Lokakuun näyttely: Syksy sataa painavia sanoja
Aviadorin Kulttuurikulmassa on lokakuun ajan esillä Merja Turpeisen kierrätysmateriaaleista työstettyjä paperiveistoksia, turkisveistoksia ja kollaaseja. Teokset ovat vuosilta 2019–2024. Turkisveistokset ovat teossarjasta ”silitä minua muistoksi” ja niitä saa silittää.
Taiteilijan kuvaus näyttelystään:
"Teoksiini kytkeytyy kaipauksen, hylkäyksen, ajan ja kasvun teemoja. Etenen työskentelyssäni materiaalien ehdoilla. Arvostan jätelavoille heitettyjä turkiksia, kierrätyshyllyjen vanhoja kirjoja, kirpputorien ilmaiskorien antia sekä jätepuuta.
Haluan palauttaa poisheitetyille kirjoille, koriste-esineille ja turkisvaatteille niiden arvon. Nämä ennen niin hienot, mutta nyt niin epämuodikkaat, tarpeettomat, kuluneet, rikkinäiset, epäsopivat, jopa epäeettiset ja hylätyt, saavat mahdollisuuden tulla nähdyksi jälleen arvokkaina.
Saavat uuden elämän. Kaatopaikan sijaan jälleen osana jonkun arkea, jonkun kotona, jonkun ihailemana."
Merja Turpeinen on pitkäaikainen Järvenpään Taideseuran jäsen ja osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin. Kuvataiteen lisäksi hän tekee myös sanataidetta.
Hänen esikoisrunoteoksensa ’valolla maalattu’ julkaistiin huhtikuussa (Aviador, 2024). Hän on myös tyttärensä kanssa ideoinut valtakunnallisesti kirjoittajia osallistavan sanataiteen #annetaanruno™-konseptin. Runot on tuotu kaduille ja ilmoitustauluille, joissa niitä jaetaan ohikulkijoiden iloksi valmista lomakepohjaa käyttäen.
SYKSY SATAA PAINAVIA SANOJA
silitä minut uneen, kun
eilinen nukkuu pois
kun syksy sataa painavia sanoja,
täältä poiskaipaavia kettuja ja marraskuun tyttöjä
kun käsinsidotut kirjat poltetaan jätteenä
ja päiväperhoset lentävät vain neula selässään
silitä minut uneen
kun sakset ruostuvat rikki, kun paperista kasvaa silppua ja silppu peittää kiven
kun tyttö säikähtää
ettei ole enää mitään mistä pelata, mitä voittaa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottajaAviador Kustannus
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI
http://www.aviador.fi
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Kirjailija Judith Mok on kuollut27.11.2024 14:57:47 EET | Tiedote
Irlantilainen, Hollannissa syntynyt oopperalaulaja, kirjailija ja runoilija Judith Mok (s. 1958) on kuollut. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana miehensä, kirjailija Michael O'Loughlinin läsnäollessa.
Kätketyn kieli, viinin välke – Hafezin runoutta27.11.2024 12:46:45 EET | Tiedote
Tuore teos esittelee 1300-luvulla eläneen persialaisen runoilija Hafezin sanataidetta. Joonas Mariston kääntävät runot henkivät kirjoitusaikansa sosiaalista todellisuutta. Runouden lisäksi kirja sisältää myös kattavan tietopaketin persialaisen runouden estetiikasta sekä Hafezin kirjallisesta maailmasta.
Marraskuussa Kulttuurikulmassa: Luisevan Sällin elämöintiä – Vilja Kerolan akvarelli- ja runonäyttely15.11.2024 15:59:39 EET | Tiedote
Luisevan Sällin elämöintiä -näyttely Aviadorin Kulttuurikulmassa (Liisankatu 19, Helsinki) marraskuun ajan. Näyttelyssä esillä Vilja Kerolan naivistisia akvarelleja ja runoja Luisevasta Sällistä, joka ei tiedä olevansa pelkkä luuranko. Vilja Kerola asuu Kirkkonummen Veikkolassa ja työskentelee päivisin "puuseppäartenomimerkonomina" – kuten hän ammatikseen mainitsee. Hänen esikoisrunokokoelmansa Syvempään päätyyn – luuppirunoja ilmestyi Momentum Kirjojen kustantamana huhtikuussa 2024. Näyttelyyn on vapaa pääsy Kulttuurikulman aukioloaikoina: ma-pe klo 11–18 ja la klo 10–15. Tervetuloa tutustumaan!
Toisinkoinen-palkinto Taapelitaivaalle15.11.2024 13:20:26 EET | Tiedote
Anu Kolmosen romaani Taapelitaivas valittiin Toisinkoinen-palkinnon voittajaksi Toisinkoinen-gaalassa, joka järjestettiin Helsingissä Tekstin talon Parvisalissa torstaina 14.11.
Taapelitaivas voitti Botnia-palkinnon9.11.2024 13:00:00 EET | Tiedote
Tänä syksynä kahdeksatta kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi on valittu Anu Kolmosen romaani Taapelitaivas (Aviador 2024). Palkinnonjakotilaisuus pidetään lauantaina 9.11. klo 13 Oulun kaupungintalon juhlasalissa (Kirkkokatu 2, Oulu).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme