FCG Finnish Consulting Group

Vilkastuva maahanmuutto painottuu työikäisiin ja kiihdyttää suurten kaupunkien kasvua

Jaa

MDI:n vuoden 2024 väestöennusteessa tarkastellaan maahanmuuton eri skenaarioita ja näiden vaikutuksia Suomen kansalliseen ja alueelliseen väestörakenteeseen. Maahanmuuton merkitys korostuu etenkin työikäisten ryhmässä. Maahanmuutto ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti maan sisällä, vaan keskittyy suuriin kaupunkeihin.  

Rasmus Aro
Rasmus Aro

MDI, joka toimii osana FCG Finnish Consulting Groupia, on toteuttanut järjestyksessä viidennen väestöennusteensa vuoteen 2040. Väestöennusteen päivitys tarkentaa kuvaa Suomen väestönkehityksestä, mutta suuret linjat ja etenkin väestönkehityksen aluetason erot ovat yhä hyvin samankaltaisia kuin aiemmissa ennusteissa. Tällä kertaa erityistä huomiota on kiinnitetty maahanmuuttoon ja vieraskielisten muuttoon maan sisällä. 

Suomen väkiluku voi kasvaa lähes 6 miljoonaan vuoteen 2040 mennessä 

Viime vuosien merkittävin tekijä väestönkehityksessä on ollut maahanmuuton kasvu. Suomeen muutetaan ennen kaikkea työn tai opiskelun perässä. Ukrainalaisten lisäksi Suomeen muutetaan nyt ennätysmäärin Intian niemimaan ja Kaakkois-Aasian maista. 

– Suomi on osoittanut olevansa kansainvälisesti vetovoimainen ja houkutteleva muuttojen kohde, mutta samalla sekä kansalliset että globaalit tapahtumat ja toimet voivat laskea maahanmuuton tasoa merkittävästi, painottaa ennusteen laatinut MDI:n asiantuntija Rasmus Aro. 

MDI:n väestöennusteessa mahdollisia kehityskulkuja tarkastellaan neljän skenaarion kautta. Kaikissa skenaarioissa syntyvyys säilyy matalana, ja erot ilmenevät maahanmuuton tasossa. 

Ennusteen perusurassa oletetaan, että maahanmuuton taso laskee hieman huippuvuosista, mutta säilyy pitkän ajanjakson tasoa korkeampana. Korkean maahanmuuton skenaariossa oletus on, että maahanmuuton taso säilyy korkeana ja kasvaa hieman viime vuosien tasosta. Kahdessa vähäisemmän maahanmuuton skenaariossa (vähäinen ja hyvin vähäinen maahanmuutto) ulkomailta saatujen muuttovoittojen määrän oletetaan laskevan merkittävästi. 

Perusura-skenaarion toteutuessa Suomen väestö jatkaa tasaista kasvua, kun taas korkean maahanmuuton skenaariossa Suomen väestö lähestyy kuutta miljoonaa asukasta vuoteen 2040 mennessä. Vähäisemmän maahanmuuton skenaarioissa väestönkasvu päättyy tai jopa kääntyy selvästi negatiiviseksi. 

Maahanmuutto kasvattaa työikäistä väestöä 

Maahanmuuton tasosta riippumatta lasten määrä vähenee huomattavasti, eikä näin ollen pelasta koululaisikäluokkia romahdukselta. Maahanmuutto paikkaa syntyvyyden supistumista lähinnä pääkaupunkiseudulla. 

Kaikissa tulevaisuuden kuvissa yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa merkittävästi. Yli 84-vuotias väestö tulee lähes kaksinkertaistumaan. Tämä johtaa sote-palveluiden tarpeen huomattavaan kasvuun ja haastaa samalla kyvyn vastata palvelutarpeeseen, etenkin jos koko työvoima kehittyy heikosti. 

Maahanmuutto kasvattaa ennen kaikkea työikäistä väestöä ja eri skenaarioissa kehitys vaihtelee merkittävän kasvun ja maltillisen vähenemisen välillä. Se, millä tavalla työikäinen väestö kehittyy, vaikuttaa Suomen kykyyn vastata väestön ikääntymiseen. 

Enemmistössä Suomen kuntia työvoiman määrä uhkaa vähentyä 

Suomen aluekehityksen kuva on yhä polarisoitunut: maahanmuuton nopea kasvu voimistaa jo kasvavien alueiden kehitystä, kun taas suurten kaupunkiseutujen ulkopuolella maahanmuuton taso vaikuttaa vain suhteellisen vähän. 

– Maahanmuutto jakautuu huomionarvoisen epätasaisesti maan sisällä. Maahanmuuton lisääntyminen ei muuta kovin merkittävästi väestönkehitystä noin 75 prosentissa kuntia. Tämän lisäksi maahanmuuttajat muuttavat aktiivisesti maan sisällä voimistaen epätasaista jakoa, toteaa Rasmus Aro. 

Ilman ennakoitua vahvempaa kehitystä enemmistössä Suomen kuntia täytyy varautua työvoiman merkittävään pienentymiseen, millä on laajempia negatiivisia vaikutuksia sekä kunnille että kuntalaisille. 

Kuntien on kuitenkin mahdollista tehdä toimia, joilla ne onnistuvat houkuttelemaan maahanmuuttajia ja toisaalta myös lisäämään pitovoimaa eli varmistamaan, että maahanmuuttajat haluavat jäädä alueelle. Pitovoiman lisääminen vahvistaisi erityisesti keskisuurten kaupunkien tulevaisuuden kuvaa.  

MDI on laatinut väestöennusteen omana työnään. Lähteenä on käytetty Tilastokeskuksen aineistoja.  

Raportin voi ladata ja lukea tältä sivulta:  mdi.fi/vaestoennuste

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoa julkaisijasta

FCG Finnish Consulting Group on suomalainen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Tavoitteenamme on ratkaista ratkaisematon ja kehittää paremmaksi palaset, joista rakentuu hyvä elämä. Uniikki ymmärrys tulevasta syntyy ihmisistämme, asiakkaistamme ja teknologiasta. Tietoon pohjautuva suunnittelu ja vastuullisuuden edelläkävijyys kasvattavat ratkaisukykyämme ja auttavat meitä luomaan parempaa elämää Suomessa ja maailmalla. Päivittäisessä työssämme konsultoimme, koulutamme ja tuotamme ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi.

Olemme asiantuntijoita esimerkiksi kuntatalouden, sote-palveluiden ja hyvinvointialueiden kehittämisen, rakennetun ympäristön ja uusiutuvan energian saralla.

www.fcg.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta FCG Finnish Consulting Group

FCG:n kiinteistöveroselvitys lisännyt kunnan kiinteistöveroa jopa 50 prosenttia – Mahdollisella minimipinta-alan nostolla ei merkittävää vaikutusta selvitysten hyödyllisyyteen9.4.2024 09:42:29 EEST | Tiedote

Kunnilta jää vuosittain saamatta jopa satojen miljoonien eurojen kiinteistöverotulot kuntien ja Verohallinnon puutteellisten kiinteistörekisterien vuoksi, minkä vuoksi kiinteistöveroselvityksiä on viime aikoina tehty useissa kunnissa. FCG Finnish Consulting Group on ollut mukana monen selvitystyön toteutuksessa, joissa selvityksen tarjoamat hyödyt ovat olleet merkittäviä niin kunnan kiinteistöverotulojen ja talouden, kuin rakennusrekisteritietojen ajantasaisuudenkin kannalta. Mahdollinen tuleva muutos verotuksessa huomioitavaan minimipintalaan ei vaikuta selvitysten kannattavuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye