muutoksiin. Oma Hämeessä vuoden 2025 tavoitteita suunnitellaan yhdessä tulosaluejohdon työpajoissa. Aluehallitus puolestaan aikoo seurata tiheämmin avaintuloksia esimerkiksi kvartaalitasolla.

– Aluehallitus haluaa osaltaan panostaa siihen, että vuoden 2025 tavoitteet ovat oikeansuuntaisia ja Oma Hämeen strategian toimeenpanoa tukevia. Aluehallituksen on valmisteltava asioita niin, että valtuustokaudelle priorisoidut tavoitteet toteutuvat. Samalla on kyettävä tukemaan jo seuraavan valtuustokauden aloitusta ja sinne kuuluvien tavoitteiden toteuttamista, sanoo aluehallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.). 

Aluehallitus pohti seminaarissaan myös Oma Hämeen luottamushenkilöorganisaation rakennetta ja tarvetta muuttaa sitä seuraavalle vaalikaudelle. Vilkkaan keskustelun pohjalta päätettiin, ettei ole syytä valmistella muutoksia. Puolueilla on yhteinen halu jatkaa nykyisellä päätöksenteko- organisaatiolla. Aluehallitus on nähnyt lautakuntien roolin tarpeelliseksi ja merkitykselliseksi Oma Hämeessä. Integraatiovaliokunnan jatkoa aluehallitus on valmis tarkastelemaan erikseen.

Seminaarissa käytiin läpi myös muita ajankohtaisia aiheita ja keskusteltiin aluehallituksen syyskauden painopisteistä.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye