Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietoviraston Jyväskylän palvelupaikka muuttaa

Jaa

Digi- ja väestötietoviraston Jyväskylän toimipaikka muuttaa syksyllä. 18. syyskuuta alkaen toimipaikan palvelut tavoittaa osoitteesta Hannikaisenkatu 47 C.

Poikkeuksia aukioloaikoihin

Viimeinen palvelupäivä nykyisessä toimipaikassa Vapaudenkadulla on keskiviikkona 11.9. Toimipaikka on suljettuna muuton vuoksi 12.–13.9. Mikäli fyysistä asiointitarvetta ilmenee muuton aikana, voi asiakas jättää asiakirjoja Hannikaisenkadun toimipaikan ulko- ja sisäpostilaatikkoon.

Suurin osa asioista ei kuitenkaan edellytä käyntiä Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikassa, vaan asian voi hoitaa sähköisissä asiointikanavissa tai puhelinpalvelussa. Nämä kanavat palvelevat normaalisti eikä asiakaspalvelutilojen uudistuksella ole vaikutuksia niiden palveluaikoihin. Käyntiä vaativissa asioissa suosittelemme tekemään ajanvarauksen, jolloin vältyt jonottamiselta.

Puolen vuoden väliaikainen muutto – mukana myös Verohallinto

Digi- ja väestötietovirasto muuttaa Hannikaisenkadun tiloihin yhdessä Verohallinnon kanssa, joka palvelee tällä hetkellä samassa Vapaudenkadun toimipisteessä. Kyseessä on molempia toimijoita koskettava väistömuutto, joka kestää maaliskuuhun 2025 asti. Tämän jälkeen DVV sekä Verohallinto palaavat takaisin Vapaudenkadun asiakaspalvelutiloihin.

Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.

Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.

https://dvv.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto

Tillämpningen av fördraget mellan Finland och Estland framskrider – finländare som är bosatta i Estland uppmuntras att kontrollera sina adressuppgifter26.8.2024 16:07:39 EEST | Tiedote

Finland och Estland har undertecknat ett fördrag enligt vilket adressuppgifterna för finländska medborgare som bor i och flyttar till Estland kommer att fås till Finlands befolkningsdatasystem direkt från de estniska myndigheterna. Målet är att anmälan av adressuppgifter mellan staterna inleds i slutet av 2025 när de nödvändiga tekniska lösningarna har färdigställts i båda länderna.

Suomen ja Viron välisen valtiosopimuksen soveltaminen etenee – Virossa asuvia suomalaisia kannustetaan tarkistamaan osoitetietonsa26.8.2024 16:07:39 EEST | Tiedote

Suomi ja Viro ovat allekirjoittaneet valtiosopimuksen, jonka perusteella Virossa asuvien ja sinne muuttavien Suomen kansalaisten osoitetiedot tullaan saamaan Suomen väestötietojärjestelmään suoraan Viron viranomaisilta. Tavoitteena on, että osoitetietojen ilmoittaminen valtioiden välillä alkaa vuoden 2025 lopussa, kun tarvittavat tekniset ratkaisut ovat valmistuneet kummassakin maassa.

Application of the agreement between Finland and Estonia progressing – Finns living in Estonia encouraged to check their address details26.8.2024 16:07:39 EEST | Press release

Finland and Estonia a signed an agreement under which the address data of Finnish citizens living in and moving to Estonia will be obtained in the Finnish Population Information System directly from the Estonian authorities. The aim is to start transnational address reporting by the end of 2025, once the necessary technical solutions are in place in both countries.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye