Kallioleikkausten lujitustyöt käynnistyvät Metsolahdessa valtatiellä 9 – haittaa liikenteelle
Kohde sijaitsee valtatiellä 9 Vaajakosken ja Lievestuoreen välillä. Lujitustyöt aiheuttavat haittaa liikenteelle. Työt alkavat maanantaina 9.9.2024. Ne kestävät arviolta marraskuun loppuun saakka.
Töiden ajaksi ajorataa levennetään Metsolahden kallioleikkausten kohdalla, jolloin kaksi kaistaa on koko ajan käytössä. Metsorannantien pysähdyslevike on poissa yleisestä käytöstä töiden ajan.
Alennettu nopeusrajoitus työmaan kohdalla on 50 km/t. Liikenteelle saattaa aiheutua myös hetkellisiä pysähdyksiä.
Urakoitsijana toimii GRK Suomi Oy.
Keski-Suomen ELY-keskus muistuttaa tiellä liikkuvia erityisestä varovaisuudesta työmaan kohdalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö
Jouni Saunamäki
p. 0295 026 042
Keski-Suomen ELY-keskus
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Esiselvitys valmistunut Saarijärven ja Huutomäen eritasoliittymän välille valtatien 13 parantamiseksi19.12.2024 10:19:21 EET | Tiedote
Keskeisintä selvitystyössä on ollut liikenneturvallisuuden, liikenteen sujuvuuden, matka-ajan sekä ennakoitavuuden parantaminen. Kohde on 19 km pitkä Saarijärven Linnan kylän kohdalta valtatielle 4 Huutomäen eritasoliittymään saakka. Jatkosuunnitelman aikataulu ei ole tiedossa, eikä hankkeelle ole myönnetty toistaiseksi toteutusrahoitusta.
YVA-menettely ei ole tarpeen Corsair Finland Oy:n muovijätteen kemialliseen kierrätykseen perustuvassa hankkeessa18.12.2024 13:35:51 EET | Tiedote
Corsair Finland Oy suunnittelee muovijätteen kemialliseen kierrätykseen perustuvaa hanketta. Suunniteltu hanke sijaitsee Jämsän Kaipolassa UPM Kaipolan paperitehtaan entisissä tiloissa. Keski-Suomen ELY-keskuksen päätöksen mukaisesti hankkeelta ei edellytetä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA-menettely).
Keski-Suomen pellot tuottavat nurmea ja kauraa3.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Peltotukia haki Keski-Suomessa tänä vuonna 2 510 maatilaa. Viljelyalaa niillä oli yhteensä lähes 94 000 hehtaaria. Yli puolella maakunnan pelloista tuotetaan nurmea.
Keski-Suomen ELY-keskus antoi myönteisen suojelupäätöksen Muuratsalon koetalosta2.12.2024 14:23:18 EET | Tiedote
Rakennusperintölain nojalla määrätty suojelu vahvistaa Elissa ja Alvar Aallon suunnitteleman koetalon asemaa ainutlaatuisena arkkitehtuurisena kohteena Suomessa. Aiemmin kohde on ollut suojeltuna asemakaavalla.
Vaajakosken siltojen massaliikuntasaumojen korjaustyötä jatketaan ti-ke 3.-4.12.2024 välisenä yönä2.12.2024 12:06:54 EET | Tiedote
Silloilla ehdittiin jo aiemmin marraskuussa suorittaa jyrsintä- ja päällystystyöt, mutta sääolosuhteiden vuoksi massaliikuntasaumojen korjaus jäi odottamaan parempia olosuhteita. Liikennettä tullaan ohjaamaan liikennevaloilla, työ aiheuttaa haittaa tiellä liikkujille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme