Business Finland

Suomen matkailu jäljessä muista Pohjoismaista – ero kasvaa entisestään

Jaa

Vuoden 2024 ensimmäinen vuosipuolisko osoittaa, että Suomen matkailu on vahvassa kasvussa, mutta siitä huolimatta Suomen matkailu ei ole elpynyt muiden Pohjoismaiden tapaan. Ero muihin Pohjoismaihin kasvaa entisestään.

Ulkomaisten yöpymisten kasvuvauhti Pohjoismaissa (tammikuu-kesäkuu 2024 verrattuna 2019).
Ulkomaisten yöpymisten kasvuvauhti Pohjoismaissa (tammikuu-kesäkuu 2024 verrattuna 2019). Kuva: Visit Finland

Vaikka Suomeen suuntautuva matkailu on elpymässä kriisien jälkeen, Suomi on edelleen jäljessä muista Pohjoismaista ja ero on kasvanut entisestään. Kun Euroopan maat ovat jo ylittäneet vuoden 2019 luvut, Suomessa matkailun elpyminen on edennyt hitaammin. Esim. Tanskassa panostetaan matkailuun nyt aikaisempaa enemmän, tavoitteena kehittää erityisesti pienten kaupunkien ja maaseudun matkailua. 

– Vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla Suomen osuus ulkomaisten matkailijoiden yöpymisistä oli 14 prosenttia Pohjoismaissa, mikä on edelleen alle kriisejä edeltäneen tason. Suomi oli ainoa Pohjoismaa, joka ei vielä saavuttanut vuoden 2019 lukuja, johtuen Aasian lentomatkailun hitaasta palautumisesta ja venäläismatkailijoiden puuttumisesta, Visit Finlandin asiantuntija Katarina Wakonen kertoo. 

Suomen matkailumaakuva on monipuolistunut merkittävästi viime vuosina. Matkailua on markkinoitu yhä enemmän aktiviteettien, elämysten ja kokemusten kautta, mikä on laajentanut Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten matkailijoiden silmissä. Suomalaiset luontokohteet ovat yhä suosituin syy matkustaa Suomeen, mutta myös kaupunkikokemukset ja kulttuurielämykset keräävät yhä enemmän huomiota.  

– Visit Finlandin rahoituksen leikkaukset tulevat valitettavasti juuri silloin, kun matkailuala tarvitsee entistä enemmän tukea ja näkyvyyttä kansainvälisillä markkinoilla. Rahoitusvaje estää Suomea saavuttamasta täyttä potentiaaliaan matkailukohteena, ja se tulee vaikuttamaan koko matkailutoimialaan. Tarvitsemme vahvaa ja johdonmukaista markkinointia, jotta voimme kilpailla muiden Pohjoismaiden kanssa ja houkutella matkailijoita, Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari kommentoi. 

Matkailijoiden profiili ja tottumukset 

Ulkomaiset matkailijat tekivät Suomeen ensimmäisellä vuosipuoliskolla yhteensä 2,3 miljoonaa matkaa ja käyttivät 1,8 miljardia* euroa rahaa. Alkuvuoden luvut kertovat myös matkailijoiden tottumuksista ja kulutuksesta. Alkuvuonna tehdyistä matkoista 69 % oli vapaa-ajan matkoja ja 31 % työmatkailijoita. Vapaa-ajan matkailijat käyttivät Suomessa keskimäärin 871 euroa matkaa kohden, ja päiväkohtainen kulutus oli 142 euroa.  Eniten rahaa Suomeen toivat saksalaiset, ranskalaiset ja yhdysvaltalaiset vapaa-ajan matkailijat.  

– Matkat varattiin tyypillisesti kolme kuukautta etukäteen, ja keskimääräinen viipymä oli viisi päivää. Erityisen pitkiä vierailuja tekivät ranskalaiset, hollantilaiset, yhdysvaltalaiset ja sveitsiläiset matkailijat, jotka viipyivät Suomessa 6–7 päivää, Wakonen jatkaa. 

Matkailun elpyminen ja monipuolistuminen antavat lupaavia merkkejä, mutta Suomen matkailualalla on edessään myös haasteita. Tulevat vuodet ovat ratkaisevia Suomen matkailun kehitykselle ja kilpailukyvylle.  

*Ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttö Suomessa muodostuu majoituksesta, ravintoloista ja kahviloista, polttoaineesta, liikkumisesta, kulttuurista, urheilusta ja virkistyksestä sekä ostoksista ja muista menoista. Rahankäyttöön ei sisälly meno- ja paluumatkan lento- ja laivalippuihin käytettyä rahaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ulkomaisten matkustajien rahankäyttö tammikuu-kesäkuu 2024.
Ulkomaisten matkustajien rahankäyttö tammikuu-kesäkuu 2024.
Kuva: Visit Finland
Lataa
Ulkomaisten yöpymisten kasvuvauhti Pohjoismaissa (tammikuu-kesäkuu 2024 verrattuna 2019).
Ulkomaisten yöpymisten kasvuvauhti Pohjoismaissa (tammikuu-kesäkuu 2024 verrattuna 2019).
Kuva: Visit Finland
Lataa

Linkit

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi www.visitfinland.com

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Business Finland

Business Finlandin rooli kasvun vauhdittajana laajenemassa suurten puhtaiden teollisten investointien tukiohjelmien myötä18.9.2024 08:00:02 EEST | Tiedote

Petteri Orpon hallituksen ilmastopolitiikan yhtenä painopisteenä on päästöjä vähentävien ja hiiltä talteen ottavien ratkaisujen kiihtyvä kehitys teollisuudessa ja energiantuotannossa. Työ- ja elinkeinoministeriö ja valtiovarainministeriö valmistelevat lainsäädäntöä, jolla otettaisiin käyttöön investointiavustus ja verohyvitys suurille puhtaille teollisille investoinneille. Business Finland vastaisi tukiohjelmien hallinnoinnista eli esimerkiksi tuen myöntämisestä ja sen käytön seurannasta.

Suomen täytyy pitää kiinni kansainvälisistä osaajistaan26.8.2024 08:37:51 EEST | Tiedote

Työperäisen maahanmuuton ja siihen liittyvän työnhakuaikasäännön ympärillä käytävä vilkas keskustelu on herättänyt huolta kansainvälisten osaajien asemasta Suomessa. Work in Finlandin johtaja Laura Lindeman painottaa, että Suomen on vahvistettava sitoutumistaan ulkomaisiin työntekijöihin ja huolehdittava siitä, että he kokevat olonsa tervetulleiksi ja turvatuiksi myös taloudellisesti epävarmoina aikoina.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye