Kela valitsi Goforen kumppanikseen toteuttamaan yhden hakemuksen mallia
Kela edistää yhden hakemuksen mallia hallitusohjelman aikataulun mukaisesti. Kela valitsi kilpailutuksen kautta toteutuskumppaniksi Gofore Oyj:n. Tavoitteena on, että asiakas voi hakea jatkossa useita eri etuuksia helposti samalla hakemuksella.
Kela toteuttaa yhden hakemuksen mallin valmiiden ohjelmistojen avulla. Hankinta käynnistyi keväällä 2024, ja tarjousten perusteella Kela valitsi kumppaniksi Gofore Oyj:n. Hankintatapana on ollut kilpailullinen neuvottelumenettely.
Yhden hakemuksen malli on kirjattu Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan. Käytännössä malli tarkoittaa, että asiakas voi hakea jatkossa useita eri etuuksia helposti samalla hakemuksella.
– Yhden hakemuksen toimintatapa on yksi tärkeä askel yhä asiakaslähtöisempien, asiointia sujuvoittavien palvelujen kehittämisessä, Kelan palvelujohtaja Sari Hänninen kertoo.
– Kesään 2025 mennessä tavoitteena on saada yhden hakemuksen palvelu käyttöön ensimmäiseksi työttömyystuen asiakkaille. Palveluun tulee ensivaiheessa mukaan myös kartoitus asumistuen tarpeesta, kertoo Kelan ohjelmajohtaja Miikka Saarteinen.
Palvelua on tarkoitus laajentaa asteittain koskemaan muitakin etuuksia. Tavoitteena on, että asiakas voi yhden hakemuksen palvelussa hakea samalla asiointikerralla useita etuuksia.
Hakemisen taustalla hyödynnetään asiakkaasta Kelassa olevaa ja muilta viranomaisilta saatavaa tietoa. Asiakkaalta kysytään vain välttämättömät tiedot, joita Kela ei saa muualta.
Yhden hakemuksen mallin kehittämistyö on osa Kelan strategista Eepos-kehittämisohjelmaa.
Lisätiedot
Ohjelmajohtaja Miikka Saarteinen, Kela. Haastattelupyynnöt Kelan viestinnän kautta:
Kelan mediapuhelin (arkisin klo 9–16), puh. 020 634 7745
viestinta@kela.fi
Avainsanat
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA beviljar välfärdsområdena finansiering för utvecklingen av tjänster för barn och unga med utvecklingsneurologisk funktionsnedsättning – ansökningstiden börjar 13.1.20257.1.2025 10:15:00 EET | Pressmeddelande
FPA utlyser 13.1.2025 finansiering för utveckling av stöd, tjänster och rehabilitering för barn och unga med utvecklingsneurologisk funktionsnedsättning. Utlysningen riktar sig till välfärdsområdena och Helsingfors stad. Sammanlagt delas cirka 2,2 miljoner euro ut. Ansökningstiden går ut 14.2.2025.
Kela myöntää hyvinvointialueille rahoitusta neurokirjon lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseen – haku aukeaa 13.1.20257.1.2025 10:15:00 EET | Tiedote
Kela avaa 13.1.2025 rahoitushaun hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille neurokirjon lasten ja nuorten tuen, palvelujen ja kuntoutuksen kehittämiseksi. Jaossa on yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa. Haku päättyy 14.2.2025.
Forskningsfinansiering från FPA kan sökas 7.1–23.2.20257.1.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Ansökningstiden för FPA:s riktade forskningsfinansiering är 7.1–23.2.2025. I år kan man ansöka om finansiering för forskning som gäller fem olika teman. Besluten fattas i maj och offentliggörs i juni.
Kelan tutkimusrahoitusta voi hakea 7.1.–23.2.20257.1.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Kelan kohdennetun tutkimusrahoituksen hakuaika on 7.1.-23.2.2025. Tänä vuonna rahoitusta voi hakea viiden eri aiheen tutkimukseen. Päätökset tutkimusrahoituksesta tehdään toukokuussa ja julkistetaan kesäkuussa.
Serviceproducenterna för FPA-taxi fortsätter 2025–20263.1.2025 10:26:23 EET | Pressmeddelande
De serviceproducenter som sköter FPA-ersatta taxiresor fortsätter att tillhandahålla taxitjänster till utgången av år 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme