Jenni Yppärilältä tilattu teos julkistettiin Pispalan koululla Tampereella
Tampereen taidemuseo on tilannut taideteoksen kuvataiteilija Jenni Yppärilältä. Pispala-niminen teos julkistettiin Pispalan koululla 29.8.2024.
Pispalan koulun portaikkoon ripustettu kolmiulotteinen teos on yksityiskohtainen kuvaus pispalalaisesta katumaisemasta, joka kuvanveiston ja maalaustaiteen keinoin tiivistää taiteilijan tulkinnan Pispalan hengestä, historiasta ja nykyhetkestä. Suurikokoisessa, noin kahden metrin mittaisessa teoksessa puusta ja mdf-levystä rakennetut, kaiverretut ja pikkutarkasti maalatut pispalalaiset rakennukset sulautuvat toisiinsa urbaaniksi, ajallisesti kerrostuneeksi maisemaksi.
Teoksessa korostuvat paikallisuus ja yhteisöllisyys, pispalalaisuus ja siihen liittyvät erityispiirteet. Teoksessa on kuvattu neljä pispalalaista rakennusta, jotka taiteilija on jäljentänyt teokseensa jokaista yksityiskohtaa myöten. Yppärilän työskentelytapaan kuuluu kaduilla kulkeminen ja valokuvaaminen. Intuitiivisesti Mäkikadulta, Pispalan valtatieltä, Tahmelan viertotieltä ja Rinnekadulta valitut rakennukset huokuvat pispalalaista henkeä ja rakennusperintöä. Kuka tahansa Pispalan kaduilla kulkeva voi tunnistaa teoksen rakennukset.
Teoksen tilaaminen tuli ajankohtaiseksi, kun Pispalan koulu peruskorjattiin ja koulun seinille ryhdyttiin sijoittamaan taidetta kaupungin kokoelmasta. Tampereen taidemuseo sijoittaa hallinnoimiaan Tampereen kaupungin kokoelman taideteoksia kaupungin yksiköihin. Myös Yppärilän teos liitetään uushankintana Tampereen kaupungin kokoelmiin. Teos tuo arvokkaan lisän kokoelmien Pispala-aiheisten teosten joukkoon.
Teoshankintaa valmisteli koulun ja taidemuseon henkilökunnasta koostuva valintatyöryhmä. Valintatyöryhmässä ovat taidemuseon henkilökunnan lisäksi olleet mukana koulun rehtori sekä koulun opettajien ja oppilaskunnan edustajat. Oppilaiden kädenjälki näkyy teoksen ylä- ja alaosissa sekä taustarakenteissa, mihin taiteilija on jäljentänyt lasten piirustuksia. Erityisesti ympäristöönsä suunniteltu teos ja hankkeen osallistavuus syventävät teoksen merkitystä yhteisölleen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanni LeimioamanuenssiTampereen taidemuseo
Puh:040 176 2206sanni.leimio@tampere.fiKuvat
Tampereen taidemuseo
Tampereen taidemuseo järjestää vaihtuvia näyttelyitä taiteen historian teemoista ja esittelee vanhoja mestareita sekä nykytaiteen tuoreimpia tekijöitä. Esille nostetaan niin paikallisia taiteilijoita kuin kansainvälisiäkin tekijöitä. Vuoden kohokohta on Vuoden nuoren taiteilijan julkistus ja palkintonäyttely. Pirkanmaan vastuumuseona taidemuseo tutkii paikallista taidehistoriaa ja tukee alueen toimijoita. Tampereen taidemuseo hallinnoi ja hoitaa Suomen toiseksi suurinta taidekokoelmaa, joka käsittää yli 15 000 teosta.
Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere
puh. 041 730 3104
tampereentaidemuseo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Tampereen taidemuseo järjestää seuraavan Taidevaltakunta-biennaalin 2026 Tampereella ja Pirkanmaalla17.12.2024 13:14:57 EET | Tiedote
Viimekesäinen Taidevaltakunta ’24 -biennaali Hämeenlinnassa saa jatkoa Tampereella kesällä 2026. Tulevan Taidevaltakunta ’26 -biennaalin teemana on Yhdessä, ja sen taiteilijahaku käynnistyy helmikuussa 2025. Tampereen taidemuseo järjestää biennaalin väistötiloissa yhteistyössä Hämeenlinnan taidemuseon, Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvan sekä usean pirkanmaalaisen kuvataidelaitoksen kanssa.
Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo julkistavat vuoden 2025 näyttelynsä – surrealismin ja muumien juhlaa6.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Tampereen taidemuseo juhlistaa kansainvälisen surrealistisen taiteen satavuotista historiaa Surrealismi – Jaettu uni -näyttelyllä. Vaikuttavaa mediataidetta nähdään maailmankuulun Marco Brambillan Heaven´s Gate -teoksen ja Hanna Haaslahden vuorovaikutteisen Esivanhemmat-näyttelyn myötä. Vuoden nuori taiteilija 2025 julkistetaan tammikuussa. Muumimuseo osallistuu Muumi 80 -juhlavuoteen museon ainutlaatuisesta Muumi-Talosta kertovalla näyttelyllä.
Kutsu Tampereen museoiden johtajien tarjoamalle aamiaiselle kuulemaan 2025 näyttelyistä31.10.2024 07:30:00 EET | Kutsu
Tervetuloa museonjohtajien tarjoamalle aamiaiselle Sara Hildénin taidemuseoon keskiviikkona 6.11.2024 klo 8.30–10. Aterioinnin lomassa kuullaan, mitä Tampereen museoissa nähdään vuonna 2025. Samalla kuullaan muista museoiden ajankohtaisista asioista.
Tampereen taidemuseon pitkäaikainen johtaja Anneli Ilmonen on menehtynyt25.10.2024 17:15:06 EEST | Tiedote
Tampereen taidemuseon aiempi johtaja Anneli Ilmonen (s. 1940) on menehtynyt Tampereella 24.10.2024. Anneli Ilmonen toimi Tampereen taidemuseon johtajana vuosina 1968–2004. Häntä ennen museonjohtajina toimivat kuvataiteilijat Gabriel Engberg sekä Reino Viirilä.
Tampereen taidemuseo täynnä Vuoden nuoria taiteilijoita – Suvi Sysi sekä Silmänruokaa-kokoelmanäyttely25.10.2024 13:10:59 EEST | Tiedote
Tampereen taidemuseon lauantaina 26.10. avautuvassa syksyn päänäyttelyssä Vuoden 2024 nuoren taiteilijan Suvi Sysin taide ottaa haltuunsa kahden kerroksen lisäksi koko museorakennuksen, sillä ikkunoissa nähdään Sysin sinisävyinen valoteos Enshrine (2024). Alimman kerroksen Silmänruokaa-näyttely esittelee poimintoja taidemuseon Vuoden nuorten taiteilijoiden kokoelmasta 1980-luvulta 2020-luvulle. Tapahtuman 40-vuotista taivalta juhlistava näyttely käsittää maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, media- ja tilataidetta sekä valokuvia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme