Finnvera Oyj

Pk-yritysbarometri: Yritysten kasvuhakuisuuden pitkä lasku taittui – kaivattua käännettä nakertavat rakenteelliset haasteet, kuten rahoituksen saatavuus, sanoo Finnveran Mauri Kotamäki

Jaa

Pk-yritysten näkymät ovat kaksijakoiset, mutta talous on käännepisteessä ja lähtenyt kasvuun. Tämä käy ilmi Finnveran, Suomen Yrittäjien ja työ- ja elinkeinoministeriön teettämän tuoreen Pk-yritysbarometrin tuloksista. Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäen mukaan tilannetta ei voi vielä kehua hyväksi, mutta suunta on oikea. Kotamäki kiinnittää huomiota voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten seitsemän vuotta alentuneen trendin kääntymiseen. Jos kyse on aidosta kasvuhalukkuuden käänteestä eikä tilastokukkasesta, ilmiö on tärkeä Suomen talouden kannalta. Hän myös kannustaa yrityksiä kansainvälistymisen polulle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.

Pk-yritysbarometrin mukaan yritysten suhdanneodotukset ovat parantuneet: saldoluku sai arvon nolla, eli suhdannetilanteen parantumista odottavia yrityksiä on yhtä paljon kuin suhdannetilanteen heikentymistä ounastelevia.

– Olemme tällä hetkellä suhdanneodotusten osalta samalla tasolla kuin vuoden 2022 alkuvuodesta. Viimeiset kaksi vuotta odotukset ovat olleet selkeästi pakkasen puolella, joten nollatulosta voi pitää ihan hyvänä, Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo.

Kotamäen mukaan suhdannetilannetta kannattaa seurata tarkalla silmällä. Vieläkin tärkeämpää olisi kuitenkin kiinnittää huomiota talouden rakenteellisiin haasteisiin. Kotamäki sanoo, että Pk-yritysbarometrista nousee esiin joitain hyvin ainutkertaisia tietoja – sellaisia, joita muista tutkimuksista on vaikea suoraan päätellä.

Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten osuus kääntynyt nousuun – aito ilmiö vai tilastokukkanen?

Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten määrä on laskenut lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 2017 lähtien. Nyt lasku on loppunut ja voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten osuus nousu kevään 5,4 prosentista 6,7 prosenttiin. Finnveran Kotamäen mukaan emme vielä tiedä, onko kyse pysyvästä ilmiöstä vai tilastokukkasesta. 

– Oma näkemykseni on, että kasvuhakuisten yritysten osuuden lasku on nyt pysähtynyt eli pohjakosketus on koettu. Suhdannetekijät, kuten korkotason maltillistuminen, inflaation pysyminen vakaana ja yleiset talouden odotukset vaikuttavat positiivisesti yritysten kasvuhalukkuuteen. Sen sijaan rakenteellisemmat tekijät, kuten pk-yritysten vaikeus saada rahoitusta, työvoiman saatavuuden pullonkaulat sekä riskipääomien vähäisyys vähentävät yritysten kasvuhalukkuutta, Kotamäki summaa.

Kotamäen mukaan Suomi tarvitsee kipeästi kasvuhakuisia yrityksiä, ja sitä voi pitää jopa Suomen kohtalonkysymyksenä.

– Varsinkin pienten ja nuorten yritysten kasvu tarkoittaa talouden uudistumista ja innovatiivisuuden lisääntymistä. Tarvitsemme kasvuhakuisia yrityksiä laajalla rintamalla, jotta mahdollisimman moni kasvaisi pienestä keskisuureksi. Mitä enemmän meillä on keskisuuria yrityksiä, sitä useampi niistä kasvaa myös suuriksi. Suomessa on liian vähän keskisuuria ja suuria yrityksiä, Kotamäki linjaa.

Vientiä kohti jo varhaisessa vaiheessa

Kotamäen mukaan yritykset eivät voi kasvaa kokoaan suuremmiksi pelkästään Suomessa, vaan olisi tärkeää tähyillä Suomen rajojen ulkopuolelle jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Pk-yritysbarometrin mukaan noin neljännes pk-yrityksistä on tavalla tai toisella kiinnittynyt kansainvälisille markkinoille, ja vain muutama prosentti toimii pääasiallisesti ulkomaanmarkkinoilla.

– Suomen kotimarkkina on pieni ja kuluttajien ostovoima rajallinen. Katseen siirtäminen Suomen ulkopuolelle on paras tapa kasvattaa yrityksen markkinoiden kokoa. Kaikille yrityksille ei kansainvälistyminen sovi, mutta nykyistä useammalle kyllä. Esimerkiksi Ruotsissa vientiä harjoittavien mikroyritysten määrä väestöön suhteutettuna on Suomea selvästi suurempi.

Vientiin sisältyy myös aina riskejä. Pk-yritysbarometrista selviää, että reilusti alle joka kymmenes yritys on käyttänyt Team Finland -verkoston kansainvälistymispalveluja.

– Jos yritykset tuntevat viennin riskit ja työkalut negatiivisten riskien vähentämiseksi, niin hyvä. Uskallan kuitenkin väittää, ettei viennin rahoituksen työkalupakki ole kaikille yrityksille kristallinkirkas enkä ihmettele, koska kokonaisuus on kieltämättä monimutkainen, jatkaa Kotamäki.

Kotamäki kiinnittää huomiota vientikaupan yksityiskohtiin ja kannustaa vientiyrityksiä ottamaan yhteyttä Finnveran asiakaspalveluun matalalla kynnyksellä.

– Leijonanosa yrityksistä myy tuotteitaan laskulla tai ennakkomaksulla. Toimiessaan tämä on ilman muuta järkevintä. Joskus kaupan yhteydessä ostajalle myönnetty rahoitus saattaa olla kilpailuvaltti. Toisaalta jälkikäteislaskutukseen liittyy riski ostajan luottokelpoisuudesta, ja tätä riskiä on mahdollista suojata. Pääasia on, että yritykset tuntisivat vienninrahoituksen monet mahdollisuudet ja kauppakohtaisesti voisivat miettiä, mikä on tarpeellista ja mikä ei.

Lisää aiheesta:

Hidastuva inflaatio ja laskevat korot nostavat pk-yritysten suhdanneodotuksia | Finnvera

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mauri Kotamäki, pääekonomisti, Finnvera, puh. 029 460 2878, etunimi.sukunimi@finnvera.fi

Kuvat

Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsaus 1–6/2024: Positiivinen vire jatkui alueen yrityksissä – Finnveran rahoitus kasvoi reippaasti10.9.2024 09:05:04 EEST | Tiedote

Pohjalaismaakuntien pk- ja midcap-yrityksissä positiivinen vire jatkui alkuvuonna 2024 talouden epävarmuudesta huolimatta. Finnvera myönsi tammi–kesäkuussa rahoitusta Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan yrityksille yhteensä 73 miljoonaa euroa (44). Alueella on nähtävissä uusia, aloittavia yrityksiä ja toimeliaisuus on korkealla. Toimialoista rahoitusta kohdistui eniten maakuntien teollisten toimialojen yrityksille. Omistajanvaihdoksia tehdään pohjalaismaakunnissa edelleen aktiivisesti eikä maksuvaikeuksia ole juurikaan ilmennyt. Pk-yritysten vientihankkeet ovat myös lisääntyneet.

Finnveran Mauri Kotamäki: Suomen on pakko saada vienti kasvuun – suuryritysten ja keskikokoisten vientiyritysten taustalla vielä yksi alihyödynnetty vientiresurssi: mikroyritykset6.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomen viennin päähuomio on suuryritysten näkymissä ja hartaasti odotetussa viennin suhdannekäänteessä. Viennin tuottamat euromäärät painottuvatkin luonnollisesti suuriin yrityksiin. Suomi kuitenkin elää viennistä, ja sitä on liian vähän, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Hänen mukaansa Suomella on yksi alihyödynnetty vientiresurssi, jonka kasvattaminen voisi nostaa selvästi viennin osuutta bruttokansantuotteesta: mikroyritykset. Tavaravientiä tekevistä yrityksistä valtaosa on mikroyrityksiä. Niiden yhteenlaskettu vienti on vuositasolla jo miljardiluokkaa, ja määrä nousee, kun yritykset kasvavat. Kasvun tiellä ovat pienten yritysten rahoitukselliset haasteet mutta myös työvoiman saatavuus.

Sisä-Suomen aluekatsaus 1–6/2024: Finnveran rahoitus kasvoi selvästi Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä – Kanta-Hämeessä rahoitus jatkaa lievää laskua3.9.2024 09:15:00 EEST | Tiedote

Finnvera myönsi tammi–kesäkuussa 2024 rahoitusta Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen ja Päijät-Hämeeseen yhteensä 100 miljoonaa euroa (84). Myönnetyn rahoituksen määrä kääntyi Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä reippaaseen kasvuun ja kohdistui yritysten toimitusvakuuksiin ja käyttöpääomaan. Kanta-Hämeessä myönnetyn rahoituksen määrä laski hieman edellisvuodenvastaavasta jaksosta. Talouden epävarmuuden tuoma varovaisuus näkyy investointien vähäisyytenä. Myös rahoitettujen yrityskauppojen määrä joko laski tai parhaimmillaankin pysyi edellisvuoden tasolla.

Lounais-Suomen aluekatsaus 1–6/2024: Finnveran rahoitus pk- ja midcap-yrityksille laski ja investoinnit romahtivat Varsinais-Suomessa, Satakunnassa rahoitus kasvoi selvästi – Pk-yritysten odotukset saattavat muuttua telakan uutisten myötä28.8.2024 09:10:28 EEST | Tiedote

Finnvera rahoitti Lounais-Suomen pk- ja midcap-yrityksiä tammi-kesäkuussa yhteensä 105 miljoonalla eurolla (93). Maakuntien välillä erot yritysten näkymissä jakautuivat poikkeuksellisen suuriksi. Positiivisen edellisvuoden jälkeen rahoitus Varsinais-Suomen yrityksille laski selvästi ja investointien rahoitus romahti noin 40 prosenttia alkuvuonna. Satakunnassa rahoitus sen sijaan kasvoi, ja alueen veturina toimivat alkuvuonna erityisesti teollisuusyritykset, joille myönnetty rahoitus lähes 2,5-kertaistui. Rahoituskysyntä näyttää jäävän maltilliseksi loppuvuonna. Yritysten kannattaisi kuitenkin tarttua ensimmäisiin merkkeihin talouden käänteestä. Turun telakan uutisoima alustilaus mahdollisine optioineen on erittäin tervetullut myös alueen pk- ja midcap-yritysten näkökulmasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye