Sale Karjalohjan uudistus on käynnistynyt
Uudistuksessa myymälä saa modernimman Sale - värimaailman ja tuotevalikoimaa muutetaan useassa tuoteryhmässä vastaamaan paremmin asiakkaiden toiveisiin.

– Sale Karjalohjan uudistuksessa palveluvalikoimiin tulee muun muassa takeaway-kahvipiste sekä jatkossa myymälästä voi ostaa myös herkullisia paistopisteen tuotteita. Muun muassa juomavalikoima kasvaa huomattavasti, ja muissakin tuoteryhmissä saamme lisättyä tuotevalikoimaamme asiakkaiden toiveet huomioiden, kertoo Salen myymäläpäällikkö Anne-Mari Kujala.
Samassa yhteydessä kiinteistötekniikkaa uusitaan niin, että töiden valmistuttua Sale Karjalohja tulee olemaan ylläpidon osalta päästötön. Vanhat kylmälaitteet vaihdetaan uusiin, ovellisiin hiilidioksidikylmälaitoksiin ja kiinteistön lämmityksessä hyödynnetään päästötöntä hukkalämmön talteenottoa. Valaistusta ja ilmanvaihtoa päivitetään energiatehokkaiksi.
– Kiinteistötekniset uudistukset tukevat osaltaan S-ryhmän Net Zero -hanketta, mikä tarkoittaa ilmastopäästöjen vähentämistä nettonollaan sekä oman toiminnan että arvoketjun osalta vuoteen 2050 mennessä, kertoo SSO:n liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola.
– Tätä uudistusta on toivottu niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin toimesta ja odotamme innolla, että saamme tarjota asiakkaillemme pian entistä paremman Salen, sanoo Sale ryhmäpäällikkö Joni Toivonen tyytyväisenä.
Talotekniikan uudistusten vuoksi myymälä sulkeutuu 20.9. ja uudistetun Salen avajaisia päästään viettämään viimeistään viikolla 43. Taustatilojen uudistukset jatkuvat marraskuun loppuun asti, mutta ne eivät vaikuta myymälän aukioloon.
Lisätietoja: SSO:n liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola p. 050 466 8252, Sale ryhmäpäällikkö Joni Toivonen p. 044 770 5452
Avainsanat
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 72 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Uudistunut Sale Toija avataan lauantaina 12.4.7.4.2025 10:06:44 EEST | Tiedote
Uudistuksen myötä myymälän tuotevalikoimaa saatiin myös kasvatettua ja kehitettyä vastaamaan paremmin asiakkaiden toiveisiin. Myymälämiljöö muuttui uuden, raikkaan Sale-konseptin mukaiseksi ja palveluvalikoima sai odotettuja lisäyksiä.
Invigningen av förnyade Sale Dalsbruk firas lördag 22.3 kl. 1018.3.2025 10:53:33 EET | Pressmeddelande
Butikens utseende fick en efterlängtad uppdatering i en förnyelse som genomfördes med snabb tidtabell. Samtidigt utvidgades produktutbudet i enlighet med kundernas önskemål.
Uudistuneen Sale Taalintehtaan avajaisia vietetään lauantaina 22.3. klo 1018.3.2025 10:53:33 EET | Tiedote
Ripeässä aikataulussa valmistuneessa uudistuksessa myymälän yleisilme sai odotetun päivityksen ja muun muassa tuotevalikoimaa kasvatettiin asiakkaiden toiveet huomioiden.
Sale Toijan myymäläuudistus alkaa viikolla 1417.3.2025 10:29:04 EET | Tiedote
Myymälän palveluvalikoima monipuolistuu ja yleisilme päivitetään uusimman Sale-konseptin mukaiseksi. Myös tuotevalikoimassa tapahtuu asiakkaiden toivomia muutoksia, jotka näkyvät muun muassa valikoiman kasvuna.
Original Sokos Hotel Rikala – jo 40 vuotta asiakkaiden onnellistamista Salon sydämessä6.3.2025 10:35:21 EET | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n Original Sokos Hotel Rikala viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan. Tunnelmallisesta maisemasta Salonjoen kupeesta löytyvä hotelli palvelee niin liikematkalaisia kuin lomailijoitakin tavoitteenaan onnistunut ja mieleen jäävä asiakaskokemus. Juhlavuonna on luvassa erilaisia tapahtumia, asiakkaiden ilahduttamisia ja mukavia hetkiä lämminhenkisessä keskustahotellissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme