Vaasan kaupunki - Vasa stad

”Tämä on niin hieno konsepti” Seitsemän kunnan kahdeksasluokkalaiset tutustuvat tällä viikolla kaupunginorkesteriin

Jaa

Mitä tunteita taide herättää koululaisissa? Se selviää huomenna, kun koko Sundomin koulu saapuu Vaasan kaupunginorkesterin vieraaksi. Loppuviikosta klassisen musiikin maailmaan pääsevät tutustumaan myös Närpiön, Laihian, Isonkyrön, Mustasaaren, Maalahden, Uudenkaarlepyyn ja Vaasan kahdeksasluokkalaisia.

Koululaisten esitystä saapuu johtamaan kova nimi, kaupunginorkesterin nimikkosäveltäjä Markus Fagerudd. Hänelle myönnettiin tänä vuonna Svenska kulturfondetin suuri palkinto tunnustuksena poikkeuksellisen taitavasta sävellystyöstä. Yllätyksiä on siis varmasti luvassa.

- Fiilis on ihan mahtava, olen intoa täynnä. Tämä on niin hieno konsepti. Nostan hattua orkesterille, että se lähtee tekemään tämmöistä muiden töiden ohella. Eivätkä nämä ole nyt vain sanoja. Tänä aikana meidän täytyy esitellä taidetta nuorille monella eri tavalla, Fagerudd toteaa.

Koululaisten vierailut kaupungintalolla ovat osa Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelmaa, jossa kaupunginorkesteri on mukana kolmatta kertaa. Ideana on viedä joka vuosi Suomen kaikki kahdeksasluokkalaiset vierailulle korkealaatuiseen taidekohteeseen.

Koululaisten eteen Fagerudd nousee yhdessä tyttärensä Fannin kanssa. He johdattelevat kappaleiden alustuksilla koululaisia pohtimaan elämän peruskysymyksiä.    

- Yritämme patistella nuoria ajattelemaan itse. Ja miettimään myös sitä, että jos mä ajattelen näin, miten se voisi palvella kaikkien touhua.

Fagerrudin mielestä orkesteri on tästä hyvä esimerkki. Jokainen soittaja toteuttaa omaa tehtäväänsä samalla antaen oman panoksensa osaksi kokonaisuutta.

- What can I contribute? Sitä meidän kaikkien olisi hyvä miettiä enemmän.

Markusta sopii haastatella ja koululaisten vierailuja voi saapua seuraamaan kaupungintalolle.

Konserttiaikataulu:

Ke 11.9. 10-11 ja 13-13.45

To 12.9. 10-10.45 ja 12-12.45                                             

Pe 13.9. 10-10.45

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mia Huhta
Intendentti
+35840 524 8877
mia.huhta@vaasa.fi

Markus Fagerudd
säveltäjä
050 585 0064

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye