Koillismaalla sähkönjakelun varmuus paranee, kun yli 600 sähköpylvästä vaihdetaan uuteen
Koillismaan sähköverkon varmuus paranee, kun Caruna vaihtaa sähköpylväitä uusiin. Pylväitä vaihdetaan Kuusamon, Ranuan, Ylikiimingin, Pudasjärven ja Taivalkosken alueella. Yhteensä pylväitä vaihdetaan 676 kappaletta, joista suurin osa Pudasjärvellä
Koillismaalta vaihdetaan pylväitä pistemäisesti sen perusteella, missä pylväät ovat huonokuntoisimpia. Suurin osa pylväistä sijaitsee haja-asutusalueilla.
Miten pylväiden vaihtaminen parantaa sähkönjakelua?
Rakennuttajapäällikkö Janne Aro-Koiviston mukaan pylvään vaihtamisen yhteydessä uusitaan kaikki rakenteet: harukset, harusvaijerit, maanalaiset harusankkurit ja orret.
“Pylvään rakenteesta tulee lujempi. Jos esimerkiksi puu kaatuu linjalle, pylväät kestävät sen paremmin.”
Keskijännitejohtojen pylväiden vaihto saattaa näkyä asiakkaalle lyhyinä sähkökatkoina, vaikka vika pyritään rajaamaan niin pienelle alueelle kuin mahdollista.
“Asiakkaalle lähtee aina tekstiviesti etukäteen, jos katko tulee. Jos joudumme tekemään muuntajan jännitteettömäksi, koitamme aina vaihtaa saman katkon aikana niin monta pylvästä kuin mahdollista, ettei katkoja tule montaa. Toisaalta pitkällä tähtäimellä sähkönjakelun varmuus lisääntyy”, Aro-Koivisto sanoo.
Pylväsvaihdot jaksotetaan luonnonkierron mukaan
Aro-Koiviston mukaan luonto otetaan huomioon kaikessa rakentamisessa. Koillismaalla maasto vaihtelee paljon, joten pylväitä vaihdetaan eri vuodenaikoina.
“Eri maastoissa on parhaat työskentelyolosuhteet eri vuodenaikoina. Esimerkiksi pellolle mennään satokauden ulkopuolella, ettei turmella viljaa. Pehmeissä maastoissa, kuten suolla, työ on helpoin tehdä routa-aikana, etteivät koneet uppoa maahan. Toiset paikat taas ovat helpompia silloin, kun maa on sulaa”, Aro-Koivisto sanoo.
Pylväiden vaihto alkoi heinäkuussa. Elokuun loppuun mennessä pylväsvaihdoista oli tehty noin 30 prosenttia. Vuoden loppuun mennessä projektista pitäisi olla valmiina 60 prosenttia. Loput vaihdetaan alkukesään mennessä.
Projekti lukuina
-
Pylväsvaihdot Kuusamossa 160 kpl
-
Pylväsvaihdot Pudasjärvellä 420 kpl
-
Pylväsvaihdot Taivalkoskella 50 kpl
-
Pylväsvaihdot Ylikiimingissä 43 kpl
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Carunan mediapuhelinCarunan mediapuhelinCarunan viestintä ja markkinointi
Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.
Kuvat
Caruna lyhyesti
Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 737 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy
Caruna liputtaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden puolesta25.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Caruna on mukana edistämässä YK:n tavoitteita. YK:n kestävän kehityksen tavoitteita juhlistetaan 25.9. maailmanlaajuisella liputuskampanjalla. Myös Caruna osoittaa sitoutumistaan kestävään kehitykseen osallistumalla liputukseen toimistollaan Espoon Leppävaarassa.
Espoon Kivenlahdessa rakennettiin sähköverkkoa: suurjännitteinen kaapeli maan alla on vielä harvinaisuus11.9.2024 07:45:00 EEST | Artikkeli
Espoolaisten sähkönjakelu vahvistuu, kun Kivenlahdessa vaihdetaan kilometrin verran suurjännitteistä maakaapelia paksumpaan. Suurjänniteverkko rakennetaan yleensä ilmajohtona, mutta tiiviisti rakennetussa ympäristössä, kuten Espoossa, joudutaan joskus turvautumaan maakaapeliin.
Carunan alueella tuli täyteen 300 megawattia aurinkovoimaa – tuotantokapasiteetti on nelinkertaistunut kolmessa vuodessa9.9.2024 10:30:00 EEST | Artikkeli
Elokuussa meni rikki 300 megawatin rajapyykki Carunan jakelualueen aurinkovoiman tuotannossa. Carunan jakelualueella aurinkosähkön määrä on nelinkertaistunut kolmessa vuodessa. Eniten aurinkosähköä tuotetaan Espoossa, Salossa ja Lohjalla.
Vielä 10 vuotta sitten sähkökatkot olivat pidempiä - sähköverkkoyhtiön käyttökeskuksessa valvotaan verkkoa vuorokauden ympäri2.9.2024 08:20:30 EEST | Artikkeli
Kun sähköverkkoon tulee vika, se näkyy asiakkaalle välkkyvinä valoina tai sähkökatkona. Maakaapelointien ja sähköverkon kaukokäytettävyyden ansiosta viat eivät ole yhtä laajoja kuin ennen.
Carunan verkkoon liitetään tänä vuonna isoja sähkövarastoja30.8.2024 08:30:00 EEST | Artikkeli
Viime talven energiakriisi ja puhdas siirtymä ovat lisänneet suomalaisten kiinnostusta akkuihin. Isoja akkuliittymiä tilataan nyt kiihtyvällä tahdilla. Hyvä sähköverkko ja luotettava toimintaympäristö ovat houkutelleet myös ulkomaisia yrityksiä investoimaan akkuihin Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme