EHYT

Alkoholin kotiinkuljetuksen salliminen lisää turvattomuutta kodeissa

Jaa

Hallituksen esitys alkoholin kotiinkuljetuksen sallimisesta herättää vakavia huolia lisääntyvistä sosiaalisista, terveydellisistä ja yhteiskunnallisista haitoista. Esitys sallisi alkoholijuomien verkkokaupan sekä muut jakeluun ja noutoon perustuvat vähittäismyyntikonseptit, kuten alkoholijuomien toimituksen. Esitys sisältää lukuisia ongelmia, jotka uhkaavat lisätä alkoholin aiheuttamia haittoja sekä käyttäjälle itselleen, läheisille ja yhteiskunnalle. Järjestöt ovat huolissaan erityisesti lasten, nuorten ja lähisuhdeväkivallan uhassa elävien tilanteesta.

Hallituksen esitys alkoholin verkkokaupan ja kotiinkuljetuksen sallimisesta uhkaa lisätä alkoholin aiheuttamia sosiaalisia, terveydellisiä ja yhteiskunnallisia haittoja. Alkoholin kotiinkuljetus altistaa lisääntyville haitoille erityisesti päihteitä ongelmallisesti käyttävät sekä heidän läheisensä.  

Päihdeongelmiin kytkeytyvän eriarvoisuuden kasvun ohella uhkana on alkoholin riskikulutuksen ja sen myötä haittojen lisääntyminen laajemmin väestössä. Tutkimuksissa on johdonmukaisesti havaittu, että kotiinkuljetus lisää alkoholin kulutusta ja on yhteydessä humalahakuiseen alkoholinkulutukseen sekä juomistilanteiden pitkittymiseen.

Lapset ja nuoret jäävät sijaiskärsijöiksi 

Suomessa on noin 89 000 lasta, jonka vanhemmista vähintään toisella on rekisteritietojen mukaan ollut vakava, hoitoa vaatinut päihdeongelma ennen lapsen täysi-ikäisyyttä. Luku vastaa peräti 8,7 prosenttia kaikista alaikäisistä lapsista. Suurimmalla osalla vanhemmista taustalla on alkoholiongelma.

"On todennäköistä, että lapsia, jotka elävät vanhemman päihdeongelman varjossa, on todellisuudessa enemmän kuin mitä rekisteritiedoista käy ilmi. Näiden lasten kannalta alkoholin kotiinkuljetuksen helpottaminen on vastuutonta ja heikentää heidän hyvinvointiansa ja turvallisuuttansa entisestään", toteaa EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.   

Rekisteritietojen avulla voidaan tunnistaa vain vakavimmat tapaukset sekä ne henkilöt, jotka ovat hakeutuneet hoitoon ja saaneet sitä. Eri maiden arvioiden mukaan vanhempiensa alkoholiongelmista kärsivien lasten määrä vaihtelee 19 prosentista 32 prosenttiin. Esimerkiksi Ruotsissa osuus on arviolta noin 20 prosenttia.

Usein ajatellaan, että haittoja syntyy vain perheille, joissa on alkoholin suurkuluttajia. Vanhempien alkoholinkäytöstä kärsiviä lapsia on myös työssäkäyvissä perheissä, joista alkoholinkäyttöön liittyviä ongelmia ei heti ulospäin huomaa. Alkoholin kotiinkuljetus uhkaa jättää nämä lapset vahvemmin näkymättömiin.

Alkoholin kulutus siirtyy vahvemmin koteihin

Vanhempien alkoholinkäyttö lisää lapsen riskiä kohdata väkivaltaa kotona, mikä altistaa lapsen kehitystä vaarantavalle fyysiselle ja emotionaaliselle laiminlyönnille. Sekä väkivallan todistajana että kokijana olo on lapselle vahingollista. 

Viranomaisten tietoon vuonna 2022 tulleista perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreista 2 865 oli alaikäisiä lapsia. Perheväkivallalle altistuu huomattavasti suurempi määrä lapsia kuin mitä rikosuhritilastot kertovat. Alaikäisen lapsen altistaminen väkivallalle ei vielä ole Suomessa rikos, eikä tapauksista siten tehdä rikosilmoitusta. 

"Oman vanhemman päihtymys huolestuttaa, pelottaa tai ahdistaa lasta lähes aina. Alkoholin vaikutuksen alaisena vanhempi voi menettää kykynsä hallita käyttäytymistään ja toimia arvaamattomasti ja aggressiivisesti. Itseen tai perheenjäseniin kohdistuvan väkivallan pelossa eläminen on vakava riski lapsen fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kehitykselle", painottaa Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä.

Palvelut ovat kriisissä, mutta alkoholin saatavuutta lisätään

Päihdepalvelut ovat merkittävien leikkaustoimien kohteena. Osana säästötoimia useat hyvinvointialueet ovat supistaneet rajusti päihdekuntoutukseen tarjottavien maksusitoumusten määrää, mutta korvaavia palveluita ei olla tarjoamassa hyvinvointialueiden omana tuotantona. Samaan aikaan järjestölähtöisestä päihdehaittojen ennaltaehkäisystä ollaan myös supistamassa. Kokonaisuudessaan sote-järjestöjen avustuksista hallitus suunnittelee leikkaavansa kolmasosan.

Lastensuojelun resurssitilanne on jo ennestään huolestuttava, eikä se kestä alkoholin lisäämää kuormitusta. Vuonna 2023 lastensuojeluilmoitus tehtiin 110 269 lapsesta, mikä on yli 10 prosenttia kaikista lapsista. Tämä on 11 prosentin kasvu edelliseen vuoteen verrattuna.

"Kotiinkuljetuksessa ei voida mitenkään varmistaa, ettei alkoholi päädy alaikäiselle saati sälyttää kotona haavoittuvassa asemassa olevien lasten hyvinvoinnin turvaamista yksittäiselle ruokalähetille. Mitkä edellytykset hänellä voisi olla arvioida esimerkiksi lastensuojeluilmoituksen tarvetta pakettia oven ulkopuolelle jättäessään?” huomauttaa A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki.

Esityksessä pyritään siirtämään vastuu muun muassa päihtymys- ja ikärajavalvonnan toteuttamisesta yksittäisille läheteille. Siitäkin huolimatta, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2024 Alkoholipoliittiset mielipiteet -kyselyssä 75 prosenttia vastaajista ei luottanut lainkaan tai luotti vain melko vähän ikärajavalvonnan tai päihtymyksen valvonnan tehokkuuteen. Näin suuren vastuun vierittäminen yksittäisille läheteille ei ole miltään osin toimivaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toiminnanjohtaja Juha Mikkonen
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
p. 050 527 4780
juha.mikkonen@ehyt.fi

Pääsihteeri Riitta Särkelä
Ensi- ja turvakotien liitto
p. 050 636 63
riitta.sarkela@etkl.fi

Toimitusjohtaja Hannu Jouhki
A-klinikkasäätiö
p. 040 669 0519
hannu.jouhki@a-klinikkasaatio.fi

Liitteet

Linkit

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö. ehyt.fi

A-klinikkasäätiö on addiktioiden asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihde- ja riippuvuushaittoja. A-klinikkasäätiö rakentaa inhimillisempää yhteiskuntaa ja keskittyy toiminnassaan etenkin kohtaavaan työhön, verkkoauttamiseen ja addiktiotutkimukseen. a-klinikkasaatio.fi

Ensi ja turvakotien liitto Ensi ja turvakotien liitto ry on kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on turvata lapsen oikeus suotuisiin kasvuolosuhteisiin ja turvalliseen kehitykseen, tukea vanhemmuutta ja perhettä sekä ehkäistä perheväkivaltaa. Tavoite on, että jokainen on turvassa. ensijaturvakotienliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry vetoaa päättäjiin: Päihteiden saatavuutta lisättäessä ei tule leikata ehkäisevästä päihdetyöstä18.12.2024 08:13:00 EET | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on syvästi huolissaan siitä, että samaan aikaan kun päihteiden saatavuutta lisätään, ehkäisevän päihdetyön resursseja vähennetään merkittävästi. Kehitys heikentää mahdollisuuksia puuttua kasvaviin päihdehaittoihin ja vaarantaa valtakunnallisen, alueellisen ja paikallisen työn jatkumisen.

Sähköpotkulaudoille esitetty promilleraja vähentäisi tehokkaasti onnettomuuksia18.11.2024 08:13:00 EET | Tiedote

Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan sähköpotkulautojen ja moottorilla varustettujen polkupyörien kuljettamiseen 0,5 promillen rajaa. Tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta ja vähentää onnettomuuksia. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry pitää ehdotusta erittäin kannatettavana, sillä merkittävässä osassa sähköpotkulautatapaturmia taustalla on kuljettajan päihtymys.

Selvitys: Nuoret haluaisivat vähentää sosiaalisen median käyttöä ja digipelaamista6.11.2024 09:05:00 EET | Tiedote

Nuoret haluaisivat vähentää sosiaalisen median käyttöä ja digipelaamista, käy ilmi Ehkäisevä Päihdetyö EHYT ry:n teettämästä Nuorten kulttuuri ja päihteet -selvityksestä. Suurin osa kyselyyn vastanneista kertoi yrittäneensä jo vähentää somettamista tai pelaamista, mutta monet raportoivat kokeilun epäonnistuneen. Vain kolmasosalla alaikäisistä vastaajista on kotona säännöt puhelimen käytölle.

Esitys alkoholijuomien kotiinkuljetuksesta uhkaa kansanterveyttä ja lasten hyvinvointia11.10.2024 08:30:38 EEST | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on erittäin huolissaan hallituksen lakiesityksestä (10.10.2024), joka mahdollistaisi alkoholijuomien kotiinkuljetuksen ja verkkokaupan Suomessa. EHYT katsoo lakimuutoksen lisäävän alkoholin saatavuutta ja päihdehaittoja. Kansanterveystoimijoiden lisäksi valtioneuvoston alainen lainsäädännön arviointineuvosto on kiinnittänyt huomiota siihen, että esitysluonnos sivuuttaa perustuslain 19. pykälän 3 momentin, jonka mukaan julkisella vallalla on velvollisuus edistää väestön terveyttä sekä turvata lasten hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. EHYT katsoo, että hallituksen esitys ei toteuta näitä perustuslaillisia tavoitteita, vaan on vaarassa lisätä sote-palveluiden kuormitusta, heikentää suomalaisten terveyttä ja työkykyä sekä merkittävällä tavalla vaarantaa lasten hyvinvointia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye