Luovuuden aalloilla -näyttely avataan Heurekassa 25.9.2024
Heurekan tapahtumatorilla avautuu keskiviikkona 25.9.2024 tutkimustyön luovuutta esittelevä näyttely Luovuuden aalloilla. Näyttelyn on tuottanut Aalto-yliopisto yhdessä Heurekan kanssa.

Luovuuden aalloilla -näyttelyssä tutustutaan tutkimustyön luovuuteen sekä siinä tarvittavaan luovaan ajatteluun, kokeiluihin ja yhteistyöhön. Näyttelyn kohteilla saa tuntumaa Aalto-yliopiston tutkimukseen piirtämisestä, staattisesta sähköstä ja meritekniikasta, sekä pääsee itse kokeilemaan omaa luovuuttaan näiden parissa. Aalto-yliopiston tutkimuksessa ja opetuksessa yhdistyvät tiede ja taide sekä tekniikka ja talous. Radikaalilla luovuudella, joka on Aalto-yliopiston strategian läpileikkaava teema, muutetaan teoriat käytännöksi ja prototyypit läpimurroiksi.
Piirtämisen lumoon kuuluu se, että siinä saattaa tapahtua jotain yllättävää, koska piirtämällä ajattelee uudella tavalla. Piirtäminen auttaa tuottamaan, tutkimaan ja kehittämään ideoita sekä jakamaan niitä toisille. Näyttelyn piirtämiskohteella, jonka on suunnitellut Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa toimiva visuaalisen taiteen opettaja ja tutkija Marika Tervahartiala, yleisö saa inspiraatiota piirtämiseen ja voi kokeilla yhteispiirtämistä.
Tutkimustyössä uutta tietoa luodaan usein kokeilemalla. Tutkimuskokeilujen perusteella voidaan tehdä uusia, vähän erilaisia kokeiluja, ja näin synnyttää entistä tarkempaa tietoa. Myös epäonnistuneet kokeilut ovat hyödyllisiä, koska nekin tuottavat tietoa. Näyttelyssä pääsee kokeilemaan sähköenergian tuottamista omalla kehollaan. Näyttelykohteen on suunnitellut tutkijatohtori Ramyah Gowrishankar, joka työskentelee Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulussa ja Mobile Cloud Computing -tutkimusryhmässä.
Risteilylaivat ovat monimutkaisia kokonaisuuksia, jotka syntyvät monialaisessa, luovassa yhteistyössä. Luovuutta tarvitaan monialaiseen vuorovaikutukseen, ideointiin ja ongelmanratkaisuun. Luova yhteistyö parantaa laivan ominaisuuksia, käytettävyyttä ja asiakaskokemusta. Näyttelyssä pääsee kokeilemaan luovuuttaan laivasuunnittelun teknisissä ja arkkitehtonisissa haasteissa.
Luovuuden aalloilla -näyttely tarjoaa luovia kokemuksia, kohtaamisia ja kokeiluja tutkimustyön parissa kaikenikäisille. Luovuutta on monenlaista. Me olemme kaikki luovia, ja jokainen voi kehittää luovuuttaan. Näyttely virittelee myös pohtimaan, miten tutkimusta tehdään ja mitä merkitystä luovalla työllä on yksilölle ja yhteiskunnalle.
Näyttely on esillä Heurekan tapahtumatorilla 26.9.-26.12.2024. Näyttelyn on tuottanut Aalto-yliopisto yhdessä Heurekan kanssa.
Tutustu näyttelyyn:
https://www.heureka.fi/blogs/nayttelyt/luovuuden-aalloilla
Lisätietoja:
Riikka Mäkikoskela, TaT / Dr., Head of Radical Creativity, Aalto-yliopisto, puh. 045 1313562, riikka.makikoskela@aalto.fi
Vesa Lepistö, elämysjohtaja, Heureka, puh. 040 9015 397, vesa.lepisto@heureka.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka Mäkikoskela, TaT / Dr., Head of Radical Creativity, Aalto-yliopisto, puh. 045 1313562, riikka.makikoskela@aalto.fi
Vesa Lepistö, elämysjohtaja, Heureka, puh. 040 9015 397, vesa.lepisto@heureka.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä sekä tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon noin 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu Suomen suosituimpiin vapaa-ajankeskuksiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tiedekeskus Heureka
Suomen uteliaimmat luokat löytyivät Heurekan kilpailussa10.4.2025 15:32:50 EEST | Tiedote
Tiedekeskus Heurekan järjestämä Suomen uteliain luokka -kilpailu on ratkennut. Alakoulun sarjan voitti Mäkirinteen koulun 6G-luokka Haapavedeltä ja yläkoulun sarjan voitti Juhannuskylän koulun 9B-luokka Tampereelta.
Nuoret lähettävät CanSat-kilpailussa tölkkisatelliitteja kilometrien korkeuteen25.3.2025 14:43:51 EET | Tiedote
ESERO Finland järjestää Vaasassa 27.-30.3.2025 jo kolmatta kertaa CanSat-kilpailun, johon osallistuu tänä vuonna ennätysmäärä nuoria kaikkialta Suomesta. CanSat on juomatölkkiin koottu täysin toimiva satelliitin pienoismalli, joka kerää yläilmoissa tutkimuksellista havaintotietoa. Tölkkisatelliitteja lähetetään pienoisraketin kyydissä jopa kilometrien korkeuteen.
Heurekan Leikin voima -näyttely myytiin Kuwaitiin13.3.2025 11:09:20 EET | Tiedote
Tiedekeskus Heurekassa suursuosion saanut Leikin voima -näyttely on myyty Kuwaitiin. Näyttelyn koki Heurekassa kaikkiaan yli 660 000 kävijää. The Scientific Center of Kuwait -tiedekeskuksessa näyttely avautuu loppukeväällä.
Heurekan Kemian yössä tutustutaan kemian erilaisiin ilmiöihin25.2.2025 12:30:36 EET | Tiedote
Heurekassa järjestetään Kemian yö -perhetapahtuma torstaina 6.3. kello 15–22. Tapahtumassa pääsee tutustumaan kemian eri ilmiöihin työpajojen kautta klo 16 alkaen. Heurekan pääsyliput ovat koko tapahtuman ajan klo 15-22 vain 10 euroa/henkilö, ja samalla lipulla voi tapahtuman erikoisohjelman lisäksi tutustua myös kaikkiin Heurekan näyttelyihin.
The animals and nature of the Ice Age come to life in Heureka’s new exhibition7.2.2025 12:38:01 EET | Press release
Science Centre Heureka’s new Giants of the Ice Age exhibition takes you towards the end of the last Ice Age some 14,000 years ago. Back then, the natural world was dominated by large mammals such as woolly mammoths, woolly rhinos and sabre-toothed cats, with whom humans coexisted.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme