Museovirasto avasi avustushaun maailmanperintökohteiden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin
Museovirasto avasi 12.9.2024 avustushaun maailmanperintökohteiden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin. Avustuksia haetaan uuden Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 24.10.2024 klo 15 mennessä.
Maailmanperintökohteiden tutkimus- ja kehittämishankkeiden avustuksia voi hakea maailmanperintöluettelossa olevien kulttuuriperintökohteiden yhteistyö-, tutkimus- ja kehittämishankkeille sekä hankkeille, jotka edistävät maailmanperintötietoisuutta.
Suomessa on seitsemän Unescon maailmanperintöluetteloon hyväksyttyä kohdetta, joista kuuden kulttuuriperintökohteen on mahdollista hakea avustusta: Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahdenmäki sekä Struven ketju.
Avustusta voi hakea kunta, yhdistys, säätiö, osakeyhtiö tai muu oikeustoimikelpoinen yhteisö. Hankkeiden tulee toteuttaa maailmanperintöstrategian linjauksia. Vuonna 2023 avustusta myönnettiin kolmelle hankkeelle yhteensä 76 750 euroa.
Tätä avustusta haetaan uudessa valtionhallinnon yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa. Hakuilmoitus sekä avustusehdot ovat luettavissa palvelussa.
Lisätietoja:
kehittämispäällikkö Stefan Wessman, p. 0295 33 6256, etunimi.sukunimi@museovirasto.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Museovirasto Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Museovirasto jakoi 59 000 euroa aineettoman kulttuuriperinnön avustuksia Suomen Unesco-kohteille18.12.2024 14:02:32 EET | Tiedote
Vuoden 2024 avustukset jaettiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloissa olevien kohteiden tukemiseen (saunaperinne, kaustislainen viulunsoitto, pohjoismainen limisaumaveneperinne, käsin valmistettuun lasiin liittyvä tietotaito). Museovirasto jakoi avustusta 59 000 euroa kuudelle hankkeelle. Hakemuksia saapui 16.
Pariisissa 11.–12.12.2024 järjestettävässä Haagin sopimuksen kokouksessa Suomea edustaa Museoviraston erikoisasiantuntija – haastattelut paikan päältä mahdollisia5.12.2024 13:42:44 EET | Tiedote
Unescon alainen Haagin sopimus vuodelta 1954 turvaa kulttuuriomaisuuden suojelua aseellisissa selkkauksissa. Sopimuksen toisen protokollan komitea kokoontuu vuosittain päättämään avustuksista ja tehostetusta kulttuuriomaisuuden suojelusta. Pariisissa 11. ja 12.12. järjestettävässä kokouksessa asialistalla ovat tehostetun suojelun kohteet ja niiden rahallinen tukeminen. Pariisin-kokous päättää myös Suomen vuoden kestäneen puheenjohtajuuskauden.
Restauroinnin ammattilaiset kokoontuvat Valtio restauroi -seminaariin11.11.2024 11:42:02 EET | Kutsu
Seitsemäs vuotuinen Valtio restauroi -seminaari järjestetään Pasilassa 13.11.2024. Tämän vuoden teema on Oppia ja osaamista. Seminaaria voi seurata etäyhteydellä.
Arkeologiska objekt av riksintresse har bekräftats7.11.2024 14:07:35 EET | Pressmeddelande
Museiverket har utarbetat en inventering av arkeologiska objekt av riksintresse, där de viktigaste arkeologiska objekten i Fastlandsfinland har fastställts. Statsrådet har 7.11.2024 godkänt den som en inventering som avses i de riksomfattande målen för områdesanvändning som grundar sig på markanvändnings- och bygglagen. Inventeringen träder i kraft 1.3.2025. Totalt 1 391 arkeologiska objekt har valts ut som objekt av riksintresse.
Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet on vahvistettu7.11.2024 14:07:35 EET | Tiedote
Museovirasto on laatinut valtakunnallisesti merkittävien arkeologisten kohteiden inventoinnin, jossa on määritetty manner-Suomen merkittävimmät arkeologiset kohteet. Valtioneuvosto on hyväksynyt sen maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi 7.11.2024. Inventointi tulee voimaan 1.3.2025. Merkittäviksi valittuja arkeologisia kohteita on yhteensä 1391.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme