YTK

YTK muistuttaa: Työttömyys on kovaa työtä

Jaa

Työnhaku on satojen tuhansien suomalaisten vaativaa ja usein näkymätöntä työtä. YTK tuo esiin työnhaun haasteet ja tarjoaa uusia työkaluja, jotka tekevät prosessista inhimillisemmän ja tehokkaamman.

Hyvä työnhakija - tällä kertaa et tullut valituksi (kuvituskuva)

Työnhaku on satojen tuhansien suomalaisten jokapäiväistä työtä, mutta sen vaativuus jää usein näkymättömiin. YTK Työttömyyskassa haluaa nostaa aiheen julkiseen keskusteluun. Samalla on tarpeen pohtia, minkälaista inhimillinen, nykyaikainen ja tuloksellinen työnhaku voisi olla. 

“Me haluamme pedata työnhakijoille inhimillisempää maaperää olla avoimesti työtön työnhakija. Samalla tarjoamme konkreettista apua työnhakuun”, kertoo YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen.

Työttömyyskassat saivat kesällä mahdollisuuden laajentaa palveluitaan myös työllisyyden puoleen ja YTKssa tämä työ on nyt käynnissä.

Ensimmäisinä työkaluina on julkaistu jäsenille työpersoonallisuustesti ja työnhaun lukujärjestys, joka pyrkii ohjaamaan työnhakua inhimillisempään suuntaan.

”Työnhakijat panostavat valtavasti työnhakuun ja jotkut jopa tekevät työnhaun eteen ympäripyöreitä päiviä. Pyrimme tarjoamaan työkaluja, jotka tekevät prosessista tasapainoisemman ja tehokkaamman," Hänninen kommentoi.

Tarve kampanjaan nousi jäsenten kokemuksista

YTK:n jäsenkyselyistä selviää, että työttömät kohtaavat usein alentavia asenteita ja stigmaa. Moni kokee häpeää ja joutuu perustelemaan asemaansa. Työttömyys nähdään usein epäonnistumisena ja työttömiä pidetään laiskoina tai työhaluttomina.

“Työnhaku on henkisesti vaativa prosessi, jossa epävarmuus ja pettymykset koettelevat itsetuntoa. Se vaatii työnhakijalta jatkuvaa itsensä kehittämistä, toivon ylläpitämistä sekä jokapäiväistä henkistä voimaa ja sitkeyttä,” sanoo YTK Työttömyyskassan asiakkuus- ja viestintäjohtaja Ilona Kangas.

"Siksi haluamme myös antaa tunnustusta aktiivisesta työnhausta. Kampanjan yhtenä elementtinä on ’työnhakutunnustus’, jonka voi ladata itselleen vaikkapa tsemppiviestiksi. Toivomme sen muistuttavan jokaista työnhaussa ahkeroivaa siitä työstä, mitä hän on oman kehittymisensä eteen jo tehnyt."

Kampanja pyrkiikin tuomaan esiin työttömyysajan opit ja rohkaisee työnhakijoita olemaan avoimia tilanteestaan.  

“Työttömyysjakso ei ole vain piilotettu rivi CV:ssä, vaan ajanjakso, jolloin opitaan uusia taitoja, rakennetaan uusia suhteita ja kehitetään itseään monin tavoin”, Ilona Kangas sanoo.  

Tutustu kampanjaan täällä: htps://www.ytkpalvelut.fi/kovaatyota  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi

YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. https://www.ytkpalvelut.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta YTK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye