Osuuskunta KPY

KPY-konsernin puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2024: Konsernin tulos parani alkuvuonna, työ kannattavuuden parantamiseksi jatkuu

Jaa

KPY-konsernin käyttökate ja liiketulos vahvistuivat tammi-kesäkuussa 2024 edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. 

Tytäryhtiöistä Novapolis jatkoi alkuvuonna vahvaa tuloskuntoa erinomaisen tilikauden jälkeen: Novapoliksen kannattavuus ja käyttöaste pysyivät korkealla tasolla myös ensimmäisen puolivuosijakson aikana.  Enfon IT-palveluliiketoiminnan kannattavuus parani odotusten mukaisesti. Myös konsultointitoimintaan keskittyvä Enfon tytäryhtiö Epical paransi kannattavuuttaan, mutta tulos oli edelleen tappiollinen. Epicalia ja sen kulurakennetta on uudistettu merkittävästi kevään 2024 aikana. Positiivisen vaikutuksen odotetaan näkyvän tulevilla raportointikausilla.

Voimatelin sähköverkkoliiketoiminnan kauppa Elveralle vahvistui maaliskuussa. Kaupan myötä Voimatel uudisti strategiansa ja tulee keskittymään tietoverkkoliiketoimintaan, joka on ollut kannattavaa jo pitkään. Voimatelin tuloskuntoa heikentää sähköverkkoliiketoiminnan heikko tulos alkuvuodelta ennen sähköverkkoliiketoiminnan siirtymistä uudelle omistajalle. 

”Olemme jatkaneet toiminnan tehokkuuden tarkastelua kaikissa tytäryhtiöissämme. Painopiste on ollut Voimatelin, Enfon ja Epicalin liiketoimintojen kehittämisessä ja kannattavuuden parantamisessa. Liiketoimintamme kehittyy oikeaan suuntaan, mutta kehityksen vauhti ei ole vielä toivotulla tasolla. Työ kannattavuuden parantamiseksi jatkuu,” KPY-konsernin toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen toteaa.  

Enfon liiketulos kehittyi oikeaan suuntaan, Novapolis jatkoi vahvasti 

KPY-konsernin alkuvuoden 2024 liikevaihto laski vertailukauteen nähden 8,2 prosenttia ollen 109,3 (119,1) miljoonaa euroa. KPY:n liiketulos parani katsauskaudella -0,2 (-1,5) miljoonaan euroon. Katsauskauden tai vertailukauden liiketulos ei sisällä yritysjärjestelyiden myyntivoittoja tai -tappioita eikä omaisuuden kertaluonteisia arvonalennuksia. Omaisuuden kertaluonteisia myyntivoittoja katsauskauden liiketulos sisältää 0,4 (0,0) miljoonaa euroa. Oikaistu liiketulos ilman yritysjärjestelyiden myyntivoittoja/-tappioita sekä kertaluonteisia omaisuuden arvonalennuksia ja myyntivoittoja oli -0,6 (-1,5) miljoonaa euroa. Oikaisematon sekä oikaistu liiketulos molemmat parantuivat vertailukaudesta.  

Novapolis onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan 14,3 (13,6) miljoonaan euroon. Liikevaihtoa kasvattivat vertailukautta suuremmat vuokra- ja palveluliiketoiminnan tuotot. Novapoliksen liiketulos laski hieman ollen 4,9 (5,2) miljoonaa euroa. Käyttöaste pysyi hyvällä, keskimäärin noin 95 prosentin tasolla. Novapoliksen liiketulos ei sisällä yritysjärjestelyihin liittyviä myyntivoittoja/-tappioita, omaisuuden arvonalennuksia tai omaisuuden kertaluonteisia myyntituottoja. 

Voimatelin liikevaihto luontaisesti laski sähköverkkoliiketoiminnan myynnin myötä ja oli 46,9 (55,9) miljoonaa euroa. Voimatelin liiketulos oli -2,4 (-2,5) miljoonaa euroa. Sähköverkkoliiketoiminnan vaikutus Voimatelin katsauskauden liiketulokseen oli -2,2 (-2,6) miljoonaa euroa. Tietoverkkojen liikevoitto katsauskaudella toteutui odotusten mukaisesti ja oli -0,5 (0,0) miljoonaa euroa. Katsauskauden tai vertailukauden liiketulos eivät sisällä oikaistavia yritysjärjestelyiden myyntivoittoja tai -tappioita, omaisuuden arvonalennuksia tai omaisuuden kertaluonteisia myyntivoittoja. 

Enfon liikevaihto kokonaisuudessaan supistui hieman ollen 49,2 (50,6) miljoonaa euroa. Enfon IT-palveluliiketoiminnan liikevaihto kasvoi, kun taas Epical-brändillä toimiva konsultointiliiketoiminnan liikevaihto laski vertailukaudesta. Enfo-konsernin liiketulos parantui kuitenkin merkittävästi edellisvuodesta ollen -0,8 (-2,3) miljoonaa euroa. Katsauskauden tai vertailukauden liiketulos eivät sisällä oikaistavia yritysjärjestelyiden myyntivoittoja tai -tappioita, omaisuuden arvonalennuksia tai omaisuuden kertaluonteisia myyntivoittoja. Enfo-konsernin liiketuloksesta Epicalin eli konsultointiliiketoiminnan osuus oli -1,5 (-2,8) miljoonaa euroa ja IT-palveluliiketoiminnan osuus 1,2 (0,5) miljoonaa euroa. Loppuosa liiketuloksesta eli noin -0,5 (0,0) miljoonaa euroa on koko konsernia koskevaa kulua, jota ei ole kohdistettu liiketoiminnoille.  Liiketuloksen paranemiseen vaikutti sekä liiketoimintojen kannattavuuden kohentuminen että suunnitelman mukaisten poistojen pienentyminen edellisvuoteen verrattuna. Enfo-konsernin poistot katsauskaudella olivat noin 0,6 (1,5) miljoonaa euroa. Poistot pienenivät useiden liikearvojen tultua poistettua loppuun. 

Näkymät vuodelle 2024 

KPY keskittyy vuonna 2024 Novapoliksen kehittämiseen ja vahvan tuloskunnon säilyttämiseen sekä Enfon, Epicalin ja Voimatelin liiketoimintojen ja tuloksentekokokyvyn vahvistamiseen. KPY-konsernin kassavirtaodotukset kohdistuvat vielä vuonna 2024 omistusyhtiöistä lähinnä Novapolikseen.

Novapoliksen uskotaan säilyttävän kannattavuustasonsa ja osingonmaksukykynsä lähes edellisen vuoden tasolla vuoden 2024 ajan, vaikka käyttöasteen odotetaan vuoden aikana hieman heikentyvän valtio-omisteisten asiakkaiden keskittäessä toimintojaan valtion omistamiin tiloihin.  

Voimatelin tuloskuntoa heikentää vielä vuonna 2024 sähköverkkoliiketoiminnan heikko tulos tammi-maaliskuulta 2024 ennen sähköverkkoliiketoiminnan siirtymistä uudelle omistajalle. Lisäksi tuloskunnon vahvistaminen edellyttää yhtiön kulujen sopeuttamista tietoverkkoliiketoiminnan tarpeisiin.  

Vuoden 2024 odotetaan edelleen olevan haastava Enfo-konsernille. Haasteet kohdistuvat erityisesti Enfon tytäryhtiö Epical Swedenin konsulttiliiketoimintaan Ruotsissa, jossa on käynnissä toimenpiteet kannattavuuden palauttamiseksi. Enfon IT-palveluliiketoiminnan näkymät ovat vakaat ja kannattavuuden odotetaan pysyvän vähintään edellisvuoden tasolla. 

Uusien vähemmistöomistusten osalta Momentum-strategian toteuttaminen on alkuvaiheessa, ja vähemmistöomistuksia koskevat odotukset kohdistuvat pidemmälle tulevaisuuteen. 

Tämä tiedote on tiivistelmä KPY-konsernin puolivuosikatsauksesta 2024. Katsaus on kokonaisuudessaan tämän lehdistötiedotteen liitteenä ja saatavilla verkkosivuillamme osoitteessa https://www.kpy.fi/sijoittajalle/vuosi-ja-osavuosikatsaukset 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Osuuskunta KPY:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen
Osuuskunta KPY:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen
Lataa
Osuuskunta KPY:n talousjohtaja Jenni Ahava
Osuuskunta KPY:n talousjohtaja Jenni Ahava
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

140-vuotias KPY on arvopohjainen osuuskunta, jonka omistaa Osuuskunta KPY:n osuudenomistajien muodostama yhteisö.

Haluamme luoda elinvoimaa omaa toimintaamme laajemmin sijoittamalla arvopohjaamme sopiviin, toimintansa käynnistys- ja alkuvaiheen ohittaneisiin kannattavan kasvun yhtiöihin sekä kehittämällä modernia työpäiväkokemusta edistäviä toimitilakiinteistöjämme ja palveluitamme.

Visionamme vuoteen 2026 on olla liike-elämän ekosysteemi, joka on yksi Suomen arvostetuimmista menestyjien kasvuympäristöistä. Tätä visiota toteutamme sekä omistamalla aiempaa monipuolisemmin kiinnostavia yhtiöitä (Momentum-strategia) että luomalla ekosysteemejä ja yhteisöjä, jotka houkuttelevat osaajia ja luovat edellytyksiä yritysten kasvulle (Nova-strategia). Katsomme, että Momentum ja Nova -strategialinjamme täydentävät ja tukevat luontevasti toinen toisiaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta KPY

Tietokeskus ja Enfo yhdistyvät – kaupan myötä syntyy suurin kotimainen IT-alan toimija31.10.2024 12:21:00 EET | Tiedote

Osuuskunta KPY (”KPY”) ja IT-palveluyhtiö Tietokeskus Finland Oy (”Tietokeskus”) ovat allekirjoittaneet 29.10.2024 sopimuksen, jonka mukaisesti Tietokeskus hankkii KPY:n tytäryhtiön Enfo Oy:n koko osakekannan. Järjestelyn yhteydessä KPY on sitoutunut ostamaan Enfon konsultointiliiketoiminnan, eli Epical-yhtiöiden osakekannan. KPY jatkaa Epicalin enemmistöomistajana ja tarjoaa myös muille Enfon nykyisille osakkeenomistajille mahdollisuuden sijoittaa Epicaliin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye