Erkki Izarra johtamaan Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon viestintää ja markkinointia
Strategisen viestinnän, markkinoinnin ja brändikehityksen asiantuntija Erkki Izarra on valittu Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon viestintä- ja markkinointijohtajaksi.
”Olemme iloisia saadessamme Erkki Izarran kaltaisen osaajan luotsaamaan Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon viestintää ja markkinointia käsillä olevassa nopeassa kehitysvaiheessa kohti uutta arkkitehtuuri- ja designmuseota. Izarra vakuutti monipuolisella kokemuksellaan strategisen viestinnän, markkinoinnin ja brändikehityksen johtamisesta kansainvälisessä ympäristössä”, kertoo museonjohtaja Jukka Savolainen.
Erkki Izarra on työskennellyt monissa rooleissa markkinoinnin ja brändikehityksen johtotehtävissä, viime vuosina itsenäisenä konsulttina ja asiantuntijana hallituksissa. Izarra on yksi vuonna 2008 perustetun muotoilu- ja mainostoimisto 358:n perustajajäsenistä, ja hän on toiminut esimerkiksi Nokian arvolupauksista vastaavana johtajana.
”Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon tehtävässä yhdistyy kaikki, mistä haaveilen. Siinä vedetään pitkälle tulevaisuuteen tähtäävä strateginen prosessi, jossa syntyy paljon konkreettisia lopputuloksia. Edes museon nimeä ei ole vielä päätetty”, Izarra kuvailee.
Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo kansainvälisesti merkittävine kokoelmineen yhdistyivät vuoden 2024 alussa ja ovat matkalla kohti Helsingin Etelärantaan rakennettavaa uutta arkkitehtuuri- ja designmuseota.
“Uuden museon visio on olla maailman paras museo. Ajatus herätti minussa sekä ideakateuden että halun päästä mukaan. Kun tähtäämme kaikilla osa-alueilla parhaaseen, kokonaisuudesta voi hyvinkin tulla maailman paras. Loistavan pohjan tulevalle työlle antaa suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun kunniakas historia. Tavoitteenamme on tukea kaikin voimin ‘Finnish Designin’ uutta tulemista”, Izarra jatkaa.
Uuden museorakennuksen kansainvälinen suunnittelukilpailu on käynnissä. Kilpailun ensimmäinen vaihe päättyy 29. elokuuta, ja kilpailun tulokset julkaistaan syyskuussa 2025. Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon on tarkoitus avautua uudessa museorakennuksessa vuonna 2030. Uuden museon tavoitteena on vahvistaa luovien alojen merkitystä ja mahdollisuuksia myös kansainvälisesti.
Izarra on aloittanut AD-museo Oy:n viestintä- ja markkinointijohtajana 5.8.2024. Tehtävänsä ohella hän toimii perustamansa Second Theatre -kulttuuristartupin hallituksessa.
Yhteyshenkilöt
Erkki IzarraViestintä- ja markkinointijohtaja
Puh:+358403581014erkki.izarra@designmuseum.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Arkkitehtuurimuseo
Kasarmikatu 24
00130 Helsinki
Designmuseo
Korkeavuorenkatu 23
00130 Helsinki
Museo ovat avoinna
1.7.–31.8.
Ma–Pe 11–20
La–Su 11–18
1.9.–31.5.
Ma suljettu
Ti 11–20
Ke–su 11–18
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Arkkitehtuurimuseo x Designmuseo
Textilkonstnären Maija Lavonen och arkitekten Marie-José Van Hee fascinerar med sin stillsamma elegans på Arkitektur- och designmuseet i Helsingfors3.10.2024 11:45:23 EEST | Pressmeddelande
Arkitektur och designmuseet presenterar den uppskattade och älskade finska textilkonstnären Maija Lavonens (1931–2023) omfattande livsverk i en aldrig tidigare skådad skala. Tack vare en betydande arkivdonation ger utställningen en ny inblick i Lavonens arbetsmetoder och djupa konstnärliga tänkande. Samtidigt öppnar en soloutställning över Marie-José Van Hee, där besökarna får en unik möjlighet att uppleva ett hem ritat av den internationellt prisbelönta belgiska arkitekten i dess ursprungliga skala.
Tekstiilitaiteilija Maija Lavonen ja arkkitehti Marie-José Van Hee valloittavat vähäeleisellä eleganssillaan Arkkitehtuuri- ja designmuseossa3.10.2024 11:45:23 EEST | Tiedote
Arkkitehtuuri- ja Designmuseo esittelee arvostetun ja rakastetun suomalaisen tekstiilitaiteilijan Maija Lavosen (1931–2023) elämäntyötä ennennäkemättömässä laajuudessa. Merkittävän arkistolahjoituksen ansiosta Lavosen työskentelytapa ja syvällinen ajattelu avautuvat näyttelyssä uudella tavalla. Samanaikaisesti avautuva Marie-José Van Heen soolonäyttely tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea kansainvälisesti palkitun belgialaisen arkkitehdin suunnittelema koti alkuperäisessä mittakaavassaan.
D-Ark Lab: där stenar talar och märkliga föremål möter ”toppar" bland designklassikerna – publiken intar en aktiv roll i museets samling15.5.2024 11:31:59 EEST | Pressmeddelande
I Designmuseets galleri öppnar den 24 maj ett nytt gemenskapligt laboratorium för museiarbete, som inbjuder besökarna till en aktiv interaktion med museiföremålen. D-Ark Lab fungerar som en levande testplattform för experiment och nya former av deltagande kring museisamlingen, vilket banar vägen för det nya museet och fräscha sätt att uppleva det. Den öppna offentliga öppningen av D-Ark Lab firas lördagen den 25 maj med ett varierat program som pågår hela dagen kl. 11–18. Inträdet är gratis. Se programmet (på finska)
D-Ark Labrassa kivet puhuvat ja oudot esineet kohtaavat ”täyden kympin” designklassikot – yleisölle aktiivinen rooli museokokoelman äärellä15.5.2024 11:31:59 EEST | Tiedote
Designmuseon galleriassa avautuu 24. toukokuuta uusi yhteisöllinen museotyön laboratorio, jossa kävijä kutsutaan aktiiviseen vuorovaikutukseen museoesineiden kanssa. D-Ark Labra on elävä testialusta kokeiluille ja uudenlaiselle osallisuudelle museokokoelman äärellä matkalla kohti uutta museota ja uusia kokemisen tapoja. D-Ark Labran avoimia yleisöavajaisia juhlistetaan lauantaina 25.5. monipuolisella ohjelmalla koko päivän ajan klo 11–18. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Katso ohjelma tästä
D-Ark Lab: Where Stones Speak and Odd Objects Encounter "Top-Notch" Design Classics – The Audience Takes an Active Role in the Museum Collection15.5.2024 11:31:59 EEST | Press release
In the gallery of the Design Museum, a new communal museum work laboratory opens on 24.5.2024, inviting visitors to engage actively with the museum objects. D-Ark Lab serves as a living testing ground for experiments and novel forms of participation around the museum collection, paving the way for a new museum and fresh ways of experiencing it. The public opening of D-Ark Lab will be celebrated on Saturday, 25.5.2024, with a diverse programme running all day, from 11:00 to 18:00. Admission is free. See the programme.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme