VR-Yhtymä Oyj

Ensimmäinen VR:n vihreä juna ajaa tänään Tukholmasta Göteborgiin

Jaa

Tukholma–Göteborg-reitillä kulkee tänään ensimmäinen VR:n vihreä, uuden ulkoilmeen mukainen juna. VR osti ruotsalaisen MTRX:n kaukoliikennetoiminnan toukokuussa. Toiminta jatkuu nyt VR:n brändillä ja asiakaspalvelukanavaksi tulee vrresa.se.

Ensimmäinen VR:n vihreä juna Tukholmassa.
Ensimmäinen VR:n vihreä juna Tukholmassa. VR

MTR Nordicin ruotsalaisen tytäryhtiön MTRX:n markkinaehtoista kaukoliikennetoimintaa koskeva kauppa saatiin päätökseen toukokuun lopussa ja MTRX on kesän aikana liitetty osaksi VR:n kaukoliikennetoimintaa. Tänään, 26. elokuuta, Tukholman ja Göteborgin välillä ajaa ensimmäinen VR:n vihreä juna. Asiakaspalvelu ja lipunmyynti tapahtuvat tästä lähtien osoitteessa www.vrresa.se.

Yrityskaupalla VR hakee kannattavaa kasvua ja kokemusta kilpaillulta markkinalta, jossa matkustuskokemus on ratkaiseva kilpailutekijä.

– Erinomaisen matkustuskokemuksen ja täsmällisen liikennöinnin avulla voimme tehdä junasta yhä suositumman matkustusmuodon. Ruotsi ja Suomi ovat melko samanlaisia junamaita, sääolosuhteiden, infrastruktuurin ja matkustustottumusten suhteen, sanoo VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula.

MTRX, nykyään VR, on ollut haastaja reitillä Tukholma–Göteborg jo vuodesta 2015. Huipputason asiakaspalvelu on yrityksen henkilökunnalle sydämenasia, ja MTRX:llä onkin ollut ruotsalaisen laatuindeksin mukaan jo kahdeksan peräkkäisen vuoden ajan Ruotsin tyytyväisimmät junamatkustajat. Tämän vuoden mittauksessa MTRX oli Ruotsin kaikkein suosituin matkailuyritys.

MTRX on myös pitkään ollut muuta junaliikennettä täsmällisempi yhtiö reitillä Tukholma–Göteborg. Vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla täsmällisyysprosentti oli 71, mikä on 8 prosenttiyksikköä enemmän kuin muilla samalla reitillä kulkevilla pikajunilla. Täsmällisyys on keskeinen tavoite yrityksen kaikille toiminnoille aina liikennesuunnittelusta kuljettajiin ja junahenkilökuntaan.

Ruotsi on VR:lle mielenkiintoinen kasvualue, koska markkinaehtoisen kaukoliikenteen markkina on maassa noin kaksinkertainen Suomeen verrattuna. VR on vuodesta 2022 saakka vakiinnuttanut asemansa Ruotsin kilpailutetuilla ostoliikennemarkkinoilla, joissa yhtiön viimeisin saavutus on Norrtåg-liikennöintisopimus Ruotsin pohjoisimmissa lääneissä, missä liikennöinti käynnistyy joulukuussa 2025.

Yhteyshenkilöt

VR Mediadesk

Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.

Puh:+358 29 434 7123viestinta@vr.fi

Kuvat

Ensimmäinen VR:n vihreä juna Tukholmassa.
Ensimmäinen VR:n vihreä juna Tukholmassa.
VR
Lataa
Ensimmäinen VR:n vihreä juna Tukholmassa.
Ensimmäinen VR:n vihreä juna Tukholmassa.
VR
Lataa

Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2023 kyydissämme tehtiin 15,1 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa ja kuljetimme rautateitse 23,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 224,1 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 9 100 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj

VR ja ilmastojärjestö Protect Our Winters yhteistyöhön edistämään kestävää liikkumista2.10.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

VR ja ilmastojärjestö Protect Our Winters (POW) Finland aloittavat strategisen yhteistyön kestävän matkailun edistämiseksi. Ilmastokriisin torjuminen vaatii sekä yhteiskunnallisia päätöksiä että myös muutoksia kansalaisten matkailutottumuksiin. VR:n ja POW:n yhteistyön tarkoituksena on tukea kansalaisten ja yhteisöjen muutosta kohti kestävämpiä matkustusvalintoja.

VR keskittyy ydinliiketoimintaansa - suunnittelee luopuvansa asemien ravintolaliiketoiminnasta3.9.2024 09:45:30 EEST | Tiedote

Strategiansa mukaisesti VR keskittyy ydinliiketoimintoihinsa matkustaja- ja tavaraliikenteeseen ja suunnittelee luopuvansa asemien ravintolaliiketoiminnasta. Muutosneuvottelut käynnistyvät ravintolapalveluista vastaavassa tytäryhtiö Avecrassa, koskien kahdeksaa Avecran kivijalkaravintolaa. Suunnitellulla muutoksella ei ole vaikutusta junien ravintolapalveluihin eikä junahenkilökuntaan. Muutosneuvotteluiden arvioidaan johtavan enintään 75 työtehtävän vähenemiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye