Etelä-Savon ELY-keskusEtelä-Savon ELY-keskusEtelä-Savon ELY-keskus

ELY-keskus on sijoittanut Etelä-Savon maakunnan elinvoimaan alkuvuoden aikana 34,5 miljoonaa euroa

Jaa

Kesäkuun loppuun mennessä yritysten toimintaa ja kehittämistä Etelä-Savossa on tuettu 34,5 miljoonalla eurolla, käy ilmi Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoituskatsauksesta ajalta 1.1.-30.6.2024.

Kuvituskuva, jossa on tekstiä tiedotteen sisällöstä, sekä kuva, jossa pieniä kasveja nousee kolikkojen päältä

Ohjelmakauden muutoksen jälkeen Etelä-Savon ELY-keskus on palaamassa normaaliin päiväjärjestykseen. Hankkeiden käsittely ja maksatusjärjestelmät on saatu toimimaan ja ruuhkia on purettu. Eri rahoituslähteistä on edelleen hyvät mahdollisuudet rahoittaa innovatiivisia ja maakuntaan elinvoimaa tuovia hankkeita.

Yrityksen kehittämisavustus, n. 7 miljoonaa euroa 

ELY-keskus käynnisti vuoden 2024 yritysrahoituksen vaiheittain. Vuoden alussa haettavaksi tuli yrityksen kehittämisavustus kasvuselvityshankkeisiin, maaliskuussa avattiin haku kehittämis- ja investointihankkeiden osalta.  

Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana rahoituspäätöksiä tehtiin Etelä-Savon maakuntaan 80 kappaletta. Päätöksistä kappalemääräisesti puolet oli myönteisiä. Avustusta myönnettiin yhteensä noin 7 miljoonaa euroa.  Alueellisesti eniten avustusta kohdistui Pieksämäellä toimiviin yrityksiin, noin 3,1 miljoonaa euroa. Mikkelin alueelle avustusta myönnettiin noin 2,6 miljoonaa euroa.  

Myönnetyn avustuksen myötävaikutuksella arvioidaan maakunnan yrityksissä käynnistyvän liki 20 miljoonan euron investointi- ja kehittämishankkeet. 

Maaseuturahaston yritystuki, hankerahoitus ja maatalouden investointituki, 9,28 miljoonaa euroa 

Maaseutuohjelman mukaisten kehittämishankkeiden toteutukseen ja maaseutuyritysten tukiin on vuonna 2024 myönnettävissä kaikkiaan 9,28 miljoonaa euroa. Vuoden puolivälissä noin puolet eli 4,53 miljoona euroa on rahoituspäätöksillä sidottu. Kehittämishankkeiden rahoituspäätöksiä päästiin tekemään maaliskuussa 2024 ja yritystukipäätöksiä hieman aiemmin.  

Maaseudun kehittämishankerahoitus, 3,2 miljoonaa euroa 

Maaseutuohjelman mukaista kehittämishankerahoitusta on vuonna 2024 myönnetty yhteensä 17 hankkeen toteutukseen noin 3,2 miljoonaa euroa. Tuetuista hankkeista kymmenen on alueiden välisiä, eli hankkeita toteutetaan myös muiden ELY-keskusten alueilla. Hankkeet kohdistuvat pääosin ruokaketjun (ml. alkutuotanto) kehittämiseen, laajakaistainvestointeihin, metsätalouteen ja haja-asutusalueiden palveluiden kehittämiseen.    

Maaseudun yritysrahoitus, 1,2 miljoonaa euroa 

Maaseudun yritysrahoitusta on myönnetty 21 yritykselle yhteensä noin 1,2 miljoonaa euroa. Tuettuja toimialoja ovat mm. elintarvikejalostus, matkailu, bioenergia, metallituotteiden valmistus. Tuetuilla investointi- ja kehittämistoimenpiteillä yritykset tavoittelevat kasvua, jonka tuloksena odotetaan syntyvän noin 40 uutta työpaikkaa. 

Maatalouden investointituki ja nuoren viljelijän aloitustuki, 4,2 miljoonaa euroa 

Vuoden alkupuoliskolla maatalouden investointitukea myönnettiin 39 hankkeeseen yhteensä kaksi miljoonaa euroa. Lisäksi näistä kuuteen hankkeeseen myönnettiin korkotukilainaa 2,18 miljoonaa euroa ja valtion takausta noin 780 000 euron lainapääomalle. Pääosa rahoituksesta, 1,79 miljoonaa euroa, kohdistui maatilojen kilpailukyvyn parantamiseen. Muusta maasta poiketen Etelä-Savossa haettiin melko vähän rahoitustukea maatilojen uusiutuvan energian tuotannon investointeihin.  

Nuoren viljelijän aloitustukia kuluvana vuonna on myönnetty Etelä-Savossa yksi, suuruudeltaan 40 000 euroa.  

Leader-rahoitus, 2,6 miljoonaa euroa  

Etelä-Savossa toimii kaksi Leader-ryhmää, jotka omasta rahoituskehyksestään myöntävät rahoitustukea maaseudun mikroyrityksille ja yleishyödyllisille toimijoille. 

Etelä-Savon Leader-ryhmistä Veej’Jakaja ry on myöntänyt rahoitusta 337 000 euroa yhteensä 52 maaseutuyrityksen kehittämis- ja investointitoimenpiteeseen. Lisäksi Veej’jakaja ry on myöntänyt 800 000 euroa rahoitusta 30 yleishyödylliseen investointi- ja kehittämishankkeeseen. 

Savon Luotsi Leader ry on myöntänyt rahoitusta 300 000 euroa yhteensä 41 maaseutuyrityksen toimenpiteeseen ja 1,25 miljoonaa euroa yhteensä 40 yleishyödylliseen investointi- ja kehittämishankkeeseen. 

Työvoiman saatavuuden ja kohtaannon parantaminen, 10,1 miljoonaa euroa 

Työvoiman saatavuuden ja kohtaannon parantamiseen sidottiin alkuvuonna yhteensä 10,1 miljoonaa euroa. 

Työnhakijoiden työnhakua ja osaamisen kehittämistä tuettiin hankkimalla työelämälähtöistä lisä- ja täydennyskoulutusta sekä erilaisia palveluita 2,1 miljoonalla eurolla, josta työnantajakohtaisesti räätälöityä yhteishankintakoulutusta hankittiin yhteensä 200 000 eurolla.  

Maahanmuuttajien kotoutumis- ja kielikoulutuksiin sidottiin määrärahoja 1,9 miljoonaa euroa. 

RekryKoulutuksella koulutettiin 12 uutta työntekijää kymmeneen yritykseen. TäsmäKoulutuksella hankittiin uutta osaamista 64 työntekijälle 

Työllisyydenhoidon määrärahaa osoitettiin TE-toimiston ja kuntakokeilujen käyttöön palkkatukiin yrityksille ja kunnille 5,2 miljoonaa euroa ja starttirahoja 0,9 miljoonaa euroa. Starttirahalla perustettiin noin 60 uutta yritystä. 

Kehittämishankkeet (Euroopan aluekehitysrahasto EAKR, Euroopan sosiaalirahasto ESR ja Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF), 7,85 miljoonaa euroa 

ESR+ rahoitusta on myönnetty 4,5 miljoonaa euroa 25 eri hankkeelle.  Hankkeita on käynnistynyt monipuolisesti, kun myös työllisyysteemaan on käynnistynyt hankkeita. Kansalaistoimijoiden hankkeissa näkyy osallisuuden ja myös maahanmuuttajien kotoutumisen sisällöt.  Hankkeita toteuttavat etenkin kansalaistoimijat ja järjestöt. Etelä-Savon 72 käynnissä olevasta ESR+ -hankkeesta 29 on järjestöjen toteuttamaa ja ammattikorkeakoulut toteuttavat 17 hanketta.  
 
Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta myönnettiin 2,7 miljoonaa euroa kuudelle hankkeelle. Rahoituskauden ensimmäinen liikenneyhteyksiä parantava hanke käynnistyi Viljakansaarentien parantamishankkeella, johon tukea on myönnetty 1,55 miljoonaa euroa. Liikennehankkeissa valintaperusteina ovat niin matkailu, tuotannollisten yritysten saavutettavuus, kuin liikenneturvallisuuden ja kevyen liikenteenkin sujuvoittaminen. 

Lisäksi maakunnassa on tuettu mm. järvikalajalosteiden kehittymistä, datatalouden hyödyntämistä liiketoiminnassa ja maakunnan sähköisen liikkumisen klusterin kasvua. 

Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF) myönnettiin rahoitusta 650 000 eurolla kolmeen hankkeeseen. Mikkelin kaupungin hankkeelle, jossa rakennetaan vesiensuojelukosteikko Kovalansuon entiselle turvetuotantoalueelle on myönnetty 170 000 euron rahoitus. Hanke on maakunnassa ensimmäinen, joka rahoitetaan oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta. Valtakunnallisestikaan vastaavia hankkeita on vielä vähän. ELY-keskus odottaa, että maakuntaan saataisiin käynnistymään lisää turvetuotantoalueiden ja vesistöjen ennallistamishankkeita. Haku hankkeille on auki. 

Lisäksi JTF rahoituksella on tuettu metsä- ja luontotoimijoiden koulutusta, sekä tuettu työvoiman osaamisen kartoitusta ja osaamista työllisyyden parantamiseksi. 

Suhdanteissa vaaleanvihreää näkyvissä 

Etelä-Savon ELY-keskuksen elinkeinot, työvoima ja osaaminen –vastuualueen johtaja Hannu Mars tulkitsee taloussuhdannetta varovaisen optimistisesti ja rohkaisee eteläsavolaisia yrityksiä kehittämään toimintaansa, sekä hakemaan kasvua. 

- Haut ovat auki. Yritysrahoituksen osalta ELY-keskuksella on tällä hetkellä hyvä mahdollisuus lähteä tukemaan hankkeita, joissa yritys panostaa TKI-toimintaan, kehittää toimintaansa tai tuotteitaan digitalisaation etujen hyödyntämisen tai esimerkiksi energiatehokkuuden näkökulmasta. Myös hankkeet, joissa yritys ottaa käyttöön tai kehittää ilmastonmuutokseen sopeutumiseen tai kiertotalouteen siirtymiseen liittyviä teknologioita kiinnostavat ELY-keskusta, Hannu Mars kertoo. 

Vuoden jälkimmäiselle puoliskolle rahoitusta yritys- ja hanketukiin on käytettävissä 4,67 miljoonaa euroa ja maatalouden investointeihin ja aloitustukiin 2,17 miljoonaa. Myös EU:n rahastoissa on käytettäviä varoja loppuvuodelle. 

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Kangasniemen Pukkiselän tilaa parannetaan vedenpintaa nostamalla22.8.2024 10:10:42 EEST | Tiedote

Etelä-Savon ELY-keskus aloittaa kunnostustyöt arvokkaalla lintuvesikohteella Kangasniemen Pukkiselällä. Pukkiselkää kunnostetaan rakentamalla pohjapato Pukkiselän ja Tiplammen väliseen uomaan, Luusniementien välittömään läheisyyteen. Pohjapadon tarkoitus on pidättää vettä järvessä kuivimpina aikoina ja ehkäistä näin järven umpeenkasvua. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vesilain mukaisen luvan pohjapadon rakentamiselle.

Sinilevää havaittu hieman viidellä valtakunnallisella havaintopaikalla Etelä-Savossa8.8.2024 14:26:34 EEST | Tiedote

Kuluneella viikolla Etelä-Savossa on havaittu hieman sinilevää Pieksämäellä, Juvalla ja Rantasalmella. Pieksämäellä sinilevää havaittiin hieman Pieksänjärvellä, Ahvenlammen Jäppilän uimarannalla sekä Vangasjärvellä Seunalassa. Lisäksi hieman sinilevää havaittiin Juvan Murtosella sekä Rantasalmella Pienellä Raudanvedellä. Muilla Etelä-Savon vakituisilla havaintopaikoilla sinilevää ei havaittu tällä viikolla. Kyyveden Mökäresaarten eteläpuolen havaintopaikalta puuttui levätilannekirjaus.

Pöksönlammen luonnonravintolammikko ennallistetaan1.8.2024 14:43:50 EEST | Tiedote

Kangasniemellä käynnistetään aiemmin luonnonravintolammikkona toimineen Pöksönlammen ennallistaminen. Kunnostustyöt aloitetaan elokuussa 2024. Nykyinen säätöpatorakenne muutetaan kiinteäkynnyksiseksi padoksi. Samalla lammen lasku-uomaa kunnostetaan ja padon alapuolella olevat kalankeräyslaitteet poistetaan. Hankkeen myötä Pöksönlammen vedenkorkeuden säätelyn mahdollisuus poistuu ja vedenkorkeuden vaihtelu vakiintuu. Lammen vedenpintaa ei nosteta.

Vieraslajien kasvukausi käynnissä - vielä ehtii tekemään torjuntaa25.7.2024 14:07:43 EEST | Tiedote

Pienelle alueelle levinnyt vieraslaji kannattaa yrittää torjua heti kokonaan, mutta laajojen kasvustojen tai hankalien lajien torjunta voi vaatia pitkäjänteistä työtä. Laajojen kasvustojen kohdalla voikin alussa keskittyä sen leviämisen estämiseen esimerkiksi niittämällä kasvit ennen kukintaa. Vaikeampienkin esiintymien torjuminen on usein mahdollista useiden vuosien torjuntatyön tuloksena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye