Kalervo Kummola on vuoden 2024 Pirkanmaan palkinnon saaja
Pirkanmaan liiton maakuntahallitus on myöntänyt vuoden 2024 Pirkanmaan palkinnon Kalervo Kummolalle. Maakuntahallituksen myöntämän palkinnon perusteena on Kalervo Kummolan pitkäaikainen ja merkittävä työ, joka on edistänyt Pirkanmaan maakunnan kasvua, kehittämistä ja tunnettuisuutta.
Taiteilija Markku Salon tekemän Valkohäntä-veistoksen luovuttivat sunnuntaina 1.9. Tampereen Raatihuoneella pidetyssä Pirkan Päivän juhlassa maakuntavaltuuston puheenjohtaja Roope Lehto, maakuntahallituksen puheenjohtaja Sofia Vikman sekä maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen.
Pirkanmaan palkintoon kuuluva rahapalkinto (7000 euroa) Jussi V. Niemen rahastosta jaetaan Kalervo Kummolan toivomuksen mukaisesti seuraaville tahoille: Tampereen Pyrintö, yleisurheilun nuorisotoiminta ja Teiskon Urheilijat, Skiteam.
Tällä hetkellä Tampereen pormestarina toimivan Kalervo Kummolan tuntevat kaikki. Hänen näkyvälle uralleen kuuluvat Tampereen kaupungin luottamustehtävät, valtakunnallinen ja kansainvälinen vaikuttaminen paitsi Olympiakomiteassa myös muissa lukuisissa verkostoissa. Hän on merkittävä suomalaisen liikunnan ja kilpaurheilun perustaja, tukija ja vaikuttaja. Suomalaisena jääkiekkovaikuttajana hänen nimensä jää historiaan. Hän on toiminut Tampere-talon toimitusjohtajana ja ollut perustamassa aikanaan Neloskanavaa Suomen kanavakartalle. Kummola puhuu ja vaikuttaa myös ikäihmisten palveluiden parantamisen puolesta. Kalervo Kummolan ansiot on tunnustettu lukuisilla huomionosoituksilla ja ansioristeillä. Huhtikuussa 2016 Tasavallan Presidentti myönsi hänelle Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuren ansioristin, joka on Suomen urheilun merkittävin kunniamerkki. Näillä ja monilla muilla tavoilla hän on rakentanut Pirkanmaan tunnettuisuutta.
Maakuntahallitus myöntää Pirkanmaan palkinnon yksityiselle henkilölle, yhteenliittymälle tai yhteisölle Pirkanmaan hyväksi tehdystä merkittävästä työstä, joka on edistänyt maakunnan tunnettuisuutta, identiteettiä tai elinolosuhteiden kehittämistä tai toiminnasta, joka on kohdentunut aivan erityisesti hyödyksi Pirkanmaan maakunnan asukkaille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Pormestari Kalervo Kummola:
Pormestarin sihteeri Anne Valtakari, p. 050 484 0040, anne.valtakari@tampere.fi
Maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman, puh. 040 5683 777
Maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen, p. 050 572 0945, anna-mari.ahonen@pirkanmaa.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.
www.pirkanmaa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Länsi-Suomen huippukokous 24.9.2024: Rakentavaa ja tavoitteellista keskustelua koko Suomen hyväksi17.9.2024 10:57:22 EEST | Tiedote
Länsi-Suomen maakunnat järjestävät Länsi-Suomen huippukokouksen Helsingissä Pikku-Finlandiassa 24.9.2024. Kokous järjestetään aikana, jolloin Suomi tarvitsee enemmän kuin koskaan kykyä uudistua, vahvistua ja pysyä kilpailukykyisenä globaalissa, muuttuvassa ympäristössä.
Ilmastotyön tulevaisuus Pirkanmaalla – Miltä ilmastotyö näyttää yhteiskunnan murroksessa?16.9.2024 12:34:01 EEST | Tiedote
Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan ilmastotyön näkymistä Pirkanmaalla! Tapahtuma järjestetään 24.9. klo 12-16 Tampereella Pääkirjasto Metson Kuusi-salissa. Ohjelma sisältää puheenvuoroja ja paneelikeskustelun ilmastotyön tulevaisuudesta niin energian, kiertotalouden, kansalaisyhteiskunnan kuin elinkeinoelämän näkökulmista. Tilaisuuden pääpuhuja on europarlamentaarikko Ville Niinistö.
Pirkanmaan maakuntahallitus kiirehtii valtatien 9 parantamista23.8.2024 10:22:04 EEST | Tiedote
Pirkanmaan maakuntahallituksen mukaan Tampereen ja Oriveden välisen tien muuttaminen nelikaistaiseksi on aloitettava viipymättä välillä Alasjärvi-Käpykangas. Valtatie 9 on oleellinen osa valtakunnallista liikennejärjestelmää, ja sillä on keskeinen rooli niin pitkän matkan henkilöliikenteelle kuin teollisuuden kuljetuksille ja alueen joukkoliikenteelle.
Vain kunnianhimoinen valtion aluehallintouudistus tarjoaa muutoksen mahdollisuuden20.8.2024 08:40:28 EEST | Tiedote
Maakuntahallituksen mielestä valtion aluehallinnon uudistus on tarpeellinen ja sinänsä kannatettava. Uudistus tarjoaa muutoksen mahdollisuuden. Siksi tämä mahdollisuus tulee hyödyntää täysimääräisesti ja kunnianhimon taso asettaa korkealle. Joissakin kohdin tämä saattaa tarkoittaa uudistuksen toteuttamista vaiheittain.
Maakuntahallituksen vastine vaihemaakuntakaavan viranomaisehdotuksesta annettuihin lausuntoihin19.8.2024 11:01:25 EEST | Tiedote
Pirkanmaan liiton maakuntahallitus antoi 19.8. pidetyssä kokouksessaan vastineensa Pirkanmaan vaihemaakuntakaavasta (elonkirjo ja energia) viranomaisilta saamiinsa lausuntoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme